Ykkösaamun kolumni

Reetta Räty: Älä patista naista hankkimaan lasta

  • 5 min
  • toistaiseksi

Synnyttäjien keski-ikä Suomessa nousee. Eniten vauvoja syntyy 30-34-vuotiaille.  Varsinkin kaupunkien koulutetut naiset saavat ensimmäisen lapsensa vanhempana kuin aiemmin. Pääkaupunkiseudulla ensisynnyttäjistä noin joka kuudes on täyttänyt 35 vuotta. Näistä luvuista kertovissa uutisissa ehdotetaan usein, että lapsia kannattaisi kyllä hankkia nuorempana.

Esimerkiksi tässä Ylen jutussa  terveystieteen tohtori, tutkimuspäällikkö Reija Klemetti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoo: "Lämpimästi kannatan sitä, että ainakin ensimmäinen lapsi saataisiin alle 35-vuotiaana." Ja: "Sopiikin toivoa, että ylempi luokka ymmärtäisi ajoittaa lasten hankinnan aikaisemmaksi, jolloin se onnistuu paremmin ja siihen liittyy vähemmän riskejä."

Tässä lehtijutussa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Mervi Halttunen-Nieminen  pitää yhtenä syynä synnytysiän nousuun sitä, että ihmiset eivät välttämättä tajua ikääntyvänsä. Nuoret vanhemmat kuulemma jaksavat hoitaa lapsia paremmin ja ovat luottavaisempia. "Nelikymppiset vanhemmat ovat usein niin kiinni lapsessaan, että eivät uskalla jättää lastaan edes hoitoon." Elämä ei aina mene niin kuin munasolut ja tutkimuspäälliköt toivoisivat!

Monet naiset hermostuvat näistä ohjeistuksista. Kiitos vaan neuvoista, mutta elämä ei aina mene niin kuin munasolut ja tutkimuspäälliköt toivoisivat!

Lähes kaikki raskauteen liittyvät riskit lisääntyvät 35 ikävuoden jälkeen. Miksi naiset eivät silti piittaa suosituksista? Ainakin siksi, että kun kommentoidaan keskiarvoja, yksilölliset elämäntilanteet jäävät huomiotta. Puhutaan lapsen teon "lykkäämisestä" ikään kuin kaikilla olisi lapsia haluava puoliso ja tasapainoinen parisuhde. "Lasten hankinnan ajoitus" ei onnistu esimerkiksi niiltä tuhansilta, jotka kärsivät lapsettomuudesta. "Ihmiset eivät tajua ikääntyvänsä" tuntuu ylimieliseltä arviolta, jos ei ole vuosiin murehtineet muuta kuin sitä, ettei lapsia ehkä ehdi saada.

Synnyttäjien keski-ikä kertoo naisista ja perheistä massana. Siitä huolimatta on niin että: Kaikki eivät halua lapsia. Kaikki eivät saa lapsia. Kaikki eivät löydä puolisoa, jonka kanssa hankkia lapsia. Kaikki eivät uskalla hankkia lapsia taloudellisen tilanteen tai oman terveydentilan takia. Kaikki eivät ole varmoja, haluavatko lapsia. Kaikkien puolisot eivät halua lapsia. Joillakin on puoliso, jonka kanssa ei kannatakaan hankkia lapsia. Jotkut eroavat juuri, kun olisi aika yrittää saada lapsia.

Teoriassa voi olla hyvä idea saada lapset vaikka opiskeluaikana, mutta silloin pitää kyllä olla ihan toisenlainen opiskeluaika kuin kaveripiirilläni on ollut.Lasten tekoon patistaminen tuskin auttaa trendin kääntämisessä. Naiset ovat vapaampia kuin koskaan vaikuttamaan lapsilukuunsa. Sen sijaan voi miettiä, miksi lapsia eivät yritä saada edes ne, jotka haluaisivat. Tutkija Anna Rotkirch kirjoittaa asiasta näin : "On paradoksi, että meillä on miltei maailman anteliain kokoelma perhepoliittisia etuuksia, ja silti vanhemmaksitulo askarruttaa ja ahdistaa niin monia."

Jos ajatus lapsesta sekä kiinnostaa että ahdistaa, voi katsella ympärilleen: ihan kaikenlaiset naiset saavat lapsia, kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Suomessa on nytkin yli 1,5 miljoonaa tapaa olla äiti. 

Sekin pitäisi hyväksyä normiksi, että yhä suurempi osa ei halua lapsia ja lapsiperheen arkea. Tuoreen Väestöliiton kyselyn mukaan  16 prosenttia 20-45-vuotiaista suunnittelee jäävänsä lapsettomaksi. Anna Rotkirch sanoo, että Suomeen on ehkä juurtumassa pienen perheen ihanne. "Jos yhä useampi toivoo nolla tai vain yhtä lasta, emme leimaa tätä huonoksi vaihtoehdoksi." Tämä on erinomainen idea. Ei painostusta, utelemista tai patistusta!

Olen helpottunut, että omat lapseni syntyivät omia aikojaan - toki "väärään aikaan" töiden kannalta. Oikeaa aikaa ei olisi koskaan tullut. Lasten saamiseen eivät kannustaneet gynekologin uhkaukset hedelmällisyyden laskemisesta, vaan sattuma. Pikkulapsiajan tärkein tuki olivat kollegat, jotka olivat selvinneet  hirveän härdellin kanssa tietenkin  lapsista ja vaativista töistä. Roolimallit ovat tärkeitä, kun miettii, mikä on itselle mahdollista.

Lapsen saamisesta puhuttaessa keskitytään hirveän paljon vauvoihin. Vauvat kuitenkin katoavat vuodessa. Minusta ei kannata miettiä, haluaisiko vauvan, vaan toivooko loppuelämää omien lasten kanssa. Ajattelen usein kollegaa, joka sanoi perheensä selviämiskeinoksi sen, etteivät he tee mitään erityistä kolmen lapsensa kanssa. "Liekki on matalalla, mutta lämmin", tämä isä sanoi.

Reetta Räty, Ykkösaamun kolumni, 9.1.2017

Reetta Räty on toimittaja, yrittäjä ja kahden tytön äiti. Kasvoi Kuusamossa, asuu Kalliossa, opettelee arabiaa.

 

Lähetykset

  • ma 9.1.2017 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

  • Vaaleja häiritsevät niin toiset valtiot, ääriliikkeet kuin yksityiset ihmiset ja keinoja tulee koko ajan lisää. Kohteena voivat olla sekä ehdokkaat että puolueet. Vaalien turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtiminen on demokratian ydintä.

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä