Kuusi kuvaa

Auli Mantila ei halua olla huomion kohteena

  • 43 min
  • toistaiseksi

Auli Mantila (s. 1964) tunnetaan elokuvakäsikirjoittaja-ohjaajana, mutta itse hän esittelisi itsensä “yhtenä monista”. - Se ei tee minusta erikoista, että asiat, joita olen tehnyt ammatikseni, ovat erikoisia, hän perustelee.

Auli Mantila on kotoisin Jyväskylästä nelilapsisesta perheestä. Isä oli töissä Nesteellä lähettäjänä ja äidin perhepäivähoitajan työn takia Aulin kotona temmelsi paljon lapsia. Auli lainasi kirjastoautosta aina torstaisin pinon kirjoja ja luki niitä sängyssä. Metelöinti ei haitannut yhtään. - Sitä kautta opin keskittymään omiin asioihini huolimatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Meillä oli sääntö, että lukevaa ei saa häiritä, Auli muistelee.

Auli Mantila iloitsee siitä, että perhe piti aina yhtä, vaikka välillä siskosten riidat olivat hurjia. - Kerran löin siskoani siivouspäivänä Sinipiialla. Tämän jälkeen pienempi sisko heitti lattian pesuvedet päälleni.

Auli on käsitellyt sisaruutta elokuvissaan Marja, Neitoperho sekä esikoisromaanissaan Varpunen (2005). Sisaruksiaan ei voi valita. - Vaikka siskosten kanssa riideltiin verisesti, niin minulla oli tunne, että ne eivät koskaan jätä. Vaikket näkisi niitä koskaan, ne on silti sun ihmisiä, Auli kiteyttää.

Auli Mantila opiskeli aluksi Jyväskylässä luokanopettajaksi. Hän oli mukana ylioppilasteatterissa 17-vuotiaasta alkaen. - Silloin kun mietin ammatinvalintaa ei elämänpiiriini kuulunut elokuvaohjaajan ammattia. Hän ehti opiskella OKL:ssä vuoden, kunnes ylioppilasteatterin Georg Büchnerin Woyzeckin harjoituksissa hänelle avautui, että opettajaksi opiskelut saivat jäädä.

- Pyrin koko 80-luvun teatterikorkeakouluun eri linjoille, mutta en päässyt, Auli kertoo. Tämän jälkeen hän lähti Puolaan ja päätti siellä, että pyrkii kaikkiin Suomen taidekouluihin. Jos hän ei pääsisi mihinkään niistä, jäisi hän Puolaan. - Pääsin elokuvataiteen laitokselle, mutta ei minulla ollut mitään hajua miten elokuvia tehdään, hän muistelee.

Auli Mantilan ensimmäinen kokopitkä elokuva Neitoperho sai ensi-iltansa 20 vuotta sitten. - Muistan siitä vain niitä hetkiä kun asiat naksahtelivat paikalleen. Yksi Pelon maantiede-elokuvaan (2000) liittyvä naksahdus puolestaan oli se, kun elokuvanteon viime metreillä Auli tajusi, että elokuvan vastaanotto voisi olla hyvin haastava. - Sillä hetkellä minulle oli aivan sama miten se otetaan vastaan, sillä olin tehnyt parhaani, hän mietti. Pelon Maantiede sai eniten katsojia Auli Mantilan elokuvista, jos tv-töitä ei lasketa.

Auli Mantila ottaa itse hyvin harvoin valokuvia. Hän ei myöskään halunnut itsestään julkaistavan kuvia mediassa uran kymmenen ensimmäisen vuoden aikana. Syy oli se, että hän ei halunnut olla huomion kohteena vaan koki, että työt kertovat kaiken oleellisen myös hänestä. Oma ego ei saisi tulla asioiden edelle.

- Heikkouteni on miellyttämisenhalu. Jos olisin ollut huomion kohteena, olisin alkanut tarkkailla, miten minusta kirjoitetaan. Pelkäsin, että olisin alkanut toimia sen mukaan, että minua rakastettaisiin enemmän, hän tunnustaa. Elokuvanteossa Auli Mantila ei siedä jos joku sooloilee tai työntää itsensä esille. - Silloin kavalletaan se asia, jota ollaan viemässä eteenpäin!

Hänen miellyttämisenhalunsa toimii tutkana siihen, mihin aiheisiin tai käsikirjoituksiin hän tarttuu. - Tiedän mitä ei saisi tehdä tai ajatella ja valitsen sen, mikä jännittää minua ja missä on vaaran tuntua, hän analysoi. 

Auli Mantila muutti Helsingistä maaseudulle Loviisaan vuonna 2009. - Työ alkoi tuntua liikaa työltä, hän sanoo. Nuoruudessaan hevosia harrastanut Auli opiskeli myös hevosenhoitajaksi ja nyt hän opettelee jopa kengityssepäksi. - Se on mielenkiintoinen ja vaikea ammatti: Naulata elävän olennon jalkaan pala rautaa kiinni. Pitää tietää mitä teet!

Paitsi kiinnostus hevosia kohtaan, myös poliittinen ilmapiiri johti Mantilan uuteen ammattiin. - Kun perussuomalaiset saivat jytkyn, tajusin, että se, miten taiteilijuuteen ja hyvinvointiyhteiskuntaan on suhtauduttu, ja mitä arvostetaan ei ehkä enää päde kohta. Halusin toisen ammatin, jossa olisin vähemmän riippuvainen suhdanteista ja apurahoista, tilittää Auli Mantila

Taiteellinen työ silti jatkuu. Auli Mantilan taiteilijaprofessuuri loppui 2016 ja nyt työn alla on käsikirjoitus, jonka hän voisi myös ohjata jos tarvetta on. Hänen ajatuksensa elokuvanteosta on muuttunut.  - Minulla ei ole minkään valtakunnan hinkua käsikirjoittaa tai ohjata elokuvia, jos kukaan ei halua katsoa. 20 vuotta sitten en ajatellut kenelle puhun. Halu saada sanoa jotakin ja raivata tila itselle, oli silloin tärkeää. Nykyään ajattelen, että on seinille huutamista, jos ei ole vastaanottajaa.

Ohjelman Auli Mantilan elämän kuudesta kuvasta on toimittanut Laura Satimus.

Lähetykset

  • la 22.4.2017 8.06 • Yle Radio 1

Jaksot

  • Käsikirjoittaja-elokuvaohjaaja Auli Mantila ei itse ota juurikaan valokuvia. Kuusi kuvaa-ohjelmassa hän kertoo, miksi ei halunnut itsestään julkaistavan valokuvia mediassa uran kymmenen ensimmäisen vuoden aikana. Mantila puhuu myös maalle muuttamisesta, sisarusten välisistä riidoista ja siitä, miten hänen ajatuksensa elokuvan tekemisestä ovat muuttuneet kahdessakymmenessä vuodessa sitten esikoiselokuva Neitoperhon.

    Ohjelman on toimittanut Laura Satimus.

  • Marco Bjurström viettää hektisen työnsä vastapainoksi paljon aikaa omalla saarellaan. Silloin on aikaa tavata ystäviä ja sukulaisia. StepUp-tanssikoulu on edelleen tärkeä paikka ja opetustyötä hän tekee säännöllisesti. Sieltä on jäänyt elämään myös monet tärkeät ystävyyssuhteet. Marco Bjurström sanoo olevansa ammatiltaan innostaja, mutta hän on myös tanssija, tanssinopettaja, kouluttaja, musikaalinäyttelijä, dramaturgi, tv-juontaja sekä yrittäjä.

  • Viestintäyrittäjä ja tietokirjailija Katleena Kortesuon mielestä retoriikka on tänä päivänä yhä tärkeämpi taito, jopa niin tärkeä, että sitä pitäisi opettaa koulussa.

    - Lasten pitäisi oppia ymmärtämään, kuinka heihin mediassa yritetään vaikuttaa ja toisaalta oppia edistämään omia asioitaan retorisin keinoin, hän sanoo.

    Kuusi kuvaa ohjelmassa keskustellaan siitä, miten Katleena Kortesuosta tuli bloggaaja ja viestintäyrittäjä, sosiaalisen median ilmiöiden tunnistaja ja ymmärtäjä.

    Yksi Katleenalle tärkeä asia on Retoriikan kesäkoulu, jota hän vetää vuosittain yhdessä Antti Mustakallion kanssa.

    Toimittaja Esa Viherä.

  • Maailmalla erittäin arvostettu joogi ja joogaopettaja Petri Räisänen tunnetaan siitä, että hän yhdistää pohjalaista kansanparannustekniikkaa astangajoogaan. Hänen joogaretriittinsä eri puolilla maailmaa ovat suosittuja. Vahvan urheilutaustan omaava Petri Räisänen on tehnyt astangajoogaa jo 27 vuoden ajan. Hänet tunnetaan myös tyylikkäistä jogakuvista verkossa. Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Tero Saarinen on tehnyt merkittävän kansainvälisen uran sekä tanssijana, että koreografina. Miten porilaisesta pojasta tuli tanssija, joka on esiintynyt yli 40 maassa ja jonka koreografia sai New York Timesin kriitikon ihastelemaan ja mainitsemaan jokaisen tanssijan nimeltä? Kuusi kuvaa-sarjassa Saarinen käy läpi tähänastista uraansa itse valitsemiensa valokuvien kautta.
    Ohjelman on toimittanut Laura Satimus.

  • Katariina Lillqvist tunnetaan nerokkaana taiteilijana, joka on tuonut aikuisille tarkoitetut nukkeanimaation suuren yleisön tietoisuuteen. Kansainvälisesti menestynyt käsikirjoittaja ja ohjaaja yhdistää omaperäisissä nukkeanimaatioissaan taitavasti historialliset tarinat, Tampereen Pispalan anarkistiset tunnelmat sekä tšekkiläisen mustan huumorin.

  • Sibelius-Akatemian dekaanin tehtävät hiljattain jättänyt Tuomas Auvinen on tutkimuksen ja kokemuksen kautta oppinut paljon luovan yhteisön johtamisesta. Taidelaitosten johtamisen opeilla on käyttöä myös yritysmaailmassa, jossa luovuuden merkitys korostuu, hän arvioi siirtyessään vuodenvaihteessa johtamisen konsultiksi. Suomalaisen musiikkielämän ja sen korkeimman oppiahjon Sibelius-Akatemian maine maailmalla on korkealla ja laitos on vahvasti kansainvälistynyt viime vuosina. Kansainvälisyyttä arvostavan Auvisen kotialbumin kuusi kuvaa sijoittuvat sekä Intiaan, että Lontooseen.
    Ohjelman on toimittanut Ari Meriläinen.

  • Kuvataiteilija, multimediaohjaaja, valokuvaaja, lyhytelokuvien ohjaaja, kirjailija ja yrittäjä. Siinä osa monipuolisen ja kansainvälisesti menestyneen taiteilijan Marita Liulian ammateista, joita hän yhdistää työssään. Marita Liulia on myös multimediateosten pioneeri. Marita Liulia tekee useimmiten suuria yksityisnäyttelyitä museoihin. Hän on edustanut Suomea jo 30 vuotta ulkomailla, missä häntä usein luullaan ranskalaiseksi. Kuusi kuvaa Marita Liulian elämästä on toimittanut Rita Trötschkes.

  • - Nuorena en ymmärtänyt suomen kielestä hatintattia, nauraa sydämellisesti Fred Negendanck, joka muutti lapsena Suomeen Saksasta. Lahjakas poika oppi kuitenkin nopeasti kielen ja maan tavat ja pääsi pian Kansallisbalettiin, jossa pojista oli pula. Hänen elämänsä on aina kulkenut omia polkujaan ja hän yllätti läheisensä elämällä vuosikymmenet suomenruotsalaisen piirustuksen opettajansa Anne-Marie Häyrén-Malmströmin sielunkumppanina. Ilman luovuutta ja opettajansa tukea Fred Negendanckin elämä olisi ollut hyvin toisenlainen. Vanhemmat olisivat halunneet pojastaan baptistisaarnaajan, mutta toisin kävi. Fred valloitti sydämet ensin Kansallisbaletin tanssijana ja sitten Svensa Teaterin karismaattisena luonnenäyttelijänä Helsingissä ja Turussa. Viimeisten 15 vuoden ajan hän on menestynyt monipuolisena kuvataitelijana.
    Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

  • Entinen maailmanmestaruustason pyöräilijä, kiinteistövälitysyrityksensä toimitusjohtaja Mira Kasslin sanoo, että ilman urheilua hänestä olisi voinut tulla täysi hulttio. - Olen hyvin vauhdikas sielu. Edesmennyt äitini sanoisi, että minun pelastukseni on ollut urheilu.
    Vuonna 1978 syntynyt Mira Kasslin varttui työläisperheessä Helsingin Jakomäessä. Kasslin oli hyvin aktiivinen lapsi, jonka kilpapyöräilyura alkoi 8-vuotiaana. Kasslin saavutti Suomen pyöräilyhistorian ensimmäisen arvokisamitalin voittamalla nuorten MM-kisoissa pronssia 500 metrin aika-ajossa vuonna 1995 ja kultaa 500 metrin aika-ajossa sekä eräajossa vuonna 1996. 500 metrin aika-ajossa Kasslin ajoi kaksi nuorten maailmanennätystä.
    - Mä en tykkää hävitä, Mira Kasslin sanoo. Mitä ikinä hän tekeekin, hän pitää häviämisen tunteen mielessään, jotta tekisi asiat viimeisen päälle. - Jos tiedän, että olen tehnyt kaikkeni, on tappion kanssa helpompi elää. Kasslin jatkaa, ettei hänen aina tarvitse voittaa, mutta jos voitto on hänen tavoitteensa hän taistelee loppuun asti.

  • Toimittajana tunnetuksi tullut Markus Leikola on kirjoittanut yhden viime vuoden puhutuimmista kirjoista, jättieepoksen Uuden maailman katu, jossa kerrotaan 1900-luvun tarinaa. Kirjallinen työ on entistä suurempi osa hänen elämäänsä, mutta leivän hän saa omien sanojensa mukaan kolmesta k:sta: kolumnoinnista, konsultoinnista ja kirjallisuudesta. Radiokuuntelijat tuntevat hänet myös Yle Radio 1:n ohjelmasta Leikola ja Lähde.
    Näiden lisäksi aikaisempaa suurempi osa hänen työstään liittyy teatteriin. Musiikkiteatteri Kapsäkin ohjelmistossa on jo toinen hänen käsikirjoitukseensa perustuva esitys ”Nykyisempi aika”, joka perustuu Charlie Chaplinin elokuvaan ”Nykyaika”.

  • Tampereelta noin 50 kilomeriä itään päin löytyy Kuhmalahden Taidepappila, joka tunnetaan huikeista kesänäyttelyistä, lasten ja nuorten taideleireistä, monipuolisista taiteilijavieraista ja tietysti keraamikko Teemu Luodosta ja hänen mielenkiintoisista teoksistaan.

    Teemu Luodon tavaramerkki ovat persoonalliset suurikokoiset savieläimet, joita Taidepappilan isäntä on tehnyt jo vuosikymmeniä. Nuorta Teemua kiinnostivat jo varhain eläimet. Hän kertoo raahanneensa lapsena vastaan tulleita koiria, kissoja sekä pesästä pudonneita lintuja kotiinsa Helsingin Tehtaankadulla.

    Teemu Luodon näyttelyitä on ollut myös monissa keskeisissä taidemuseoissa ja sympaattisia eläimiä on myös myyty paljon. Suosittuja eläinhahmoja ovat koirat, puput, norpat ja leijonat.
    Joissain eläinhahmoissa on mukana ihmisen piirteitä kuten tunnetussa teoksessa Pupupoika vuodelta 1990. Se on uimahousuinen torso, jolla on pupun pää. - Olin tehnyt alastomia puputyttöjä, joten pupupoika on protestityö näillä seksistisille hahmoille, perustelee Teemu Luoto.

    Taidepappilan esikuvana oli alkujaan Purnun taidekeskus, jonka toiminta alkoi vain muutama vuosi ennen kuin keraamikot Teemu ja Raija Luoto ostivat ja kunnostivat Kuhmalahden vanhan pappilan kodikseen ja työtilakseen vuonna 1971.

    Taidepappilan tärkeä toimintaperiaate on ollut se, että taiteilijavieraat ovat saaneet tuoda teoksia näyttelyihin maksutta. Lisäksi he ovat saaneet työ- ja asuintiloja käyttöönsä isosta pappilasta.

    - Pääsin 15-vuotiaana Ateneumin iltakoulun keramiikkaosastolle opiskelemaan. Ensimmäisiä töitäni opiskelujen aikaan olivat keramiikkahelmet ja keraamiset säästöpossut, joita valmistin myyntiin.

    Opiskelun jälkeen hän perusti oman keramiikkatyöhuoneen Intiankadulle, joka oli lähellä Arabian tehtaita. - Ripustin talon puutarhan omenapuihin keraamisia säästöpossuja ja punasavilyhtyjä yhdessä silloisen työharjoitteluun tulleen keraamikko Raija Gauffinin kanssa, josta tuli myöhemmin vaimoni, Teemu muistelee.

    Teemun keramiikkapiha oli menestys. He toistivat ideaa myös Kuhmalahden Taidepappilassa, jossa oli suuri puutarha sekä runsaasti säilytystilaa isokokoisille tilateoksille ja savieläimille.

    Viimeisten vuosikymmenten aikana Teemu Luodon työrytmi on noudattanut luonnon rytmiä. Kevät ja kesä ovat olleet kiireisiä teosten luomiskausia ja näyttelyiden aikaa. Syksyisin ja talvisin on ollut aikaa rauhoittumiselle eli ”karhun unille” ja ulkomaan matkoille, joita Teemu Luoto on ehtinyt tehdä paljon.

    Vuonna 2018 Taidepappila täyttää 50 vuotta. Sitä edeltää välivuosi. - Pappilaa remontoidaan kesällä 2017 eikä varsinaista kesänäyttelyä ole, mutta totta kai tänne saa tulla katsomaan keramiikkaa, lupaa sydämellinen Teemu Luoto.

    Keraamikko Teemu Luodon kuuteen kuvaan johdattelee toimittaja Rita Trötschkes.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä