Ykkösaamun kolumni

Reetta Räty: Älä patista naista hankkimaan lasta

  • 5 min
  • toistaiseksi

Synnyttäjien keski-ikä Suomessa nousee. Eniten vauvoja syntyy 30-34-vuotiaille.  Varsinkin kaupunkien koulutetut naiset saavat ensimmäisen lapsensa vanhempana kuin aiemmin. Pääkaupunkiseudulla ensisynnyttäjistä noin joka kuudes on täyttänyt 35 vuotta. Näistä luvuista kertovissa uutisissa ehdotetaan usein, että lapsia kannattaisi kyllä hankkia nuorempana.

Esimerkiksi tässä Ylen jutussa  terveystieteen tohtori, tutkimuspäällikkö Reija Klemetti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoo: "Lämpimästi kannatan sitä, että ainakin ensimmäinen lapsi saataisiin alle 35-vuotiaana." Ja: "Sopiikin toivoa, että ylempi luokka ymmärtäisi ajoittaa lasten hankinnan aikaisemmaksi, jolloin se onnistuu paremmin ja siihen liittyy vähemmän riskejä."

Tässä lehtijutussa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Mervi Halttunen-Nieminen  pitää yhtenä syynä synnytysiän nousuun sitä, että ihmiset eivät välttämättä tajua ikääntyvänsä. Nuoret vanhemmat kuulemma jaksavat hoitaa lapsia paremmin ja ovat luottavaisempia. "Nelikymppiset vanhemmat ovat usein niin kiinni lapsessaan, että eivät uskalla jättää lastaan edes hoitoon." Elämä ei aina mene niin kuin munasolut ja tutkimuspäälliköt toivoisivat!

Monet naiset hermostuvat näistä ohjeistuksista. Kiitos vaan neuvoista, mutta elämä ei aina mene niin kuin munasolut ja tutkimuspäälliköt toivoisivat!

Lähes kaikki raskauteen liittyvät riskit lisääntyvät 35 ikävuoden jälkeen. Miksi naiset eivät silti piittaa suosituksista? Ainakin siksi, että kun kommentoidaan keskiarvoja, yksilölliset elämäntilanteet jäävät huomiotta. Puhutaan lapsen teon "lykkäämisestä" ikään kuin kaikilla olisi lapsia haluava puoliso ja tasapainoinen parisuhde. "Lasten hankinnan ajoitus" ei onnistu esimerkiksi niiltä tuhansilta, jotka kärsivät lapsettomuudesta. "Ihmiset eivät tajua ikääntyvänsä" tuntuu ylimieliseltä arviolta, jos ei ole vuosiin murehtineet muuta kuin sitä, ettei lapsia ehkä ehdi saada.

Synnyttäjien keski-ikä kertoo naisista ja perheistä massana. Siitä huolimatta on niin että: Kaikki eivät halua lapsia. Kaikki eivät saa lapsia. Kaikki eivät löydä puolisoa, jonka kanssa hankkia lapsia. Kaikki eivät uskalla hankkia lapsia taloudellisen tilanteen tai oman terveydentilan takia. Kaikki eivät ole varmoja, haluavatko lapsia. Kaikkien puolisot eivät halua lapsia. Joillakin on puoliso, jonka kanssa ei kannatakaan hankkia lapsia. Jotkut eroavat juuri, kun olisi aika yrittää saada lapsia.

Teoriassa voi olla hyvä idea saada lapset vaikka opiskeluaikana, mutta silloin pitää kyllä olla ihan toisenlainen opiskeluaika kuin kaveripiirilläni on ollut.Lasten tekoon patistaminen tuskin auttaa trendin kääntämisessä. Naiset ovat vapaampia kuin koskaan vaikuttamaan lapsilukuunsa. Sen sijaan voi miettiä, miksi lapsia eivät yritä saada edes ne, jotka haluaisivat. Tutkija Anna Rotkirch kirjoittaa asiasta näin : "On paradoksi, että meillä on miltei maailman anteliain kokoelma perhepoliittisia etuuksia, ja silti vanhemmaksitulo askarruttaa ja ahdistaa niin monia."

Jos ajatus lapsesta sekä kiinnostaa että ahdistaa, voi katsella ympärilleen: ihan kaikenlaiset naiset saavat lapsia, kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Suomessa on nytkin yli 1,5 miljoonaa tapaa olla äiti. 

Sekin pitäisi hyväksyä normiksi, että yhä suurempi osa ei halua lapsia ja lapsiperheen arkea. Tuoreen Väestöliiton kyselyn mukaan  16 prosenttia 20-45-vuotiaista suunnittelee jäävänsä lapsettomaksi. Anna Rotkirch sanoo, että Suomeen on ehkä juurtumassa pienen perheen ihanne. "Jos yhä useampi toivoo nolla tai vain yhtä lasta, emme leimaa tätä huonoksi vaihtoehdoksi." Tämä on erinomainen idea. Ei painostusta, utelemista tai patistusta!

Olen helpottunut, että omat lapseni syntyivät omia aikojaan - toki "väärään aikaan" töiden kannalta. Oikeaa aikaa ei olisi koskaan tullut. Lasten saamiseen eivät kannustaneet gynekologin uhkaukset hedelmällisyyden laskemisesta, vaan sattuma. Pikkulapsiajan tärkein tuki olivat kollegat, jotka olivat selvinneet  hirveän härdellin kanssa tietenkin  lapsista ja vaativista töistä. Roolimallit ovat tärkeitä, kun miettii, mikä on itselle mahdollista.

Lapsen saamisesta puhuttaessa keskitytään hirveän paljon vauvoihin. Vauvat kuitenkin katoavat vuodessa. Minusta ei kannata miettiä, haluaisiko vauvan, vaan toivooko loppuelämää omien lasten kanssa. Ajattelen usein kollegaa, joka sanoi perheensä selviämiskeinoksi sen, etteivät he tee mitään erityistä kolmen lapsensa kanssa. "Liekki on matalalla, mutta lämmin", tämä isä sanoi.

Reetta Räty, Ykkösaamun kolumni, 9.1.2017

Reetta Räty on toimittaja, yrittäjä ja kahden tytön äiti. Kasvoi Kuusamossa, asuu Kalliossa, opettelee arabiaa.

 

Lähetykset

  • ma 9.1.2017 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Kaikkien luovuus pitäisi ottaa käyttöön ja työntekijöitä kuunnella enemmän, sanoo kolumnistimme, helsinkiläinen viestintäyrittäjä Heidi Hammarsten

  • Olemme erinomaisia eristäytymään, väittää kolumnistimme, poliisi ja perheenisä Marko Kilpi. 100 vuotta on lyhyt aika. Kilven mielestä nyt olisi hyvä pohtia kyyhötämmekö jatkossakin omissa oloissamme vai näytämmekö maailmalle, että mekin olemme olemassa?

  • Hitsaus on suorastaan taikuutta, ylistää kieltenopettaja Paula Takio ja toivoo, että ammattikoulutus saisi ansaitsemansa arvostuksen. Paula Takion mielestä eri koulutusmuotoja ei pitäisi asettaa vastakkain, koska kaikkia tarvitaan.

  • Halpamaiselle kansankosiskelulle löytyy vastalääke, vakuuttaa kolumnistimme, filosofi ja kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen reseptinsä on sähköinen kansankokous.

  • Elämme ikävän mielenkiintoisia aikoja, sanoo kolumnistimme turpobloggari Janne "Rysky" Riiheläinen. Hän ennakoi, että Trump merkitsee epävarmuutta, mutta on hän löytänyt Trumpin puheista, myös joitakin selkeitä linjauksia.

  • Kasvu antaa toivoa paremmasta, mutta töitä on paiskittava, jotta kaikki pysyvät kehityksen kelkassa mukana. Ekonomisti Anne Brunila kehottaa kolumnissaan malttiin ja rohkeuteen, jotta löydämme ratkaisut, joilla pärjäämme jatkossa.

  • Lapsettomuus voi olla monelle murhe, mutta yhä useammalle myös oma valinta. Reetta Räty pohtii kolumnissaan eri tapoja suhtautua lapsettomuuteen.

  • Syntyykö kasvu työpaikkoja luomalla vai tuhoamalla?

  • Maailma ei pyörisi ilman äitejä ja isoäitejä sanoo päivän kolumnisti Jussi Viitala.

  • Curitiban kaupunki Brasiliassa. Slummien jäteongelma on kasvanut hallitsemattomaksi. Slummien kadut ovat niin kapeat, etteivät jäteautot mahdu ajamaan sinne. Eikä kaupungilla ole niin paljoa rahaa, että se voisi ajaa slummit tasaiseksi. Mitä tehdä?

    Pormestari Jaime Lerner keksi luovan ratkaisun. Hän pystytti slummeihin roskapisteitä, joissa oli oma astia muoville, lasille, metallille ja sekajätteelle. Jokainen, joka toi roskapisteelle pussillisen lajiteltua jätettä, sai bussipoletin tai kassillisen ruokaa. Koululaiset saivat lisäksi kouluvälineitä.

    Pormestarin keksintö oli jymymenestys. Slummien asukkaat ovat tähän päivään mennessä keränneet tuhansia tonneja jätettä. Vastapalvelukseksi he ovat saaneet yli miljoona bussipolettia, tuhansia kiloja ruokaa ja yli kaksi miljoonaa kouluvihkoa. Kaupunki on puhdistunut jätteistä, slummien asukkaat pääsevät kulkemaan työpaikkoihin keskustaan, heidän ravitsemuksensa on parantunut, Curitiban joukkoliikenne on parhaita koko maailmassa ja koululaisilla on työvälineitä.

    Miten kaupunki sai kaiken tämän aikaan nostamatta veroastetta? Yksinkertaista. Pormestarin keksintö bussipoletteineen toimii käytännössä rinnakkaisvaluuttana: julkisesta palvelusta maksetaan julkisina palveluina. Jos sinulla ei ole rahaa, olet käytännössä rahatalouden ulkopuolella. Curitiban rinnakkaisvaluuttaan sen sijaan saattoi liittyä ilman rahaa, ja löytää itsensä osana toisenlaista taloutta.

    Rinnakkaisvaluutta kuulostaa monien korvissa anarkistiselta hörhöilyltä. Se on harmi, sillä silloin jää näkemättä, miten merkittävällä tavalla ne rikastuttavat elämää kaikkialla, missä niitä käytetään. Todellakin, tarvitsemme elämän rikastuttamista, koska rahatalous on jättänyt meidät niin köyhäksi.

    Muistakaa esimerkiksi hiljattaista A2 -iltaa, jonka aiheena oli yksinäisyys. Ohjelma herätti kysymyksen, onko yksinäisyys yksinäisen syy? Vai onko kyse siitä, että yhteisöt ovat rikki, ja yksinäisyys vain rikkinäisen järjestelmän sivutuote.

    Ithacan pikkukaupunki Yhdysvalloissa oli yksi tällainen yhteisö. Elettiin lamavuotta 1991. Bisnes oli lamassa, monet kävivät töissä New Yorkissa eivätkä ihmiset tunteneet toisiaan. Sitten aktivisti Paul Glover perusti Ithacaan oman valuutan, jossa yhdellä tunnilla työtä ansaitsi yhden Ithaca-setelin. Näin kuka tahansa saattoi leikata ruohoa, siivota, maalata tai mitä vain, ja saada maksun Ithaca-rahana. Parhaimmilaan Ithacassa yli tuhat yritystä otti vastaan Ithaca-rahaa.

    Mitä tämä merkitsi yhteisölle? Laman vallitessa se piti monen yrityksen pään pinnalla. Sen lisäksi se toi yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten olisi tavanneet toisiaan. Se loi ystävyyttä ja sosiaalisia suhteita ja jopa pienen paikallisen turvaverkon. Samanlaisia kokemuksia on saatu muista rinnakkaisvaluutoista eri puolilla maailmaa.

    Monien rinnakkaisvaluuttojen salaisuus näyttää olevan siinä, että ne toimivat hieman samalla tavalla kuin lahja. Ne eivät ole vain taloudellisia transaktioita, vaan niissä on mukana sosiaalisia ja moraalisia ulottuvuuksia, joita ei ole omassa rahajärjestelmässämme. Kirjailija Bernard Lietaerin määritelmän mukaan yhteisö on ryhmä ihmisiä, jotka kunnioittavat toistensa lahjoja. Tämä nimenomaisesti näyttää olevan se ajatus, jonka rinnakkaisvaluutat parhaillaan kykenevät elvyttämään. Siksi ne kykenevät elvyttämään myös yhteisöjä sosiaalisille juurilleen.

    Oman rahajärjestelmämme perustavan ongelman muotoili Silvio Gesell 1900-luvun alussa. Kaikki, mitä ostamme rahalla, kuluu, mätänee, lahoaa, häviää ja lakkaa olemasta. Vain raha yksin ei häviä, vaan sen arvo päinvastoin kasvaa. Riittää, että säilytät sitä pankissa korkoa kasvamassa.

    Jos rahaan voi säilöä arvoa, se luo lyhytnäköisen kannustimen. Haluaisitko sata euroa nyt vai sata euroa vuoden päästä? Tietenkin nyt: jos laitat sen kasvamaan korkoa, vuoden päästä sinulla on 110 euroa. Tässä on lyhyesti teollisen ajan ympäristötuhon resepti ja historia. Metsät ovat arvokkaampia rahana, koska raha kasvaa nopeammin kuin puut. Kalat kannattaa pyydystää merestä rahaksi nyt, tai sitten sen tekee joku muu.

    Mutta entä jos arvoa ei voisi säilyttää rahassa? Mitä jos raha, jonka saat tänään, menettäisi vähitellen arvoaan, niin että vuoden kuluttua se olisi täysin arvotonta? Missä säilyttäisimme arvoa jos ei rahassa? Vastaus: tulevaisuudessa.

    Maailmanhistoriasta löytyy kaksi laajempaa ajanjaksoa, jolloin arvoa ei voinut säilyttää rahassa. Yksi oli muinainen Egypti, toinen 1000-luvun alun Eurooppa, Mahtaako olla sattuma, että nämä ajanjaksot tuottivat ihmiskunnan pitkäaikaisimmat muistomerkit, pyramidit ja katedraalit.

    Jos siis haluat muuttaa maailmaa, muuta raha. Kaikki muu seuraa perässä.

  • Freudin mukaan ei ole suurempaa rakkautta kuin naisen rakkaus esikoispoikaansa kohtaan. Tämäkö selittää sen, että miniän ja anopin suhde on usein vaikea, pohtii kolumnistimme sosiaalitieteilijä, psykoterapeutti Heli Vaaranen.

  • Ihmisen muisti on tunnetusti kummallinen, mitkä asiat jäävät muistiin - mitkä eivät.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä