Ykkösaamun kolumni

Sinikukka Saari: Mikä ihmeen Suomen ja Venäjän erityissuhde?

  • 5 min
  • toistaiseksi

Viime aikoina Venäjästä on puhuttu Suomessa enemmän kuin aikoihin. Polemiikki keväällä Nato-raportin, syksyllä Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-raportin ja viimeisempänä Ahtisaaren, Iloniemen ja Ruokasen tuoreen kirjan ympärillä ovat nostaneet pinnalle kolme suomalaisen Venäjä-keskustelun erityispiirrettä.

Ensimmäinen piirre liittyy siihen, että yllättävän monet yhä uskovat että Suomella on erityisasema suhteessa Venäjään, toinen liittyy siihen, että usein "ymmärtämisellä" tarkoitetaan Venäjän toimien parhain päin selittelyä, ja kolmas puolestaan siihen että vaikka analyysia pidettäisiin vakuuttavana, ei loogisia johtopäätöksiä ei aina haluta tehdä.

Tulkintaharha Suomen ja Venäjän suhteen erityisyydestä johtuu siitä että tätä suhdetta tarkastellaan usein ilman vertailukohtaa tai laajempaa kontekstia.

Laajentamalla näkökulmaa Suomen suhde Venäjään näyttää vähemmän erityiseltä: Venäjän silmissä Suomi on pieni ja pragmaattinen läntinen naapurimaa, joka arvostaa toimivia, hyviä suhteita Venäjään.

Tällaisia maita on lukuisia, eikä Suomi pistä esiin erityistapauksena Venäjän ulkopoliittisissa asiakirjoissa tai politiikan käytännöissä - ja ihan hyvä niin. Hyvä verrokkimaa Suomelle on esimerkiksi liittoutumaton ja pragmaattinen Itävalta ja toisaalta pienet Nato-maat kuten Slovenia ja Slovakia.

Saksa ja Ranska ja Italia ovat puolestaan esimerkkejä isommista maista, jotka ovat perinteisesti arvostaneet mahdollisimman hyviä suhteita Venäjän kanssa. Todellisuudessa Suomen "erityisyys" suhteessa Venäjään paljastuukin EU-maiden valtavirraksi.

Venäjän toiminnan ja ajattelun logiikkaa tulee ymmärtää analyyttisesti sen omista lähtökohdista.   Toimintaa tulee kuitenkin arvioida yleisillä kriteereillä eikä asioita epäanalyyttisesti parhain päin selitellen.

Tällainen selittely on itse asiassa analyyttisyyden vastakohta ja se työntää keskustelun kummallisille, poliittisesti motivoiduille raiteille, eikä silloin faktoilla ole juurikaan merkitystä.

Ymmärtäminen ei saa tarkoittaa sitä että ongelmat ja ristiriidat maiden suhteissa lakaistaan maton alle. Ongelmiin joista ei saa puhua on vaikea löytää ratkaisua. Hyvä esimerkki ristiriitojen välttelystä on EU-Venäjä suhteiden kehitys ja niiden toiminnan ristiriidat entisen Neuvostoliiton alueen länsiosissa.

Huippukokouksesta toiseen uskoteltiin, ettei suuria ongelmia tai ristiriitoja alueella ole, kunnes Ukrainan johdon viime hetken kieltäytyminen EU:n assosiaatiosopimuksen allekirjoituksesta sai aikaan valtavan protestiaallon Kiovassa. Venäjä oli nopea hyödyntämään sekasorron ja valtasi ja liitti laittomasti Krimin Venäjään ja orkestroi konfliktin Itä-Ukrainaan.

Näin jälkikäteen on helppo todeta että ongelmiin varautuminen olisi ollut EU:lta parempi politiikka kuin alueellisten jännitteiden kieltäminen.

Samanlainen ristiriitojen tunnistamisen vaikeus liittyy taloudelliseen toimintaan ja yhteistyöhön. Se että me vakuutamme, että keskinäisriippuvuus on hyvä asia, ei muuta Venäjän toiminnan perusteita sellaiseksi. Venäjän taloudellisen toiminnan logiikka löytyy analysoimalla sen toimintaa, ei toiveajattelulla.

Venäjä-raporttimme Venäjän sisäisen kehityksen analyysia kiiteltiin jopa usean siihen kriittisesti suhtautuneen kommentoijan taholta. Raportin keskeisin argumentti oli, että sisäinen kehitys heijastuu melko suoraan ulkopolitiikan toimintatapoihin. Kun nykyhallinto ei kykene ratkaisemaan sisäisiä ongelmia, täytyy syyllinen löytää Venäjän ulkopuolelta.

Venäjän luonnonvaroihin ja muihin vallan 'strategisiin resursseihin' pohjaava toiminta ei ulkomaillakaan ole puhtaasti markkinavetoista toimintaa. Järjestelmä jossa valta on keskittynyt epävirallisille verkostoille, ja virallisilla oikeudellisilla ja poliittisilla instituutioilla on vain vähän merkitystä, politiikka voi kirjaimellisesti muuttua yhden yön aikana.

Kun Suomen ja Venäjän rakenteellinen epätasapaino on valtava, ja kun Venäjän politiikkaa on ennakoimatonta ja pidäkkeetöntä, on Suomen syytä varautua myös epätodennäköisiin, mutta toteutuessaan vaikutuksiltaan merkittäviin riskeihin. Tämä ei ole pelottelua vaan realismia.

Tämä oli se ajatus, joka minulla ja muulla kirjoittajaryhmällä oli mielessä kun kirjoitimme Upin "kohuraporttia".

Sinikukka Saari

Ykkösaamun kolumni 19.10.2016

Lähetykset

  • ke 19.10.2016 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Kaikkialla yhteiskunnassa vaaditaan tekoja juuri nyt, vaikkei kukaan enää tunnu tietävän, mitä tekeminen on, sanoo kolumnisti Tuija Siltamäki. Hänen mielestään rohkeinta on joskus olla tekemättä yhtään mitään. Tuija Siltamäki on Tampereella päivystävä vapaa toimittaja.

  • Inka Mero on hallitusammattilainen ja teknologian kasvuyrityksiin keskittyvä sijoittaja. Hän kehottaa netissä liikkuvia muistamaan, että siellä tieto on valtaa ja kaikki on kaupan.

  • Venäjällä viettelykoulut ovat suosiossa. Varakkaista miehistä kilpaillaan ainakin suurkaupungeissa. Yhteiskunta ei takaa tasa-arvoa. Konservatiivisten arvojen nousu ja heikosti pyörivät talouden rattaat nakertavat naisten asemaa.

  • Käynnissä on kulttuurivallankumous. Siinä tilastollinen normaalijakauma syrjäyttää muut normaaliuden määritelmät. Uusi normaali ei kuitenkaan synny riidatta.

    Korjaus 17.5.: Jutusta on poistettu viittaus Anja Snellmanin toiseen ammattiin, jonka virheellisesti sanottiin olevan psykologi. Oikeasti Snellman on toiselta ammatiltaan terapeutti.

  • Maatalouden harjoittamista näillä pohjoisilla leveysasteilla perustellaan ja vastustetaan monin argumentein. Näkökulmia on monia järkevyydestä, kannattavuudesta ja ilmaston kannalta. Aamun kolumnisti Jussi Viitala lisää mukaan vielä ajan kulumisen tuoman muutoksen.

  • Kolumnistimme on tällä kertaa sotentuntija. Lailla tavoitellaan, ei enempää eikä vähempää kuin hyvää elämää. Mutta toteutetaanko se vapaudella vai pakolla? Heikki Hiilamo kirjoittaa valinnanvapauden pakosta.

  • Kolumnisti pohtii elämän suuria virheitä, niiden syitä ja seurauksia.

  • Pitkä ikä ei tarkoita vain lisää elinvuosia. Mihin eliniän venyminen voisi johtaa, sitä pohtii kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist.

  • Ukrainan sota jatkuu neljättä vuotta. Sotaa ei enää seurata tiedotusvälineissä päivittäin. Kolumnisti Janne Riiheläinen kysyykin: vieläkö muistat Ukrainan?

  • Venäläinen Facebook-sivusto seuraa Venäjän vallankumousvuotta fiktiivisten statuspäivitysten kautta 'reaaliajassa' - joskin siis 100 vuotta myöhässä. Sivulla elämästään kertovat esimerkiksi nuoret kulttuuriradikaalit, eksyksissä olevat aateliset, maltillisempaa muutosta kannattavat ja ajan henkeä ilmentävät taiteilijat. Suomi 100 -juhlarahakohun keskellä huomasin ajattelevani, että ehkäpä myös Suomen historian vaikeita aikoja olisi voinut ilmentää tällä tavalla.

  • Työpaikan ilmapiirin merkitys työviihtyvyydelle tunnetaan, mutta pitäisikö myös kodin ilmapiiriin kiinnittää huomiota. Kodin tunnelman tiedetään vaikuttavan paljon lasten kehitykseen.

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä