Ykkösaamun kolumni

Reetta Räty: Kaikki rakastavat nyt koulutusta – mutta kaikkia ei kannata uskoa

  • 5 min
  • toistaiseksi

Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railo kirjoitti ennen kuntavaaleja mainion, poleemisen artikkelin Talouselämä-lehteen. Teksti oli otsikoitu: Kuntavaalit melkoista demokratian teatteria – Valta siirtymässä maakunnille ja keskustalle.

Miksi politiikan tutkija kutsuu kuntavaaleja “demokratian teatteriksi”?

Railo muistuttaa, että kunnilta ollaan siirtämässä suurinta osaa vallasta maakunnille. Ja maakunnissa valtaa tulee käyttämään ennen muuta keskusta, sopivasti vedettyjen vaalipiirirajojen seurauksena.

”Kunnille jää vain vähän valtaa, ja se vähäinenkin valta käsittelee aihetta, josta vallitsee laaja yksimielisyys.”

Laajan yksimielisyyden aiheeksi Railo nimeää koulutuksen.  ”Kukapa nyt vastustaisi hyvää koulutusta?” hän kysyy.

Niin. Kukapa tosiaan?

Se että kaikki puolueet korostavat, painottavat ja arvostavat koulutusta, ei tarkoita mitään. Se että kukaan ei vastusta koulutusta, ei pelasta ketään. Suomessa lapsetkin tietävät, että piirustuspaperin loppumisen ja koulukuraattorille jonottamisen syynä ovat leikkaukset. Yliopisto-opiskelijoilta ei ole jäänyt huomaamatta opintoneuvonnan vähäisyys ja henkilökunnan epämotivaatio. Ammatilliselta puolelta leikattiin juuri 190 miljoonaa.

Kukapa tosiaan vastustaisi hyvää koulutusta?

Ehkä juuri koulutuspolitiikan epäpolitisoiminen mahdollistaa kurjistamisen ja eriarvoisuutta lisäävät päätökset. Jos koulutus nähdään asiana, jota kaikki arvostavat, siihen kohdistuvia toimia ei pidetä poliittisina valintoina, vaan välttämättömyyksinä.

Paras muistisääntö politiikan penkkiurheilijalle on tämä: kun joku sanoo asian olevan “välttämätön”, sitä on epäiltävä.

Politiikan koko idea on tarjota, etsiä ja keksiä vaihtoehtoja. Jos päätökset olisivat vain faktoista johdettuja välttämättömyyksiä, pärjäisimme hyvin virkamiehillä.

Koulutusta varmaankin arvostetaan laajasti, mutta se ei tarkoita, että puolueiden koulutusta koskevat päätökset olisivat keskenään samanlaisia.

Politiikan tutkija Erkka Railo tietenkin tuntee hyvin välttämättömyyspuheen. Hänen alussa mainitun kirjoituksensa pääpointti onkin sote-asioiden siirtyminen kepu-johtoisiin maakuntiin.

Itse pelkään juuri maakuntavaalien muodostuvan demokratian teatteriksi. Maakuntavaalien äänestysprosentti – haluaako joku arvata? Sote-asiat ovat tärkeitä, koskevat kaikkia, mutta ovat vaan niin… sotea!

Kuntavaaleja ei kannata väheksyä sillä perusteella, että kuntien vastuulla on sellaisia mitättömiä asioita kuin varhaiskasvatus ja koulut. Se miten Suomi kohtelee kouluja on peili siitä, miten Suomi kohtelee ajatusta hyvinvointivaltiosta, jossa kaikilla on samat mahdollisuudet.

Koulujen arki typistetään poliittisissa keskusteluissa usein kysymykseen luokkakoosta. Kuvioon kuuluu, että kaikki linjaavat samoin: luokat eivät saa olla liian isoja.

Tällä metodilla näyttää siltä, että eri puolueet ajattelevat kouluista ja koulutuksesta samoin.

Mutta eihän opetuksessa ole kyse vain luokkakoosta. Joissakin kouluissa voi välillä opettaa kerralla vaikka sataa oppilasta. Toisissa kouluissa ryhmät pitäisi saada puolet pienemmiksi, jotta tunnit eivät kuluisi järjestyksen pidossa. Koulut ja luokat ovat niin erilaisia keskenään.

Koulujen eriytymiskehitys ei sekään ole ”luonnollista” eikä tapahdu itsestään. Se, että sosiaaliset ongelmat ja vaikkapa maahanmuuttajat kasaantuvat tietyille alueille, on poliittisten päätösten tulosta, ei vääjäämätön välttämättömyys.

Kaavoitus ja koulut ovat kuntapäättäjien asioita jatkossakin. Niistä vallitsee poliittinen yksimielisyys korkeintaan juhlapuheiden tasolla. Käytäntö on kovaa taistelua resursseista ja arvoista.

Vaalit voittanut kokoomus kertoi yhdeksi ”kärkiteemakseen” koulutuksen. Vihreiden vaalitulosta taas on selitetty mm. onnistuneella hyökkäyksellä hallituksen koulutusleikkauksia kohtaan. Vihreät linjasi ennen kuntavaaleja, että ”koulujen eriytyminen pysäytetään”, ja ”koulutuspaikka kaikille nuorille peruskoulun jälkeen”.

Kukapa tällaista vastustaisi?

Tehtäväksemme jää tarkastella tavoitteita uudestaan neljän vuoden kuluttua. Onko koulujen eriytyminen pysähtynyt ja kaikille nuorille löytynyt koulutuspaikka?

Jos ei ole, onko syyllinen luonnonvoima, liiat lupaukset vai politiikka, jossa puolueet eivät sittenkään halunneet yhtä ja samaa, vaikka kyse oli yhteisestä lempilapsesta, koulutuksesta?

Lähetykset

  • ke 12.4.2017 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Automatisointi tarkoitti palkkaerojen kasvua ja yhteiskunnan polarisoitumista. Keinoäly taas tuo korkeakoulutetut osaksi työväenluokkaa ja yhdistää ihmiset taisteluun konetta vastaan.

  • Vaaleja häiritsevät niin toiset valtiot, ääriliikkeet kuin yksityiset ihmiset ja keinoja tulee koko ajan lisää. Kohteena voivat olla sekä ehdokkaat että puolueet. Vaalien turvallisuudesta ja luotettavuudesta huolehtiminen on demokratian ydintä.

  • Hallituksen puoliväliriihi lämpenee tänään. Lähtökohdat välitarkastelulle ovat jotensakin tyydyttävät ja tämän ja ensi vuoden talouskasvu-ennusteita hilataan koko ajan ylöspäin. Sinänsä on toki hyvä, että uskotaan parempaan. Se on omiaan hälventämään apatian tunnelmaa, joka maata on vuosikaudet vaivannut.

  • Helsingin Sanomat kertoi hiljattain 77-vuotiaasta leskirouvasta, joka oli houkuteltu pankissa tekemään hölmöjä sijoituksia. Kokematon asiakas ei ollut ymmärtänyt, että pankin suosittelemista osakekaupoista seuraisi valtava verolasku. Arvopaperilautakunta määräsikin pankin maksamaan korvauksia.
    Tällaisia kielteisiä uutisia sijoituspalveluista on saatu viime aikoina lukea muitakin.
    Finanssivalvonta varoitti ja mätkäisi maaliskuussa rapsut neljälle yhtiölle, joiden vanhuksille antama neuvonta oli järjestetty puutteellisesti. Suurimman, miljoonan euron maksun, sai Nordea, jonka asiakas myös 77-vuotias leskirouva oli.
    Eikä tarvitse kuin mennä viime vuoteen, kun otsikoissa pyörivät pankkien veronkiertopuuhat Panamassa ja sitä ennen Luxemburgissa.
    Negatiivinen julkisuus keskittyy toki pieneen osaan finanssiyhtiöiden toiminnasta. Mutta ne eivät ole tyhjästä temmattuja. Voitontavoittelu varsinkin sijoitustuotteiden kaupalla on mennyt osin liian pitkälle. Monet tuntuvat jo ajattelevan, että maailma olisi parempi ilman pankkiireja.
    Piiloon on jäänyt se myönteinen panos, joka finanssialalla yhteiskuntien vaurastumisessa kiistatta on. Rahoitusalan tehtävänä on kanavoida varallisuutta säästäjiltä investoijille. Harva meistä voisi ostaa omaa kotia ilman asuntolainaa, jonka pankki rahoittaa talletuksilla. Yritysten kasvu olisi paljon hitaampaa ilman lainoittajia. Eläkkeet jäisivät paljon pienemmiksi ilman sijoitustuottoja.
    Välitystehtävä on kuitenkin luottamustehtävä. Jos luottamus katoaa, on finanssiala pulassa, vaikka tekisikin edelleen voittoa.
    Tämä ymmärretään maailman finanssipäättäjien pöydissä. Alan ammattilaisten suurin yhteisö, CFA Institute, kysyi vastikään finanssijohtajilta, synnyttääkö varainhoito heistä merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Vain 11 prosenttia, joka yhdeksäs, uskoi, että heidän työllään on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys.
    Suomessa tuudittaudutaan helposti siihen, että meillä finanssiala ei ole kohdannut skandaaleja, jotka olisivat romuttaneet luottamuksen tyystin. Esimerkiksi ruotsalaisiin verrattuna sijoitusneuvojiin luotetaan Suomessa enemmän.
    Ajan merkit ovat kuitenkin selvät. Uhkakuvana on finanssialan muuntuminen ammattikunnaksi, jonne hakeutuvat vain häikäilemättömimmät rahahaukat. Ne, joita ei haittaa muiden pilkka, kunhan palkka on riittävän hyvä.
    Se olisi paha takaisku Suomessa, jossa finanssialan palveluita tarvitaan enemmän ja enemmän. Suuri osa varallisuudesta on vanhemmilla ikäluokilla. Heidän on hoidettava rahojaan viisaasti ja osattava siirtää sitä lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Tottumusta finanssipalveluiden käytöstä ei kuitenkaan monella ole. Haussa on luotettava kumppani.
    Yksinkertainen parannuskeino olisi lisätä etiikkasisältöjä alan koulutukseen ja tutkimukseen. Olin hämmästynyt, kun etsin verkosta suomenkielisiä julkaisuja aiheesta "finanssialan etiikka". Sain vain kaksi osumaa.
    Teema loistaa poissaolollaan myös suomalaisten sijoitusneuvojien tutkinnosta. Toisin kuin kilpailijamaissa, suomalaisten oppikirjoista puuttuvat etiikkaopinnot tyystin.
    Tietenkään pelkät luennot eivät riitä. Toimintatapa, joka lähtee asiakkaan eikä myyjän tarpeista, on istutettava koko alan toimintakulttuuriin. Ihmisten täytyisi voida luottaa sijoitusneuvojaan kuin lääkäriin tai asianajajaan, luotettuun naiseen tai mieheen.
    Finanssiyhtiöt voivat parhaimmillaan olla arvostettu osa yhteiskuntaa. Unelmien mahdollistaja ja vaurastumisen siivittäjä. Mutta siihen rooliin kasvaminen edellyttää nähdäkseni ajassamme elävän epäluulon havaitsemista ja luottamuksen synnyttämistä aidoilla teoilla.

  • Joskus jooga voi auttaa päihittämään riippuvaisuuden jopa kovista huumeista. Jooga yksin ei kuitenkaan riitä. Kolumnisti Maria Markus kertoo, mitä tarvitaan lisäksi.

  • Kun sote siirtyy maakuntiin, kuntapäättäjille jää "vain koulutus". Ei silti kannata kuvitella, että koulutus olisi politiikan osa-alue, josta kaikki ovat samanmielisiä, kirjoittaa toimittaja-yrittäjä Reetta Räty.

  • Kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii Lutherin ongelmallista suhdetta juutalaisiin.

  • Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo pohtii propagandan tehoa. Sosiaalinen media on muuttanut julkisuuden ja poliitikkojen suhteen, hän sanoo.

  • Kolumnistivuorossa on kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist. Hän pitää puolustuspuheen tieteelle.

  • Ulkoministeriön tutkija Sinikukka Saari pohtii Venäjän ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suhteita.

  • Kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi ei oikein saa kiinni Espoosta, vaikka on siellä syntynyt. Espoolaisena Salusjärvi ei ole mielestään mistään kotoisin.

  • Kolumnisti, kirjailija ja filosofi Jari Ehrnrooth pohtii edustajuuden kriisiä. Hänen mielestään myllerryksen tilaan joutuneeseen politiikkaan on kehkeytynyt - pitkästä aikaa - kunnon shakespeareläinen asetelma.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä