Ykkösaamun kolumni

Sinikukka Saari: Historiantajun lisäksi tarvitsemme tulevaisuudentajua

  • 4 min
  • toistaiseksi

Minä ja kaltaiseni asiantuntijaihmiset kauhistelemme usein nykymaailman heikkoa historiantajua sekä tutkittujen faktojen kieltämistä ”musta ja mun kavereista tuntuu” -pohjalta.  Yhtälailla meidän tulisi kuitenkin kauhistella tulevaisuudentajun vähyyttä sekä – sinällään ihan oikeiden – faktojen moninaisten ja ristiriitaisten seurausten pohdinnan puuttumista.

Esimerkiksi omassa some-virrassani terrorismin pelkoa usein vähätellään vertaamalla terrori-iskuissa kuolleiden määrää vaikkapa liikennekuolemiin. Ero on tietenkin hurja: vuonna 2013 EU:n alueella kuoli 7 ihmistä terrori-iskuissa kun samana vuonna liikenteessä menehtyi 25 938 ihmistä. Historiallisestikin usein suhteellistetaan. 1970- ja 1980-luvuilla terrorismiin menehtyi Euroopassa paljon enemmän ihmisiä kuin nykyisin. Tarjottava johtopäätös tuntuisi olevan, ettei kannata vouhottaa niin paljon terrorismista, sillä sehän on lopulta aika mitätön ongelma.

Kuitenkin jos historiallisen kontekstin ja tilastollisten faktojen lisäksi omaamme tulevaisuudentajua, kannattaa terrorismin uhkaan suhtautua vakavasti. Nykyinen terrorismi tulisi suhteellistaa ennen kaikkea tulevaisuuden todennäköisiin kehityskulkuihin, ei nykyisiin tai menneisiin numeroihin.

Mitä tiedämme tulevaisuudesta? Tuoreen amerikkalaisen National Intelligence Councilin raportin mukaan ainakin sen että teknologian – mukaan lukien tuhoamiskyvyltään valtavien aseiden ja uudenlaisten kauko-ohjattavien asejärjestelmien – kehitys on huimaa. Korkean teknologian kynnys alenee nopeasti. Tiedämme myös, että muun muassa esineiden internettiä ja sähköisiä vaalijärjestelmiä hyödyntävät kehittyneet läntiset yhteiskunnat ovat monilla uusilla tavoilla haavoittuvaisia. Terroristiset ryhmät ovat nopeita käyttämään hyväkseen teknologian luomat uudet rekrytoinnin, propagandan ja logistiikan mahdollisuudet. Viranomaisten on vaikea saada kiinni kansainvälisesti verkostoituneita, ei-hierarkkisia ja ketteriä toimijoita.

Tiedämme lähitulevaisuudesta myös sen, että kansainvälisen järjestelmän toiminta ja maiden välinen yhteistyö on entistäkin vaikeampaa. Samanaikaisesti yhä useampien maiden ja alueiden epävakaus kasvaa väestöpaineen, ilmastomuutoksen, huonon hallinnon, heikon elintason ja pitkittyneiden konfliktien seurauksena.  Alueelliset muuttoliikkeet todennäköisesti myös voimistuvat. Hallinnon heikkoudet, levottomat ajat ja teknologian kehitys ja halpeneminen tarkoittaa että ydinteknologia saattaa levitä ja löytää tiensä vaarallisille toimijoille.

Lisäksi näyttää siltä että seuraavina vuosina erilaiset ryhmäidentiteetit rakentuvat yhä useammin ja voimakkaammin poissulkemiselle ja ulkopuolisten tuomitsemiselle – niin meillä kuin muualla. Tällainen ”me vastaan muut” -ilmapiiri ruokkii terrorismia kahdelta suunnalta. Toisaalta se lisää suoraan uskonnollisen fundamentalismin ja väkivallan vetovoimaa. Toisaalta se lisää terrorismin vetovoimaa epäsuorasti, reaktiona erilaisten ryhmien koventuneisiin asenteisiin ja epäreiluksi koettuun toimintaan. Nämä muut ryhmät voivat olla länsimaita, eri uskontojen kannattajia, tai saman uskonnon eri ryhmiä. Näin itseään ruokkivan vihan kierre on valmis.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on nimennyt terrorismin ja ääriliikkeet kaikkein suurimmaksi turvallisuusuhaksi Yhdysvalloille, ja haluaa sulkea maansa rajat uhkaaviksi kokemiltaan mailta.

Vaikka terrorismin uhkaa ei mielestäni pidä vähätellä, on Trumpin politiikka nimenomaan vailla tulevaisuudentajua.  Maailma on jo nyt monimutkainen vaikutussuhteiden rihmasto, joka ei noudata kansallisia rajoja.  Tulevaisuudessa globaalin keskiluokan kasvaessa ja teknologian kehittyessä maailmasta tulee yhä keskinäisriippuvaisempi.

Tätä kehityssuuntaa ei voi maailman mahtavinkaan valtio padota pysyvästi, ainoastaan luoda sille väliaikaisia hidasteita tai osittaisia esteitä. Parempi vastaus olisi kehittää omaa kykyä ymmärtää, hyödyntää ja hallita tulevaisuuden kehityksen virtaa, eikä taistella epätoivoisesti sitä vastaan.

Lähetykset

  • ke 1.3.2017 9.00 • Yle Areena

Jaksot

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

  • Niemimaan valtaus kävi äkkiä, mutta valmistelu oli huolellista. Krimin tilanteen vaikutukset ulottuvat laajalle, jopa Suomen puolustusvalmiuteen ja euroviisuihin. Helppoa ratkaisua kriisiin ei ole.

  • Poliittinen satiiri puhdistaa ja virkistää, mutta vaaleilla vitsailu on monella tavalla myös ongelmallista. // Muokattu to 23.3.: Kolumnista on poistettu hallitusta ja natseja koskeva lause, jonka saattoi käsittää väärin.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä