Ykkösaamun kolumni

Janne "Rysky" Riiheläinen: Tiedustelutarve ja sen demokraattiset rajoitukset

  • 5 min
  • toistaiseksi

Kun epävarmuus ja ennustettavuus maailmassa kasvaa, kasvaa myös tarve tiedolle ja arvioille siitä, mitä kenties on tapahtumassa ja miksi. Tämän ikiaikaisen tarpeen toteutus on toimintaa, jota sanotaan tiedusteluksi.

Valtaosa tiedustelusta on itse asiassa arkista puuhaa, jossa kerätään tietoa avoimista lähteistä, kootaan sitä yhteen ja ennen kaikkea tehdään analyysi tiedosta. Digitalisaation myötä tiedon hankkiminen ja kerääminen ovat muuttuneet ja yhä keskeisempään asemaan on noussut kyky suodattaa ja käsitellä tietoa olennaisuuden näkökulmasta.

Tiedustelutiedon hyvyyden mittari on aina se, että kuinka se auttaa päätöksentekijää tekemään parempia päätöksiä. Varsinkin turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon kuuluu aina olennaisena osana tieto, jota ei eri syistä voi julkaista.¨

Suomen parhaiten tiedolla evästetyt ihmiset löytyvät valtiojohdosta, jolle hankitaan paras mahdollinen tieto päätöksenteon pohjaksi. Osa huonoilta tai kummalliselta näyttävistä poliittisista päätöksistä saattaakin olla tiukasti salassa pidettävän tiedon pohjalta tehtyjä. Avoimen demokratian ja salaisen tiedustelutiedon yhdistäminen ei aina onnistu ja jos pitää valita annetaanko politiikan vai tiedustelun kärsiä, päädytään käytännössä aina poliittisen puolen ottamaan osumaan. Tämä koskee varsinkin tilanteita, joissa saatu tieto on tullut ulkomailta.

Olennaisena osana Suomenkin tiedustelua kun on kansainvälinen tietovaihto, jota ei haluta missään nimessä vaarantaa. Tähän liittyen on Suomen hyvin läheinen yhteistyö Ruotsin kanssa erinomainen asia, sillä se on yksi tiedustelun suurvaltoja Euroopassa. Sieltä saatiin muun muassa vinkki Ulkoministeriön tietojärjestelmässä piileksineestä vakoiluohjelmasta.

Varsinkin suurempien maiden tiedustelupalvelujen toimenkuvaan on aina kuulunut myös aktiivinen toiminta ulkomailla. Suomalaiseen poliittiseen historiaan, ja varmaan myös nykypäivään, ulkovaltojen tiedustelupalvelujen toiminta kuuluu olennaisena osana. Tiedustelun osa on aina vastatiedustelu, jossa pyritään estämään itselle vahingollinen tiedustelutoiminta. Se mikä sellaista sitten on ja miten siihen puututaan, on osittain poliittinen päätös. Tiedustelu ei ikinä tapahdu poliittisessa tyhjiössä, vaan sen ohjauksen tulisi aina jollain tasolla ottaa huomioon myös valtakunnan poliittiset tarpeet.

Normaalisti tiedustelutieto on salaista jo sen takia, että se kertoo omista tai muiden tiedustelukyvyistä liikaa. Toisaalta tieto sinällään voi olla julkista, mutta se halutaan pitää luottamuksellisena ikävän luonteensa takia. Pitäisin varmana sitä, että suurin piirtein jokaisessa maapallon itsenäisessä valtiossa on viimeisten kuukausien aikana koostettu tiedustelutiedosta ja analyysistä sellaisia raportteja Yhdysvaltain uudesta presidentistä, että ne halutaan pitää visusti salassa hyvien suhteiden säilyttämiseksi.

Kun Kreml kertoo julkisesti tekevänsä tällaista analyysiä, niin kyseessä on todennäköisesti toinen tapa käyttää hankittua tiedustelutietoa. Venäjä on ihan varmasti jo hankkinut laillisin ja laittomin keinoin Trumpista niin perusteelliset tiedot, että ymmärtää kuinka hän toimii ja reagoi.. Julkisuuteen asti tulleet tiedot viittaavat siihen, että tätä työtä on tehty jo hyvin pitkään. Nyt sillä tiedolla pelataan ja pyritään aiheuttamaan haluttuja reaktioita.

Samaan aikaan kun Yhdysvaltojen presidentti on perin huonoissa väleissä oman, valtavan tiedustelukoneistonsa kanssa, on Venäjän presidentti itse kyseisen koneiston tuote. Putin siirtyi aikanaan pääministeriksi turvallisuuspalvelu FSB:n johdosta. Putin edustaa taustaltaan tiedustelun sitä puolta, joka ei tyydy vain keräämään tietoa. Hän toimi nuorena upseerina pitkään Itä-Saksassa osana valtiojärjestelmää, jota on pidetty esimerkkinä tiedustelupalvelujen tunkeutumisesta elämän jokaiselle osa-alueelle. Jotain kaikuja hänen nykyisessä toiminnassaan voi kenties nähdä siitä, kun hän avuttomana joutui katsomaan avuttoman vierestä edustamansa järjestyksen romahtamista muurin murtuessa.

Aivan lähiaikoina tulee julki esitys Suomen uudeksi tiedustelulaiksi. Tämä työ on osa isoa ja tärkeää urakkaa saattaa turvallisuuteen liittyvä suomalainen lainsäädäntö monin tavoin muuttuneen maailman tasalle. Suomalainen oikeusvaltio toimii normaalioloissa lain kirjaimen mukaan, vaikka se kirjain olisikin mietitty toimimaan hyvin toisenlaisissa olosuhteissa. Tiedustelulainsäädännön sotilaallinen puoli on selkeä ja melko lailla kaikille helppo hyväksyä. Sotilastiedustelun kohteet kun ovat ulkomailla tai ainakin ulkomaalaisia. Siviilipuoli sen sijaan koskettaa suomalaisten elämää Suomessa.

Perustuslaissa hyvin tiukaksi säädetty viestin salaisuus on asia, josta jollain tasolla on pystyttävä tinkimään toimivan tiedustelulain saavuttamiseksi. Samoin laissa on löydettävä keinot määritellä, milloin tämä tinkiminen saa tapahtua ja millä ehdoilla. Tämän päälle on määriteltävät juridiset ja poliittiset tavat valvoa tiedustelutoiminnan laillisuutta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Watergate-skandaali aiheutti sen, että tiedustelutoiminta otettiin tiukkaan poliittiseen valvontaan, ettei presidentti voisi käyttää sitä omien poliittisten päämääriensä hyväksi. Näin toimitaan demokraattisissa yhteiskunnissa, mutta autoritäärisissä valtioissa tilanne on käytännössä päinvastainen. Niissä tiedustelun tehtävänä on suojata vallanpitäjiä, ei kansalaisia.

Joka tapauksessa me tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa yhä kipeämmin tietoa ja ymmärrystä siitä mitä tapahtuu. Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus ovat yhä tiukemmin toisiinsa kietoutuneita. Pienen maan on pystyttävä myös varautumaan äkkinäisiin muutoksiin olosuhteissa. Silloin toimiva tiedustelu voi antaa vähän lisäaikaa ja ennen kaikkea eväät parempaan päätöksentekoon. Eikä riitä, että tiedustelulle annetaan riittävät keinot, pitää olla myös resursseja niiden keinojen käyttöön. Ennakoimaton maailmanmeno edellyttää tietopohjaa, jolla tehdä mahdollisimman hyviä päätöksiä hyvinkin nopeasti.

 

Lähetykset

  • ma 27.2.2017 11.05 • Yle Areena

Jaksot

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

  • Niemimaan valtaus kävi äkkiä, mutta valmistelu oli huolellista. Krimin tilanteen vaikutukset ulottuvat laajalle, jopa Suomen puolustusvalmiuteen ja euroviisuihin. Helppoa ratkaisua kriisiin ei ole.

  • Poliittinen satiiri puhdistaa ja virkistää, mutta vaaleilla vitsailu on monella tavalla myös ongelmallista. // Muokattu to 23.3.: Kolumnista on poistettu hallitusta ja natseja koskeva lause, jonka saattoi käsittää väärin.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä