Ykkösaamun kolumni

Matias Möttölä: Syntymävuosi ottaa ja antaa

  • 4 min
  • toistaiseksi

Sain joulukuun alussa kirjeen, joka muistutti taas, että onnistuminen raha-asioissa ei ole vain minusta kiinni. Onni ja epäonni riippuvat paljon olosuhteista.

Kirjeessä vakuutusyhtiöni kertoi eläkeuudistuksen vaikutuksesta. Saan alkaa nostaa pientä lisäeläkettäni vasta 66-vuotiaana. Aiempi ikäraja oli 63 vuotta.

Se tietenkin harmitti, vaikken aikonutkaan siirtyä sivuun vielä 63-vuotiaana (joka sekin toki ylittäisi tämänhetkisen keskimääräisen eläköitymisiän 61,1 vuotta.

Mutta kahta kauheammin ottaisi päähän, jos olisin ostanut vakuutukseni aivan hiljattain. Saisin nostaa säästöjäni vasta 70-vuotiaana.

Eläkevakuutusten ehtoja on heikennetty useaan kertaan. Tarkoitus on tietysti varmistaa, että nuoremmat kerryttävät eläkemaksuja ja veroja mahdollisimman pitkään. Toimet ovat tehonneet: säästäminen eläkevakuutuksiin on vaimentunut eikä uusia juuri myydä.

Miten kaukaisilta tuntuvatkaan vakuutusmainokset, joissa herrasväki parhaassa työiässä nosteli samppanjalaseja golfkentällä. Eläkkeelle pääsi vakuutuksen avulla 55-vuotiaana, jos vain säästöjä riitti. Nyt sellainen tuntuisi lähes rikolliselta.

Kuullessani tuollaisen vakuutuksen omistajasta, mietin, olenko hölmö, kun en hankkinut samanlaista takaporttia eläkelaitumille. Haluan kuitenkin olla itselleni armollinen. Syntymävuottani en voi valita.

Syntymävuosi on taustalla monissa rahaan liittyvissä asioissa, ja siinä, miten sijoituksissa onnistuu, alkaen asuntokaupoista.

Ensiasunto ostetaan Suomessa tyypillisesti, kun työura on saatu alulle ja perheen perustaminen ehkä ajankohtaistunut. Ensiasunnon ostajien keski-ikä oli 28,3 vuotta 2015.

Jos tuli tällaiseen elämänvaiheeseen Helsingissä vuonna 1989, juuri ennen lamaa, ja osti asunnon, oli väärässä paikassa väärään tai suorastaan kammottavaan  aikaan. Asunnon hinta romahti pian allekirjoituksen jälkeen.

Kuvitellaan, että tällaisen asunnon ostanut henkilö ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui myymään asuntonsa vuonna -95  juuri kun lama oli hellittämässä. Ostajaksi ilmaantui hieman nuorempi henkilö, joka oli juuri saanut vakituisen työpaikan ja halusi asettua omaan kotiin.

Jälkikäteen on he helppo nähdä, että lamaa ennen ostanut teki niin surkeat kaupat kuin mahdollista. Vuonna -95 ostanut taas iski kultasuoneen. Hinnat olivat pohjalla ja edessä edelleen jatkuva nousu.

Molempien kannattaa kuitenkin tiedostaa, että olosuhteita ei voi valita. Huonot kaupat tehnyt saa varmasti uusia mahdollisuuksia. Halvalla asuntonsa ostaneen on tärkeä pysyä nöyränä. Hän tekee varmasti myös huonoja sijoituksia.

Arvopaperien, asuntojen ja muun varallisuuden hinnat heiluvat ylös ja alas. Kukaan ei osaa sanoa varmasti, miten hinnat tästä eteenpäin liikkuvat. Siksi sijoittamisessa on tärkeää hajauttaa. Siis hankkia eri tyyppisiä omistuksia. Kun yksi sijoitus menee huonosti, toinen kenties paikkaa tilannetta.

Lisäksi kannattaa hajauttaa ajallisesti. Asunto on siitä hankala sijoitus, että koko potti pannaan kiinni yhdellä hetkellä. Arvopapereihin kuten osakkeisiin tai rahastoihin voi sen sijaan säästää hiljalleen, niin ei tule ostaneeksi vain huonoon aikaan.

Vaikka kuinka kuulisi toisten pikavoitoista, niiden varaan ei kannata laskea. Varallisuuden kerryttäminen edellyttää kärsivällisyyttä. Laskujeni mukaan osakesijoittajan täytyy varautua jopa 25 vuoden odotukseen, jotta esitteissä luvattuja tuottoja voi pitää enemmän tai vähemmän varmoina.

Onkin tärkeää alkaa miettiä raha-asioita riittävän nuorena. Vanhempana säästöjä voi olla enemmän, mutta hyvien sijoitustuloksien edellyttämää aikaa vähemmän.

Matias Möttölä, Ykkösaamun kolumnisti 20.12.2016

Lähetykset

  • ti 20.12.2016 9.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Kaikkien luovuus pitäisi ottaa käyttöön ja työntekijöitä kuunnella enemmän, sanoo kolumnistimme, helsinkiläinen viestintäyrittäjä Heidi Hammarsten

  • Olemme erinomaisia eristäytymään, väittää kolumnistimme, poliisi ja perheenisä Marko Kilpi. 100 vuotta on lyhyt aika. Kilven mielestä nyt olisi hyvä pohtia kyyhötämmekö jatkossakin omissa oloissamme vai näytämmekö maailmalle, että mekin olemme olemassa?

  • Hitsaus on suorastaan taikuutta, ylistää kieltenopettaja Paula Takio ja toivoo, että ammattikoulutus saisi ansaitsemansa arvostuksen. Paula Takion mielestä eri koulutusmuotoja ei pitäisi asettaa vastakkain, koska kaikkia tarvitaan.

  • Halpamaiselle kansankosiskelulle löytyy vastalääke, vakuuttaa kolumnistimme, filosofi ja kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen reseptinsä on sähköinen kansankokous.

  • Elämme ikävän mielenkiintoisia aikoja, sanoo kolumnistimme turpobloggari Janne "Rysky" Riiheläinen. Hän ennakoi, että Trump merkitsee epävarmuutta, mutta on hän löytänyt Trumpin puheista, myös joitakin selkeitä linjauksia.

  • Kasvu antaa toivoa paremmasta, mutta töitä on paiskittava, jotta kaikki pysyvät kehityksen kelkassa mukana. Ekonomisti Anne Brunila kehottaa kolumnissaan malttiin ja rohkeuteen, jotta löydämme ratkaisut, joilla pärjäämme jatkossa.

  • Lapsettomuus voi olla monelle murhe, mutta yhä useammalle myös oma valinta. Reetta Räty pohtii kolumnissaan eri tapoja suhtautua lapsettomuuteen.

  • Syntyykö kasvu työpaikkoja luomalla vai tuhoamalla?

  • Maailma ei pyörisi ilman äitejä ja isoäitejä sanoo päivän kolumnisti Jussi Viitala.

  • Curitiban kaupunki Brasiliassa. Slummien jäteongelma on kasvanut hallitsemattomaksi. Slummien kadut ovat niin kapeat, etteivät jäteautot mahdu ajamaan sinne. Eikä kaupungilla ole niin paljoa rahaa, että se voisi ajaa slummit tasaiseksi. Mitä tehdä?

    Pormestari Jaime Lerner keksi luovan ratkaisun. Hän pystytti slummeihin roskapisteitä, joissa oli oma astia muoville, lasille, metallille ja sekajätteelle. Jokainen, joka toi roskapisteelle pussillisen lajiteltua jätettä, sai bussipoletin tai kassillisen ruokaa. Koululaiset saivat lisäksi kouluvälineitä.

    Pormestarin keksintö oli jymymenestys. Slummien asukkaat ovat tähän päivään mennessä keränneet tuhansia tonneja jätettä. Vastapalvelukseksi he ovat saaneet yli miljoona bussipolettia, tuhansia kiloja ruokaa ja yli kaksi miljoonaa kouluvihkoa. Kaupunki on puhdistunut jätteistä, slummien asukkaat pääsevät kulkemaan työpaikkoihin keskustaan, heidän ravitsemuksensa on parantunut, Curitiban joukkoliikenne on parhaita koko maailmassa ja koululaisilla on työvälineitä.

    Miten kaupunki sai kaiken tämän aikaan nostamatta veroastetta? Yksinkertaista. Pormestarin keksintö bussipoletteineen toimii käytännössä rinnakkaisvaluuttana: julkisesta palvelusta maksetaan julkisina palveluina. Jos sinulla ei ole rahaa, olet käytännössä rahatalouden ulkopuolella. Curitiban rinnakkaisvaluuttaan sen sijaan saattoi liittyä ilman rahaa, ja löytää itsensä osana toisenlaista taloutta.

    Rinnakkaisvaluutta kuulostaa monien korvissa anarkistiselta hörhöilyltä. Se on harmi, sillä silloin jää näkemättä, miten merkittävällä tavalla ne rikastuttavat elämää kaikkialla, missä niitä käytetään. Todellakin, tarvitsemme elämän rikastuttamista, koska rahatalous on jättänyt meidät niin köyhäksi.

    Muistakaa esimerkiksi hiljattaista A2 -iltaa, jonka aiheena oli yksinäisyys. Ohjelma herätti kysymyksen, onko yksinäisyys yksinäisen syy? Vai onko kyse siitä, että yhteisöt ovat rikki, ja yksinäisyys vain rikkinäisen järjestelmän sivutuote.

    Ithacan pikkukaupunki Yhdysvalloissa oli yksi tällainen yhteisö. Elettiin lamavuotta 1991. Bisnes oli lamassa, monet kävivät töissä New Yorkissa eivätkä ihmiset tunteneet toisiaan. Sitten aktivisti Paul Glover perusti Ithacaan oman valuutan, jossa yhdellä tunnilla työtä ansaitsi yhden Ithaca-setelin. Näin kuka tahansa saattoi leikata ruohoa, siivota, maalata tai mitä vain, ja saada maksun Ithaca-rahana. Parhaimmilaan Ithacassa yli tuhat yritystä otti vastaan Ithaca-rahaa.

    Mitä tämä merkitsi yhteisölle? Laman vallitessa se piti monen yrityksen pään pinnalla. Sen lisäksi se toi yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten olisi tavanneet toisiaan. Se loi ystävyyttä ja sosiaalisia suhteita ja jopa pienen paikallisen turvaverkon. Samanlaisia kokemuksia on saatu muista rinnakkaisvaluutoista eri puolilla maailmaa.

    Monien rinnakkaisvaluuttojen salaisuus näyttää olevan siinä, että ne toimivat hieman samalla tavalla kuin lahja. Ne eivät ole vain taloudellisia transaktioita, vaan niissä on mukana sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia, joita ei ole omassa rahajärjestelmässämme. Kirjailija Bernard Lietaerin määritelmän mukaan yhteisö on ryhmä ihmisiä, jotka kunnioittavat toistensa lahjoja. Tämä nimenomaisesti näyttää olevan se ajatus, jonka rinnakkaisvaluutat parhaillaan kykenevät elvyttämään. Siksi ne kykenevät elvyttämään myös yhteisöjä sosiaalisille juurilleen.

    Oman rahajärjestelmämme perustavan ongelman muotoili Silvio Gesell 1900-luvun alussa. Kaikki, mitä ostamme rahalla, kuluu, mätänee, lahoaa, häviää ja lakkaa olemasta. Vain raha yksin ei häviä, vaan sen arvo päinvastoin kasvaa. Riittää, että säilytät sitä pankissa korkoa kasvamassa.

    Jos rahaan voi säilöä arvoa, se luo lyhytnäköisen kannustimen. Haluaisitko sata euroa nyt vai sata euroa vuoden päästä? Tietenkin nyt: jos laitat sen kasvamaan korkoa, vuoden päästä sinulla on 110 euroa. Tässä on lyhyesti teollisen ajan ympäristötuhon resepti ja historia. Metsät ovat arvokkaampia rahana, koska raha kasvaa nopeammin kuin puut. Kalat kannattaa pyydystää merestä rahaksi nyt, tai sitten sen tekee joku muu.

    Mutta entä jos arvoa ei voisi säilyttää rahassa? Mitä jos raha, jonka saat tänään, menettäisi vähitellen arvoaan, niin että vuoden kuluttua se olisi täysin arvotonta? Missä säilyttäisimme arvoa jos ei rahassa? Vastaus: tulevaisuudessa.

    Maailmanhistoriasta löytyy kaksi laajempaa ajanjaksoa, jolloin arvoa ei voinut säilyttää rahassa. Yksi oli muinainen Egypti, toinen 1000-luvun alun Eurooppa, Mahtaako olla sattuma, että nämä ajanjaksot tuottivat ihmiskunnan pitkäaikaisimmat muistomerkit, pyramidit ja katedraalit.

    Jos siis haluat muuttaa maailmaa, muuta raha. Kaikki muu seuraa perässä.

  • Freudin mukaan ei ole suurempaa rakkautta kuin naisen rakkaus esikoispoikaansa kohtaan. Tämäkö selittää sen, että miniän ja anopin suhde on usein vaikea, pohtii kolumnistimme sosiaalitieteilijä, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

  • Ihmisen muisti on tunnetusti kummallinen, mitkä asiat jäävät muistiin - mitkä eivät.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä