Kuusi kuvaa

Tanssitaiteilija Tero Saarinen edustaa kulttuurivientiä parhaimmillaan

  • 42 min
  • toistaiseksi

Tero Saarinen (s.1964) on kotoisin Porista urheilu-hullusta perheestä. Tero ehti kokeilla erilaisia lajeja, kunnes innostui kuvataiteista yläasteikäisenä. Isä huolestui poikansa urheilemisen tyrehtymisestä ja ehdotti, että tämä kokeilisi tanssituntia, sillä Poriin oli juuri avattu tanssikoulu. Tero vastusteli aluksi, mutta päätti kokeilla. - Se oli rakkautta tanssiin ensisilmäyksellä, hän muistelee.

Ura tanssijana lähti nopeasti nousuun. Tero Saarinen matkasi 17-vuotiaana tanssiopettajansa Liisa Nojosen kanssa vanhemmilta salaa Kansallisoopperan balettikoulun pääsykokeisiin ja pääsi sisään. Teron tanssiluokkalaiset olivat vasta 12-vuotiaita, mutta jo häntä taitavampia. Hän harjoitteli ankarasti päästäkseen samalle tasolle. - Onneksi urheilutaustani myötä minulla oli periksiantamattomuutta ja päämäärätietoisuutta, arvioi Tero

Tero Saarinen aloitti 20-vuotiaana uransa tanssijana Suomen Kansallisbaletissa vuonna 1985. Pian tuli myös kansainvälistä menestystä.  Pariisin kansainvälisen tanssikilpailun nykytanssisarjan voitto Jorma Uotisen koreografialla vuonna 1988 oli tärkeä askel. Viisi vuotta myöhemmin Tero Saarinen irtisanoutui Kansallisbaletista. Hän oli ehtinyt tanssia kaikki mahdolliset hänelle sopivaksi katsotut roolit Kansallisbaletissa. Tanssiroolit tuntuivat kapeilta ja niin hän lähti opiskelemaan uutta Japaniin.

- Lähdin vakituisesta työsuhteesta ilman mitään turvaverkkoja, kaikki säästöt menivät  ja rahapulassa kamerakin tuli pantattua, Tero muistelee. Taistelulajien ja perinteisten tanssien lisäksi hän harjoitteli modernia buto-tanssia, joka taisteli perinteistä estetisointia vastaan. - Tietynlainen ristiriitaisuus ja dualismi on osa minua. Pidän traditioista, mutta minua kiinnostaa myös kyseenalaistaminen, jotta oma ajatus omasta alasta pysyy mahdollisimman laajana, Tero jatkaa. Hän ei koskaan katunut hyppyä tuntemattomaan. - Tykkään kun ärsytän omia mukavuusalueitani. Se pitää hereillä, kun kaikki ei mene niin kuin pitäisi.

Palattuaan Japanista Tero Saarista pyydettiin tekemään Tanssiteatteri Mobita/Danscolle kokoillan kantaesitys. Syksyllä 1993 ensi-iltansa saanut Hurmaa 1 käynnisti Teron yhteistyön valosuunnittelija Mikki Kuntun kanssa. Yhteistyöpyyntöjä tuli niin paljon, että vuonna 1996 Tero perusti ryhmän nimeltä Company Toothpick. - Kun Tanskasta otettiin yhteyttä, että haluaisivat ostaa isoja määriä hammastikkuja, päätimme vaihtaa nimeä, Tero nauraa. Nimi muutettiin Tero Saarinen Companyksi.

Tero Saarinen Companyn teokset on toteutettu kansainvälisinä yhteistuotantoina. Ryhmä on esiintynyt lähes 40 maassa. Siitä on tullut merkittävää suomalaista kulttuurivientiä, mutta tukea ei ole helppo saada. - Verrattuna teatteriin tai musiikkiin, tanssi ei saa tarpeeksi vientitukea. Se on kuitenkin hienoa, että tanssi ei enää maistu tanssilavojen Sisu-pastillilta, vaan sen voima on ymmärretty. Kun suomalaista tanssia viedään ulkomaille, pääsee myös muu kansallinen osaaminen, kuten valaistus tai puvustus esiin, hän iloitsee.

- Tanssiteoksen tekeminen lähtee omista havainnoista ja syvistä tunteista, Tero sanoo. Esimerkkeinä hän mainitsee turhautumisensa nykyteknologian ylivallasta tai yhteisöllisyyden ongelmat.

Tero Saarinen törmäsi 2000-luvun alussa Englannissa Shakers-uskonlahkoon, jossa pidettiin tärkeänä muun muassa sukupuolten tasa-arvoa, koulutusta ja pasifismia. Sen toiminta on alkanut jo 1700-luvulla. Tero inspiroitui Shakers-lahkosta, joka ilmaisi itseään ryöpsähtelevistä liikkeistä muodostuvalla improvisatorisella tanssilla.  Hän otti yhteyttä uskonlahkon lauluja levyttäneeseen amerikkalaiseen ryhmään ja onnistui tapaamaan kolme viimeistä lahkolaista Yhdysvalloissa. Tästä syntyi Borrowed Light-tanssiteos, jota esitettiin ympäri maailmaa yli 10 vuotta.

Entä tulevaisuus? Tero Saarinen haluaa nähdä Suomen, jossa asuu eri kulttuuritaustoista tulevia, erivärisiä ihmisiä ja tässä myös tanssilla olisi roolinsa. - Tanssi voi olla se väline, joka saattaa ihmisiä yhteen ja lisää suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä. Me tanssinedustajat voisimme olla rikkaamman Suomen mahdollistajia, hän toivoo.

Lähetykset

  • la 18.3.2017 8.05 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Käsikirjoittaja-elokuvaohjaaja Auli Mantila ei itse ota juurikaan valokuvia. Kuusi kuvaa-ohjelmassa hän kertoo, miksi ei halunnut itsestään julkaistavan valokuvia mediassa uran kymmenen ensimmäisen vuoden aikana. Mantila puhuu myös maalle muuttamisesta, sisarusten välisistä riidoista ja siitä, miten hänen ajatuksensa elokuvan tekemisestä ovat muuttuneet kahdessakymmenessä vuodessa sitten esikoiselokuva Neitoperhon.

    Ohjelman on toimittanut Laura Satimus.

  • Marco Bjurström viettää hektisen työnsä vastapainoksi paljon aikaa omalla saarellaan. Silloin on aikaa tavata ystäviä ja sukulaisia. StepUp-tanssikoulu on edelleen tärkeä paikka ja opetustyötä hän tekee säännöllisesti. Sieltä on jäänyt elämään myös monet tärkeät ystävyyssuhteet. Marco Bjurström sanoo olevansa ammatiltaan innostaja, mutta hän on myös tanssija, tanssinopettaja, kouluttaja, musikaalinäyttelijä, dramaturgi, tv-juontaja sekä yrittäjä.

  • Viestintäyrittäjä ja tietokirjailija Katleena Kortesuon mielestä retoriikka on tänä päivänä yhä tärkeämpi taito, jopa niin tärkeä, että sitä pitäisi opettaa koulussa.

    - Lasten pitäisi oppia ymmärtämään, kuinka heihin mediassa yritetään vaikuttaa ja toisaalta oppia edistämään omia asioitaan retorisin keinoin, hän sanoo.

    Kuusi kuvaa ohjelmassa keskustellaan siitä, miten Katleena Kortesuosta tuli bloggaaja ja viestintäyrittäjä, sosiaalisen median ilmiöiden tunnistaja ja ymmärtäjä.

    Yksi Katleenalle tärkeä asia on Retoriikan kesäkoulu, jota hän vetää vuosittain yhdessä Antti Mustakallion kanssa.

    Toimittaja Esa Viherä.

  • Maailmalla erittäin arvostettu joogi ja joogaopettaja Petri Räisänen tunnetaan siitä, että hän yhdistää pohjalaista kansanparannustekniikkaa astangajoogaan. Hänen joogaretriittinsä eri puolilla maailmaa ovat suosittuja. Vahvan urheilutaustan omaava Petri Räisänen on tehnyt astangajoogaa jo 27 vuoden ajan. Hänet tunnetaan myös tyylikkäistä jogakuvista verkossa. Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Tero Saarinen on tehnyt merkittävän kansainvälisen uran sekä tanssijana, että koreografina. Miten porilaisesta pojasta tuli tanssija, joka on esiintynyt yli 40 maassa ja jonka koreografia sai New York Timesin kriitikon ihastelemaan ja mainitsemaan jokaisen tanssijan nimeltä? Kuusi kuvaa-sarjassa Saarinen käy läpi tähänastista uraansa itse valitsemiensa valokuvien kautta.
    Ohjelman on toimittanut Laura Satimus.

  • Katariina Lillqvist tunnetaan nerokkaana taiteilijana, joka on tuonut aikuisille tarkoitetut nukkeanimaation suuren yleisön tietoisuuteen. Kansainvälisesti menestynyt käsikirjoittaja ja ohjaaja yhdistää omaperäisissä nukkeanimaatioissaan taitavasti historialliset tarinat, Tampereen Pispalan anarkistiset tunnelmat sekä tšekkiläisen mustan huumorin.

  • Sibelius-Akatemian dekaanin tehtävät hiljattain jättänyt Tuomas Auvinen on tutkimuksen ja kokemuksen kautta oppinut paljon luovan yhteisön johtamisesta. Taidelaitosten johtamisen opeilla on käyttöä myös yritysmaailmassa, jossa luovuuden merkitys korostuu, hän arvioi siirtyessään vuodenvaihteessa johtamisen konsultiksi. Suomalaisen musiikkielämän ja sen korkeimman oppiahjon Sibelius-Akatemian maine maailmalla on korkealla ja laitos on vahvasti kansainvälistynyt viime vuosina. Kansainvälisyyttä arvostavan Auvisen kotialbumin kuusi kuvaa sijoittuvat sekä Intiaan, että Lontooseen.
    Ohjelman on toimittanut Ari Meriläinen.

  • Kuvataiteilija, multimediaohjaaja, valokuvaaja, lyhytelokuvien ohjaaja, kirjailija ja yrittäjä. Siinä osa monipuolisen ja kansainvälisesti menestyneen taiteilijan Marita Liulian ammateista, joita hän yhdistää työssään. Marita Liulia on myös multimediateosten pioneeri. Marita Liulia tekee useimmiten suuria yksityisnäyttelyitä museoihin. Hän on edustanut Suomea jo 30 vuotta ulkomailla, missä häntä usein luullaan ranskalaiseksi. Kuusi kuvaa Marita Liulian elämästä on toimittanut Rita Trötschkes.

  • - Nuorena en ymmärtänyt suomen kielestä hatintattia, nauraa sydämellisesti Fred Negendanck, joka muutti lapsena Suomeen Saksasta. Lahjakas poika oppi kuitenkin nopeasti kielen ja maan tavat ja pääsi pian Kansallisbalettiin, jossa pojista oli pula. Hänen elämänsä on aina kulkenut omia polkujaan ja hän yllätti läheisensä elämällä vuosikymmenet suomenruotsalaisen piirustuksen opettajansa Anne-Marie Häyrén-Malmströmin sielunkumppanina. Ilman luovuutta ja opettajansa tukea Fred Negendanckin elämä olisi ollut hyvin toisenlainen. Vanhemmat olisivat halunneet pojastaan baptistisaarnaajan, mutta toisin kävi. Fred valloitti sydämet ensin Kansallisbaletin tanssijana ja sitten Svensa Teaterin karismaattisena luonnenäyttelijänä Helsingissä ja Turussa. Viimeisten 15 vuoden ajan hän on menestynyt monipuolisena kuvataitelijana.
    Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Entinen maailmanmestaruustason pyöräilijä, kiinteistövälitysyrityksensä toimitusjohtaja Mira Kasslin sanoo, että ilman urheilua hänestä olisi voinut tulla täysi hulttio. - Olen hyvin vauhdikas sielu. Edesmennyt äitini sanoisi, että minun pelastukseni on ollut urheilu.
    Vuonna 1978 syntynyt Mira Kasslin varttui työläisperheessä Helsingin Jakomäessä. Kasslin oli hyvin aktiivinen lapsi, jonka kilpapyöräilyura alkoi 8-vuotiaana. Kasslin saavutti Suomen pyöräilyhistorian ensimmäisen arvokisamitalin voittamalla nuorten MM-kisoissa pronssia 500 metrin aika-ajossa vuonna 1995 ja kultaa 500 metrin aika-ajossa sekä eräajossa vuonna 1996. 500 metrin aika-ajossa Kasslin ajoi kaksi nuorten maailmanennätystä.
    - Mä en tykkää hävitä, Mira Kasslin sanoo. Mitä ikinä hän tekeekin, hän pitää häviämisen tunteen mielessään, jotta tekisi asiat viimeisen päälle. - Jos tiedän, että olen tehnyt kaikkeni, on tappion kanssa helpompi elää. Kasslin jatkaa, ettei hänen aina tarvitse voittaa, mutta jos voitto on hänen tavoitteensa hän taistelee loppuun asti.

  • Toimittajana tunnetuksi tullut Markus Leikola on kirjoittanut yhden viime vuoden puhutuimmista kirjoista, jättieepoksen Uuden maailman katu, jossa kerrotaan 1900-luvun tarinaa. Kirjallinen työ on entistä suurempi osa hänen elämäänsä, mutta leivän hän saa omien sanojensa mukaan kolmesta k:sta: kolumnoinnista, konsultoinnista ja kirjallisuudesta. Radiokuuntelijat tuntevat hänet myös Yle Radio 1:n ohjelmasta Leikola ja Lähde.
    Näiden lisäksi aikaisempaa suurempi osa hänen työstään liittyy teatteriin. Musiikkiteatteri Kapsäkin ohjelmistossa on jo toinen hänen käsikirjoitukseensa perustuva esitys ”Nykyisempi aika”, joka perustuu Charlie Chaplinin elokuvaan ”Nykyaika”.

  • Tampereelta noin 50 kilomeriä itään päin löytyy Kuhmalahden Taidepappila, joka tunnetaan huikeista kesänäyttelyistä, lasten ja nuorten taideleireistä, monipuolisista taiteilijavieraista ja tietysti keraamikko Teemu Luodosta ja hänen mielenkiintoisista teoksistaan.

    Teemu Luodon tavaramerkki ovat persoonalliset suurikokoiset savieläimet, joita Taidepappilan isäntä on tehnyt jo vuosikymmeniä. Nuorta Teemua kiinnostivat jo varhain eläimet. Hän kertoo raahanneensa lapsena vastaan tulleita koiria, kissoja sekä pesästä pudonneita lintuja kotiinsa Helsingin Tehtaankadulla.

    Teemu Luodon näyttelyitä on ollut myös monissa keskeisissä taidemuseoissa ja sympaattisia eläimiä on myös myyty paljon. Suosittuja eläinhahmoja ovat koirat, puput, norpat ja leijonat.
    Joissain eläinhahmoissa on mukana ihmisen piirteitä kuten tunnetussa teoksessa Pupupoika vuodelta 1990. Se on uimahousuinen torso, jolla on pupun pää. - Olin tehnyt alastomia puputyttöjä, joten pupupoika on protestityö näillä seksistisille hahmoille, perustelee Teemu Luoto.

    Taidepappilan esikuvana oli alkujaan Purnun taidekeskus, jonka toiminta alkoi vain muutama vuosi ennen kuin keraamikot Teemu ja Raija Luoto ostivat ja kunnostivat Kuhmalahden vanhan pappilan kodikseen ja työtilakseen vuonna 1971.

    Taidepappilan tärkeä toimintaperiaate on ollut se, että taiteilijavieraat ovat saaneet tuoda teoksia näyttelyihin maksutta. Lisäksi he ovat saaneet työ- ja asuintiloja käyttöönsä isosta pappilasta.

    - Pääsin 15-vuotiaana Ateneumin iltakoulun keramiikkaosastolle opiskelemaan. Ensimmäisiä töitäni opiskelujen aikaan olivat keramiikkahelmet ja keraamiset säästöpossut, joita valmistin myyntiin.

    Opiskelun jälkeen hän perusti oman keramiikkatyöhuoneen Intiankadulle, joka oli lähellä Arabian tehtaita. - Ripustin talon puutarhan omenapuihin keraamisia säästöpossuja ja punasavilyhtyjä yhdessä silloisen työharjoitteluun tulleen keraamikko Raija Gauffinin kanssa, josta tuli myöhemmin vaimoni, Teemu muistelee.

    Teemun keramiikkapiha oli menestys. He toistivat ideaa myös Kuhmalahden Taidepappilassa, jossa oli suuri puutarha sekä runsaasti säilytystilaa isokokoisille tilateoksille ja savieläimille.

    Viimeisten vuosikymmenten aikana Teemu Luodon työrytmi on noudattanut luonnon rytmiä. Kevät ja kesä ovat olleet kiireisiä teosten luomiskausia ja näyttelyiden aikaa. Syksyisin ja talvisin on ollut aikaa rauhoittumiselle eli ”karhun unille” ja ulkomaan matkoille, joita Teemu Luoto on ehtinyt tehdä paljon.

    Vuonna 2018 Taidepappila täyttää 50 vuotta. Sitä edeltää välivuosi. - Pappilaa remontoidaan kesällä 2017 eikä varsinaista kesänäyttelyä ole, mutta totta kai tänne saa tulla katsomaan keramiikkaa, lupaa sydämellinen Teemu Luoto.

    Keraamikko Teemu Luodon kuuteen kuvaan johdattelee toimittaja Rita Trötschkes.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä