Ykkösaamun kolumni

Heikki Hiilamo: Pakko tehdä valinnanvapaus

  • 4 min
  • toistaiseksi

Miten suhtautuisit hallituksen esitykseen laiksi hyvästä elämästä? Kukaan muu kuin ihmisvihaaja ei voi vastustaa näin nimettyä lakia, mutta laki on tietysti mahdoton toteuttaa. Tämä pätee myös lakiin sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudesta.

Kaikki haluavat valintoja ja vapautta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeet ovat kuitenkin äärettömiä, joten valinnat ja vapaus ovat aina rajoitettuja. Siksi jää myös kysymys siitä, mitä tuon nimisellä lakiesityksellä todellisuudessa tavoitellaan.

Sote-uudistuksen veturia, peruspalveluministeri Juha Rehulaa, tentattiin A-studion Talk ohjelmassa siitä, miksi marraskuun 2015 hallituskriisin jälkeen hallitus päätti siirtää sote-palvelut 18 maakunnalle sekä toteuttaa valinnanvapauden uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa. Hallitusohjelmassa valinnanvapaus oli uudistuksen kolmas vaihe.

Hallituksen ja puolueen uskollisena soturina Rehula ei voinut ohjelmassa myöntää, että kyse oli vaihtokaupasta, jossa keskustapuolue sai himoitsemansa maakuntamallin ja kokoomus valinnanvapauden. Toisaalta Rehula oli rehellinen siinä, ettei tapahtunutta suoraan kiistänytkään.

Sote-uudistuksessa on viime kädessä raadollisesti kyse vallasta  ei siitä, että haluttaisiin ensisijaisesti parantaa sote-palveluita. Keskusta halusi käyttää valtaa saadakseen itselleen mieluisen aluehallintomallin, jossa sille on odotettavissa vahva asema. Kokoomus halusi parantaa yksityisten sote-tuottajien asemaa suhteessa julkisiin tuottajiin. Perussuomalaisilla ei ollut ilmeisesti vahvaa mielipidettä kummastakaan kysymyksestä.

Kyse ei ole siis siitä, että maakuntamalli tai valinnanvapaus toteutettaisiin suomalaisten tai mainittujen puolueiden kannattajien hyväksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että asiasta tehtiin puolueiden kesken sopimus.

Tähän sopimukseen on syytä palata uudelleen ja uudelleen, sillä se on ainoa selitys sille, miksi hallitus ajaa laajasta kritiikistä huolimatta valinnanvapautta kuin käärmettä pyssyyn. Maakuntamalli ei ollut paras vaihtoehto sote-palveluiden järjestämiseksi. Palveluja järjestäviä tahoja on edelleen liikaa. Malli on kuitenkin parempi kuin nykyinen, ja sen kanssa voidaan elää.

Sen sijaan valinnanvapaus on vaarassa heikentää dramaattisesti julkista sote-järjestelmää. Käytännössä lähes kaikki muut paitsi suoraan mainitusta lakiehdotuksesta hyötyvät tahot vastustavat sen toteuttamista esitetyssä muodossa. Myös jotkut kokoomuslaiset sote-asiantuntijat ovat kääntäneet selkänsä omalle puolueelleen.

Suuri kysymys onkin se, miksi kokoomus haluaa valinnanvapauden ja mitä sillä todellisuudessa tavoitellaan. Jälkimmäiseen kysymykseen on helppo vastata. Kyse on yksityisten yritysten  ennen muuta suuryhtiöiden roolin tuotannon kasvattaminen julkisesti rahoitetuissa sote-palveluissa suhteessa julkisiin tuottajiin. Siksi onkin harhaanjohtavaa puhua sote-palveluiden valinnanvapauslaista. Ehdotan, että lakiehdotusta kutsuttaisiin laiksi sote-palveluiden julkisesta ja yksityisestä tuottamisesta.

Ei ole itsestään selvää, että julkisesti rahoitettujen palveluiden tulisi olla myös julkisesti tuotettuja. Joissain tapauksissa on järkevää tuottaa julkiset palvelut yksityisesti Sote-palvelut eivät ole kuitenkaan samanlaisia kuin vaikkapa jätehuolto tai kouluruokailu. Tutkimus ja käytäntö ovat osoittaneet, että julkisten sote-palveluiden markkinoilla tulisi edetä hitaasti ja varovasti. Näyttö on esitetty moneen kertaan myös Suomessa käydyssä keskustelussa.

Miksi kokoomus haluaa lain, jonka seuraukset julkiselle sote-palvelujärjestelmälle voivat olla kohtalokkaita. Onko puolueen sisällä yksityisten palveluntuottajien viides kolonna? Siihen viittaisi näkyvien kokoomuspoliitikkojen loikkaaminen hoivapalveluyrityksiin. Vai onko kysymys sokeasta uskosta vapaiden markkinoiden ideologiaan? Tähän en osaa vastata.

Kolmen puolueen sopimus raukeaa, kun Sipilän hallituksen valtakausi päättyy. Sen jälkeen valinnanvapaudelle tuskin löytyy muista puolueista uusia palkkasaarnaajia.

Heikki Hiilamo, Ykkösaamun kolumnisti 15.5. 2017

 

Lähetykset

  • ma 15.5.2017 16.28 • Yle Areena

Jaksot

  • Aikuisen ja lapsen suhdetta käsitellään teknisenä suorituksena ja kalenterin hallintana, vaikka se on tunteiden vuoristorata, katsoo keskiviikon kolumnistimme Reetta Räty.

  • Eläin ilmaisee karjumalla ja mylvimällä tunteitaan, ihminen laulamalla. Yhdessä laulaminen kohottaa aivojen kiintymyshormonitasoja. Kolumnistimme, eläkkeellä oleva ekologi, Jussi Viitala suosittelee laulamista ja erityisesti kuorolaulua, koska se tutkitusti vähentää yksinäisyyttä ja parantaa elämänlaatua.

  • Kolumnisti Marko Kilpi toivoo vapaampaa alkoholipolitiikkaa vaikka sanoo tuntevansa alkoholiongelman monet puolet. Hänen mukaansa ongelma ei kuitenkaan ole itse alkoholi, vaan se, kuinka me siihen suhtaudumme.

  • Suomi ei tarvitse vahvaa poliittista valtaa käyttävää presidenttiä, väittää kolumnisti, tutkija-kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen mukaansa meillä yhä on parlamentaarisesta kontrollista vapaa vahva presidentti keskuudessamme.

  • Viime kuukausina on tehty useita kyberhyökkäyksiä, joilla on ollut laajoja vaikutuksia. Kolumnisti Jarno Limnell arvioi, että kyberhyökkäyksiin tarvitaan poliittisia vastavoimia.

  • Mikä vaikutus käyttäytymiseemme ja lopulta jopa aivoihimme on sillä, että elämme maailmassa, jossa pelkojamme ruokitaan uhkakuvilla ja näyttävillä turvallisuustoimenpiteillä?

  • Kosmologi Kari Enqvist toivoisi, että tieteentekijöitä hehkutettaisiin urheilusankarien tapaan, tai ainakin nykyistä enemmän.

  • Vammaisten ihmisten syrjintä on yleistä, vaikka se on ihmisoikeusrikos, sanoo kolumnisti kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi.

  • Kolumnisti, kieltenopettaja Paula Takio pohtii mitä toisten kunnioittaminen pohjimmiltaan tarkoittaa.

  • Jussi Viitalan kolumni: Älykkö ja intellektuelli

    Valtakunnan ykköslehdessä käytettiin hiljattain eräässä kirjoituksessa määritelmiä harkitseva älykkö ja analyyttinen intellektuelli asiayhteydessä, johon ne mielestäni sopivat erittäin huonosti. Jäin miettimään, riittääkö korkea älykkyysosamäärä yksistään siihen, että henkilöä voi luonnehtia intellektuelliksi.

    Mitä äly oikein on? Tunnettu kasvatustieteilijä Howard Gardner esitti jo 1983, että ihmisellä on useita eri tapoja käsitellä tietoa ja että nämä tavat ovat varsin riippumattomia toisistaan. Häntä oli jäänyt kiusaamaan se, että ihmisten henkisiä kykyjä arvioitiin yksinomaan älykkyystestien avulla. Hän löysi lahjakkuusalueista kahdeksan eri tyyppiä, joista älykkyystesti mittasi vain yhtä eli kykyä matemaattiseen ja loogiseen ajatteluun. Niinpä esimerkiksi kielellistä. musikaalista, sosiaalista ja liikunnallista lahjakkuutta älykkyystestit eivät ottaneet lainkaan huomioon.

    USA:n ilmavoimat joutuivat toisen maailmansodan aikana kamppailemaan aivan toisenlaisen älyn ominaisuuden kanssa. Saadakseen mahdollisimman hyviä lentäjiä, he ottivat älykkyystestin tärkeäksi valintaperusteeksi. Se ei kuitenkaan vähentänyt tappioita. Oivallettiin, että tarvittiin lentäjiä, joiden liikkeitä vastustaja ei pystynyt ennakoimaan ja tätä ominaisuutta älykkyystesti ei mitannut.

    Muutama vuosi sitten radiosta tulikin arkisto-ohjelma, jossa sodanaikaiset suomalaiset lentäjä-ässät muistelivat menneitä. He totesivat, että tärkeintä oli oppia lentämään "väärin", jotta vastustaja ei pystyisi ennakoimaan koneen liikkeitä. Esimerkiksi kaartotaistelussa lentäjä yleensä pyrkii ajamaan mahdollisimman kovaa saadakseen vastustajan kiinni. Eräs heistä kuitenkin kertoi oivaltaneensa, että jos ajaa hieman hitaammin, pystyy kaartamaan jyrkemmin ja saa vastustajan näin tähtäyslinjalle.

    Tätä hyvän hävittäjälentäjän ominaisuutta sanotaan luovuudeksi. Se on kykyä katsella tuttuja asioita aivan uudesta näkökulmasta ja löytää uusia ratkaisuja, jotka näyttävät syntyvän ilman loogista harkintaa. Älykkyystestin mittaama kyky on konvergenttia yhteen loogiseen ratkaisuun pyrkivää ajattelua. Luovuus taas edustaa divergenttiä ajattelua, joka on avoin erilaisille ratkaisuille aina tilanteen mukaan. Luovuutta on kuitenkin vaikea mitata objektiivisesti.

    Toronton yliopiston emeritusprofessori Keith Stanovich työtovereineen törmäsi 1980-luvulla toisenlaiseen älyn ominaisuuteen, rationaalisuuteen eli järkevyyteen. Se on kykyä muun muassa ennakoida omien toimien seurauksia omien tavoitteiden kannalta ja kykyä ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät. Tätä ominaisuutta voitiin tutkia objektiivisilla testeillä. Rationaalisuus koostuu paristakymmenestä osa-alueesta, joista suurin painoarvo on kyvyllä todennäköisyyksien arviointiin sekä tieteellisellä päättelyllä.

    Tutkijoille suurin yllätys oli, että korkea älykkyysosamäärä ei automaattisesti merkinnytkään korkeaa järkevyyttä, vaan ominaisuudet olivat varsin pitkälle toisistaan riippumattomia. Merkittävää huomiota aihe sai 2002 kun Daniel Kahneman sai taloustieteen Nobel-palkinnon ihmisten taloudellisten valintojen epärationaalisuutta koskevilla tutkimuksillaan.

    Stanovichin tutkimustulokset voi summata toteamukseen, että korkea älykkyysosamäärä yksinään on hyvin heikko suoja typeryyttä, mielen pimeyttä ja kelvottomia ratkaisuja vastaan. Asian voi kääntää niinkin päin, että todella suuret ja laajalle vaikuttavat tyhmyydet vaativat tekijältään huomattavan korkeaa älykkyysosamäärää. Tyhmä ihminen tekee paljon pienemmän mittakaavan tyhmyyksiä kolhien useimmiten vain itseään.

    Jonkun nimittäminen älyköksi tai intellektuelliksi vain korkean älykkyysosamäärän perusteella osoittaa huonoa arvostelukykyä. Intellektuelli ja tutkija tarvitsevat aina luovuutta ja tieteellisen ajattelun vaatimaa rationaalisuutta. Kansanvillitsijäksi pelkällä loogis-matemaattisella älyllä kyllä yltää.

    Luovuuden ja rationaalisuuden merkitystä kuvannee se, että Nobel-palkinto on voitettu jopa lähellä keskiarvoa olevilla älykkyysosamäärillä. Toisaalta rationaalisuuden puutteesta taas seuraa se kanadalaisen tutkimuksen tulos, että noin puolet sikäläisen Mensan jäsenistä uskoo astrologiaan, biorytmeihin ja UFO-miehiin! Ja he kuuluvat siis älykkäimpään kahteen prosenttiin.

    Suomen ja maailman merkittäviltä päättäjiltä toki toivoisi älyn, rationaalisuuden ja luovuuden lisäksi myös korkeaa moraalia ja heikomman lähimmäisen ymmärtämistä.

  • Miten parantaa omaa pitkäjänteisyyttään? Luo mahdollisimman yksityiskohtainen kuva tulevaisuudesta, väittää kolumnisti Matias Möttölä.

  • Roope Mokan mielestä meillä on velvollisuus uskoa tulevaisuuteen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä