Ykkösaamun kolumni

Maria Pettersson: Liian miehekkäät avaimet

  • 6 min
  • toistaiseksi

Kauhistutin kollegani Euroopan parlamentissa liian miehekkäillä avaimillani.

Olin jättänyt avaimeni, ihan tavalliset avaimet, joissa on kuusi avainta ja yksi pullonavaaja, lavuaarin reunalle ja mennyt itse vessakoppiin.

Kun tulin ulos, koppien edessä odotteli selvästi tolaltaan oleva kollega.

Kollegan oli suistanut raiteiltaan pelko siitä, että että naistenvessan kopissa istuu joku mies.

Ensinnäkin, mitä sitten jos olisikin istunut? Toisekseen, miksi hän oli arvellut niin?

"Tässä lavuaarin reunalla olivat nämä miesten avaimet", hän selitti.

Olin ihmeissäni. En ollut koskaan ajatellut, että avaimeni olisivat miehekkäät. Tai naiselliset. Nehän ovat vain... avaimet. Avaimia käyttävät kaikki sukupuolet. Kollegani silmissä kyseessä olivat kuitenkin erittäin miehekkäät miesavaimet.

"Ovatko nämä sinun? Ne näyttävät miesten avaimilta… No, olen pahoillani väärinkäsityksestä", hän sanoi ja astui koppiin.

Minulle ei selvinnyt, mikä avaimissani oli niin miehekästä. En ole varma, mistä maasta kollega oli, mutta ehkä siellä miesavainten ja naisavainten ero on selvä. Kun kyselin suomalaisilta kollegoilta, olivatko avaimeni heidän mielestään miehekkäät, he pitivät minua kenties hiukan outona, mutta avaimiani ihan normaaleina. Suomalaisille avain oli vain avain.

Mieleeni muistui se kerta, kun yritin ostaa sateenvarjoa sateenvarjokojusta Tverin kaupungin torilla Venäjällä. Pyysin saada katsoa tavallista mustaa kokoontaitettavaa sateenvarjoa. Avasin sen, kokeilin olalleni ja totesin juuri sopivaksi. Ilmoitin ottavani varjon, mutta kauppiaspa ei myynyt.

"Tuleeko sateenvarjo siis teille itsellenne? Ahaa, naisten sateenvarjot ovat täällä", hän sanoi ja osoitti pienen kojunsa toista puolta  sitä, jossa varjot olivat punaisia, ruskeita ja kukikkaita.

Hämmennyin. En ollut ikinä kuullut, että oli olemassa mies- ja naissateenvarjoja. Kiitin kauppiasta, mutta sanoin, että etsin todellakin tällaista ihan tavallista mustaa sateenvarjoa.

"Se on m-i-e-s-t-e-n sateenvarjo", kauppias sanoi tarkoituksellisen selkeästi artikuloiden. Olin selvästi hidas, ulkomaalainen tai molempia. Kuka normaali ihminen nyt ostaisi miesten sateenvarjon, jollei ole mies?

Vaadin saada ostaa sateenvarjon. Kauppias yritti myydä minulle naisten sateenvarjon, varmaankin pelastaakseen minut silmittömältä häpeältä, joka seuraisi, jos avaisin keskellä toria miesten sateenvarjon.

Kauppias hermostui. Minä hermostuin. Lähdin pois ilman sateenvarjoa.

Monista suomalaisista miesavaimet ja naissateenvarjot varmaan kuulostavat oudoilta. Silti esimerkiksi polkupyörien jakaminen miesten ja naisten pyöriin on ihan tavallista, vaikka siinä on yhtä vähän järkeä kuin avainten sukupuolittamisessa.

Opetin kymmenisen vuotta sitten ekaluokkalaisille, venäjää äidinkielenään puhuville lapsille suomea. Kun puhuimme eläimistä, huomasin, että heille oli hyvin tärkeää tietää otuksen sukupuoli.

Arvelin sen johtuvan kielestä. Venäjässä verbit taipuvat suvuissa. Jos haluaa puhua kissan tekemisistä, täytyy tietää tai arvata sen sukupuoli. Niinpä on luontevaa alkaa välittömästi selvittää eläimen sukupuolta.

Suomessa kissan voi sanoa kävelleen tai kehränneen viittaamatta sen sukupuoleen. En ole huomannut, että äidinkieleltään suomalaisia piinaisi epätietoisuus, mikäli kissan sukupuoli ei ole selvillä. Ekaluokkalaisiani se kaihersi kovasti.

Olen ollut huomaavinani samaa ihmisten suhteen.

Kun suomalainen valittaa, että yläkerran naapuri porasi ja siirteli jääkaappipakastinta kolmelta yöllä, kuulija saattaa kokonaan sivuuttaa naapurin sukupuolen. Se ei ole olennaista informaatiota, emmekä yleensä tuskastu, mikäli sukupuoli ei jutun kuluessa selviä. Toisin on ranskan puhujilla, joiden on pakko käyttää naapurista sukupuolittavaa sanaa voisin tai voisine tai yrittää kiertää se kummallisella kiertoilmaisuilla.

Suomalainen tuskin ahdistuu silloinkaan, jos ei heti tiedä, mitä sukupuolta lapsen kiva sijaisopettaja oli. Saksalainen taas alkaa heti puhua Lehreristä tai Lehrerinistä. Lähimpiä kumppaneita ja sukulaisia tarkoittavat sanat ovat meilläkin sukupuolettuneita, mutta esimerkiksi serkun uudesta työpaikasta voi mainita käyttämättä aikaa serkun sukupuolen erittelyyn. Tehokasta!

Moni muu kieli sukupuolittaa ihmisiä paljon enemmän kuin suomi, ja suomen sukupuolineutraalit ilmaisut tuntuvat meistä ihan luontevilta. Opettajatar on auttamattomattoman vanhentunut, naapurinnaa ei ole koskaan ollutkaan, serkutarta tuskin kukaan kaipaa.

Kielen tasolla pärjäilemme siis usein varsin hyvin, vaikka ihmisen sukupuoleen ei viitattaisi.

Miksi sitten joitakuita ahdistaa niin valtavan paljon, jolleivät he naapurin, opettajan tai serkun tavatessaan pysty sanomaan, mitä sukupuolta nämä edustavat?

Sana "vauva" ei kommentoi sukupuolta mitenkään. Kuitenkin vieraan vauvan tavatessaan monien ensimmäinen kysymys kuuluu, mitä sukupuolta vauva on. Usein kysymystä ei tosin tarvita, sillä vanhemmat ovat sukupuolittaneet vauvan värikoodeilla.

Jos tyydyttävä vastaus kysymykseen jää saamatta, monet ahdistuvat tai suuttuvat  miksi se haluaa salata vauvansa sukupuolen?

Kun kyse on lapsesta, nuoresta tai aikuisesta, voi tilanne olla paljon vakavampi. Ihmiset joutuvat vakavan henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi vain siksi, että he eivät sovi stereotyyppisiin sukupuolikäsityksiin.

Kyselijä voi omasta mielestään viattomasti udella "oletko tyttö vai poika", tai vaikka vetää turpaan, koska ei kestä nähdä ihmistä, jota ei kykene heti sukupuolittamaan mielensä mukaan.

Se, mikä on "miehekästä", "naisellista" tai ei kumpaakaan vaihtelee ympäri maailmaa. Suomessa tuskin ketään pilkataan "liian miehekkään" sateenvarjon takia. Sen sijaan "liian tyttömäinen" reppu voi johtaa viikkokausia kestävään koulukiusaamiseen. Useimpien esineiden ja ihmisten väkisinsukupuolittaminen on parhaimmillaankin turhaa, pahimmillaan tappavaa.

Lähetykset

  • ma 6.3.2017 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Vaaleja häiritsevät niin toiset valtiot, ääriliikkeet kuin yksityiset ihmiset ja keinoja tulee koko ajan lisää. Kohteena voivat olla sekä ehdokkaat että puolueet. Vaalien turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtiminen on demokratian ydintä.

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

  • Niemimaan valtaus kävi äkkiä, mutta valmistelu oli huolellista. Krimin tilanteen vaikutukset ulottuvat laajalle, jopa Suomen puolustusvalmiuteen ja euroviisuihin. Helppoa ratkaisua kriisiin ei ole.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä