Ykkösaamun kolumni

Jari Ehrnrooth: Uskonrauhaa rikkomassa

  • 5 min
  • toistaiseksi

Vuosituhannen alussa ruotsalainen taidemaalari houkutteli minut Turkuun. Yhteispohjoismaisen näyttelyn avajaisia jatkettiin entisen apteekin tiloissa. Anniskelutiskin keskivaiheilla katseeni harhaili ruskeiden myrkkypullojen rivistöä, kun olkapäälleni  laskeutui raskas käsi.

"Ootko sä juutalainen. Taidat olla."

Nenääni tuijotettiin vihamielisesti, päätä pidemmältä taholta. "Mistä niin päättelet. Ja sitä paitsi, kielenkäyttösi liikkuu rasistisen uhkailun rajamailla". Mies oli siirtänyt kätensä omalle käsivarrelleen ja pidätteli sitä teatraalisesti.

"Teidät pitäisi hoidella."

Keskimittainen olemukseni alkoi tuntua heiveröiseltä. Mutta skandinaavisen seireenin laulu suonissani esti taka-askeleet.

"Muistanet, että Hitler hoiteli itsensäkin."

Polvista pudottautumalla väistäisin heilautuslyönnin ja antaisin terävän koukun rodunjalostajan poskipäähän.  Vastustajalla oli kuitenkin ässä hihassaan.

"Ei tähän natseja tarvita. Lue Lutheria. Eikös tämä ole luterilainen maa."

Tuijotin korstoa enkä saanut sanaa suustani. Kului vuosia, valmistui kirjoja. Sitten tempauduin kirjoittamaan autofiktiota elävästä Jumalasta ja löysin itseni lukemasta Martti Lutherin teosta Juutalaisista ja heidän valheistaan (vuodelta 1543).

Turkulaisen antisemitistin mentävä aukko sivistyksessäni alkoi täyttyä.

Kansankirkkomme isän mielestä juutalaiset ovat vääräuskoisia, saastaisia, laiskoja, ahneita, kieroja kyykäärmeensikiöitä ja verenhimoisia perkeleenlapsia. Heitä on kiellettävä harjoittamasta uskoaan kristittyjen keskuudessa. Tora-kääröt ja talmud-kirjallisuus on otettava pois. Juutalaiset koulut ja synagogat on poltettava. Juutalaisten talot on hävitettävä eikä heille saa antaa turvaa maanteillä. Asukoot he talleissa ja ulkosuojissa. Käteinen raha, jalometallit ja arvoesineet on otettava heiltä pois. Nuoret ja vahvat juutalaiset on määrättävä ruumiilliseen pakkotyöhön.

Kirja avaa silmät siltä joka vaalii mielikuvaa luterilaisesta lähimmäisenrakkaudesta.  Toistuvasti ja kiivaasti Luther varoittaa valtaapitäviä ruhtinaita sortumasta helläsydämisyyteen juutalaisia kohtaan. Karkottamis-, kurittamis-, hyväksikäyttö- ja pakkotyöohjelma on pantava toimeen säälittä.

Lutherin ratkaisu juutalaiskysymykseen keräsi voimia satoja vuosia ennen kuin se löysi ruskeapaitaiset toteuttajansa. 1930-luvun Saksassa Lutherin teoksesta tuli antisemitismin kivijalka. Nürnbergin puoluepäivillä kirjan ensipainosta esiteltiin lasivitriinissä. Arjalaisten rotulakien arvovaltaisessa tulkinnassa viitattiin siihen. Se levisi lukuisina kansanpainoksina ja siihen tukeuduttiin niin valtakunnan laajassa antisemitistisessä kirjallisuudessa kuin luterilaisten johtajien ja kirkkokansan hyväksyessä juutalaisvainot. Kuten eksistenssifilosofi Karl Jaspers kiteytti, kirjassa on valmiina koko natsien ohjelma. Myös lopullisen ratkaisun alkuidea on löydetty Lutherilta.

Suomeksi tämä merkkiteos ilmestyi vuonna 1939 ja on nykyään verkossa vapaasti luettavissa. Näin luterilaisessa maassa ja reformaation juhlavuonna kirja on ohittamaton tutustumiskohde - esimerkiksi seurakuntien kirjallisuuspiireille.

Lutherin raivokas kiihotus juutalaista kansanryhmää kohtaan on vain yksi etappi kristillisen juutalaisvastaisuuden historiassa. Antijudaismi ja antisemitismi ovat olleet elimellinen osa kirkon opetusta ensimmäisiltä vuosisadoilta. Myös Luther motivoi juutalaisvihansa sillä, että juutalaiset murhasivat messiaan ja Jumalan pojan eivätkä myöhemminkään kääntyneet kristityiksi. Heidän täytyi siis olla sielunvihollisen palveluksessa.

Tämä juutalaisvihamielinen näkemys on edelleen osa luterilaista tunnustusta. Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta kohdasta "uskomme perusta" löytyvässä Yksimielisyyden ohjeessa sanotaan: "On kysymys synnin ansaituista rangaistuksista silloin, kun Jumala rankaisee jotakin maata tai kansaa sanansa halveksimisesta niin, että rangaistus kohtaa myös jälkipolvia, kuten huomaamme juutalaisten kohtalosta."

Kirkko pysyy juutalaisvastaisella kannalla niin kauan kuin se pitää lunastusoppia universaalina totuutena kaikille kansoille.

Meillä luterilaisessa Suomessa voi kohdata arvostetun historian professorin, joka epävirallisissa yhteyksissä moitiskelee "jutkuja" tympeiksi materialisteiksi henkevien kristittyjen keskuudessa. Myös papit ja tavalliset perusluterilaiset esittävät usein varmana tietona antijudaistisia ennakkoluuloja, kuten sitä, ettei juutalaisilla ole armoa.

Näin Lutherin teesien 500-vuotis juhlavuonna voidaan kysyä, eikö luterilaisten olisi jo aika tehdä uusi uskonpuhdistus ja alkaa julkisesti katua paitsi antijudaismiaan ja antisemitismiään myös sitä, että kristityt ylisummaan ovat kaapanneet juutalaisten pyhän kirjan ja alkaneet tulkita sitä omiin tarkoituksiinsa sopivalla ja juutalaista uskoa loukkaavalla tavalla?

Juutalaiselta kannalta katsoenhan on täysin selvää, ettei kapinallisrabbi Jeshua Nasaretilainen voinut olla messias, koska profeettojen mukaan tämä tuo sovun, oikeudenmukaisuuden ja ikuisen rauhan.

Meillä Suomessa "nöyrät" luterilaiset voisivat osoittaa katumusta kahdella teolla. Ensinnäkin tulisi pyytää julkisesti anteeksi Lutherin juutalaisvihaa seurauksineen ja sanoutua siitä irti. Toiseksi voitaisiin ottaa mallia Amerikan Evankelis-luterilaisesta kirkosta, joka 1990-luvun puolivälistä alkaen on pääsiäisen yhteydessä korostanut, että "Jeesuksen kuolemasta ei tule syyttää juutalaisia tai juutalaista uskoa."

Avoin puhe näistä aiheista saattaa kuumentaa tunteita. Herää kysymys, rikkooko tämä kirjoitukseni uskonrauhaa? Ja jos rikkoo, niin kenen?

Entä jos tarkastelisin islamilaista opetusta juutalaisten vääräuskoisuudesta, saastaisuudesta ja tuomittavuudesta? Perustuslaillinen uskonnon ja vakaumuksen vapaus on johdonmukaista vasta sitten kun sananvapaus koskee niitä siinä missä muitakin elämänkatsomuksia.

Mihin uskonrauhanrikkomispykälää siis tarvitaan?

 

Lähetykset

  • ti 11.4.2017 8.15 • Yle Areena

Jaksot

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

  • Vaaleja häiritsevät niin toiset valtiot, ääriliikkeet kuin yksityiset ihmiset ja keinoja tulee koko ajan lisää. Kohteena voivat olla sekä ehdokkaat että puolueet. Vaalien turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtiminen on demokratian ydintä.

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä