Sunnuntaivieras

Värttinän Sari Kaasinen tarjoilee mielen ja vatsan täytettä

  • 23 min
  • toistaiseksi

Kun pohjoiskarjalaiset hylkäsivät Sari Kaasisen, pakkasi Kaasinen nuottinsa ja kanteleensa, ja muutti sinne, missä häntä tarvitaan. Värttinä-yhtyeen keulahahmona tunnettu Sari Kaasinen pyörittää nykyisin kulttuuri- ja tapahtumakeskusta Lappeenrannassa. Musiikin sekatyöläinen, säveltäjä, laulaja ja kansanmusiikin lähettiläs on edelleen kovassa vedossa. Toimittaja Ulla Ylönen tapasi Sari Kaasisen Kehruuhuoneella.

Lähetykset

  • su 19.2.2017 15.03 • Yle Radio Suomi Turku

Jaksot

  • Susanna Niemi eli Suski on viettänyt omasta lapsuudestaan 12 vuotta lastenkodissa. Nyt hän on tamperelainen 23-vuotias äiti, joka ei halua toistaa yksinhuoltajaäitinsä virheitä. Kaiken keskellä tehdään hampaita, odotetaan isää koulusta kotiin ja kikatetaan välillä.
    Toimittajana on Mari Siltanen.

  • Von Wrightin suku on asuttanut Kuopiota jo lähes 300 vuotta. Kesävieraana tavataan suvun nykyinen päämies professori Atte von Wright, jonka isoisän setiä veljekset olivat. Haminalahden kulttuuripolulla voi kävellä taulujen maisemissa. Toimittaja on Marianne Mattila.
    Valokuva: Sakari Partanen / Yle

  • Kesävieraana on hämeenlinnalainen tietokirjailija ja viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo, joka on monen roolin nainen. Vapaa-aikanaan hän pukeutuu ketjupanssariin ja taistelee viikinkimiekalla. Toimittajana Kati Turtola.

    Kuva: Yle/ Kati Turtola

  • Matkailujäänmurtaja Sampolla risteilyisäntänä toimiva Oskar van Ieperen on matkailuihminen henkeen ja vereen. Miehellä on taustalla vuosikymmenien työskentely lentoyhtiön palveluksessa, mutta silti laivat tuntuvat olevan miehen kohtalo. Laivalta löytyi myös elämän rakkaus, joka toi sveitsiläis-saksalais-hollantilaisen Oskarin pohjoisen satamakaupunki Kemiin.

  • Luonnon välitön läheisyys, neljä vuodenaikaa ja arvaamaton meri. Tämä on osa loviisalaisen Micke Lindholmin arkea ja työtä. Viimeiset kahdeksan vuotta hän on paiskinut hommia kalastajana. Sunnuntaivieras-ohjelmassa pääsemme Lindholmin kyydissä kokemaan kalarysän Loviisan kauniissa saaristossa. Toimittajana kalareissulla on Olli-Pekka Kursi.

  • Joroislainen Saimi Anias on kolmen lapsen äiti, työskennellyt 31 vuotta perhepäivähoitajana ja tarjonnut kodin useille kesälapsille. Anias on saanut kunniamerkin merkittävästä työstään lasten kasvattajana. Toimittajana Riina Kasurinen.

  • Viihdemoguli ja tapahtumajärjestäjä Riku Räsänen tekee harrastusmielessä hanttihommia Rauman Poroholman leirintäalueella tehdäkseen siitä upean purjevenesataman.

  • Nuoruuden unelma-ammatista ei tarvitse luopua, vaikka tie sen saavuttamiseksi osoittautuisi mutkaiseksi. Sunnuntaivieras Maija Nousiaisella oli nuorena kaksi suurta unelmaa - tulla äidiksi ja näyttelijäksi. Ensimmäistä kertaa teatterikorkeakouluun pyrkiessään hän odotti lasta. Nyt kolmen lapsen äiti työskentelee puolet vuodesta kirpputorin myyjänä ja puolet näyttelee.
    Toimittajana Riina Mäentausta.

  • Sunnuntaivieraana on japanilaiset himmeleillään hurmannut mustasaarelainen Eija Koski. Perinteinen suomalainen himmeli ihastuttaa ajattomuutta ja harmoniaa arvossa pitäviä japanilaisia. Koski hylkäsi aikanaan akateemisen uran ja keskittyi kokonaan himmeleihin. Vakava sairauskaan ei ole hidastanut menoa.
    Toimittajana Terhi Varjonen.

  • Markku Hämäläinen on tehtaanjohtaja, joka haluaa vähentää muovin määrää maailmassa. Sen hän aikoo tehdä valmistamalla kartongista maatuvia take-away-kuppeja ja hampurilaisrasioita. Vielä tänäkin päivänä kupit ja rasiat päällystetään muovilla. Niistä syntyvä muoviroska on maailmanlaajuinen ongelma. Maailmassa tuotetaan yli 90 miljardia kiloa muovia vuodessa. 10 prosenttia siitä päätyy meriin. Hämäläisellä näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet onnistua tehtävässään. Ville Pisto haastatteli Hämäläistä Kotkamillsin tehtaalla Kotkassa.

  • VeePee Lehto on keikkaillut ja tehnyt viihdeohjelmia yli 50 vuotta ja tekee edelleen. Isojen hittien sijasta elanto on ollut pieninä palasina, mutta VeePeelle tämä sopii.
    Toimittaja on Jorma Tuominen.

  • Hidas ajattelu on pidemmän päälle tehokkainta, koska se luo uutta ja kestävää. Tehokkuus-sanan väärinkäyttöön kyllästynyt Lapin yliopiston kuvataiteen professori Jaana Erkkilä on tutkinut hitauden ja hiljaisuuden mahdollisuuksia matkailussa. Opiskelijoiltaankin Erkkilä toivoo mieluummin yhden puolivalmiin mutta ajatellun maalauksen kuin kaksi kiireellä loppuunsaatettua työtä.
    Annu Passoja tapasi Jaana Erkkilän hänen suosikkipolullaan.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä