Juuso Pekkinen

Keinotekoisen älyn äärellä

  • 56 min
  • toistaiseksi

Tänään keskustelun keskiössä on tekoäly. Mikä se tekoäly oikein on ja mihin se on menossa? Voiko Suomi pärjätä Yhdysvaltojen tai Kiinan kaltaisten keinoälyn supermaiden rinnalla tekoälyn kehityksessä? Lisäksi ohjelmassa ruoditaan sitä, minkälainen on suomalaisen tekoälykeskustelun historia ja mitä eettisiä kysymyksiä aiheeseen liittyy. Studiossa Juuson kanssa ovat Heikki Ailisto ja Eero Hyvönen. Hyvönen oli aikoinaan 80- ja 90-luvuilla käynnistelemässä tekoälykeskustelua Suomessa, tällä hetkellä hän on erikoistunut erityisesti semanttiseen webiin. Heikki Ailisto taas on VTT:n tutkimusprofessori, joka oli juuri kirjoittamassa VTT:n hahmottelemaa tiekarttaa Suomelle tekoälymurrokseen.

Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

Lähetykset

  • ke 31.5.2017 10.03 • Yle Puhe

Jaksot

  • Vuonna 1979 ensi-iltansa saanut tieteiskauhuelokuva Alien - Kahdeksas matkustaja on poikinut kokonaisen mytologian ja tuoteperheen ympärillensä. Elokuvien lisäksi nämä avaruuden pelottavimmat hirviöt ovat päätyneet myös lukemattomiin videopeleihin, kirjoihin ja sarjakuviin. Juuri ensi-iltaan saapunut elokuvasarjan tuorein osa Alien - Covenant pyrkii taustottamaan happoa vuotavien petojen syntytarinaa. Mutta minkälaista symboliikkaa sekä metaforia kätkeytyy Alien-elokuvasarjan tarinoiden taakse? Entäpä mitä voisi päätellä esimerkiksi alien-hirviöiden väkivaltaisesta synnytyksestä, jossa ensin munasta kuoriutuu rapumainen olento, joka munii ihmisen ruokatorveen munan, josta kasvaa sikiö, joka sitten tunkeutuu ulos ihmisen rintakehän läpi? Alieneista Juuson kanssa on keskustelemassa elokuvatutkija Outi Hakola ja toimittaja Matti Rämö.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Tänään keskustelun keskiössä on tekoäly. Mikä se tekoäly oikein on ja mihin se on menossa? Voiko Suomi pärjätä Yhdysvaltojen tai Kiinan kaltaisten keinoälyn supermaiden rinnalla tekoälyn kehityksessä? Lisäksi ohjelmassa ruoditaan sitä, minkälainen on suomalaisen tekoälykeskustelun historia ja mitä eettisiä kysymyksiä aiheeseen liittyy. Studiossa Juuson kanssa ovat Heikki Ailisto ja Eero Hyvönen. Hyvönen oli aikoinaan 80- ja 90-luvuilla käynnistelemässä tekoälykeskustelua Suomessa, tällä hetkellä hän on erikoistunut erityisesti semanttiseen webiin. Heikki Ailisto taas on VTT:n tutkimusprofessori, joka oli juuri kirjoittamassa VTT:n hahmottelemaa tiekarttaa Suomelle tekoälymurrokseen.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Tänään Juuso käsittelee tutkimusetiikkaa. Mitkä ovat tämän päivän tieteentekijöiden eettisiä haasteita ja minkälaisia tutkimuseettisiä ongelmia tiedettä tehdessä voi joutua kohtaamaan? Vieraana Juusolla on tutkijakaksikko Henriikka ja Arto Mustajoki, jotka ovat kirjoittaneet kirjan aiheesta. Henriikka Mustajoki on väitellyt tohtoriksi vuonna 2000 ja hän opettaa tutkimusetiikkaa useissa yliopistoissa ympäri maailman. Arto Mustajoki on venäjän kielen professori, jolla on pitkä kokemus erilaisista eurooppalaisista tiedeorganisaatioista. Hän on Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan entinen dekaani ja Helsingin yliopiston entinen varatehtori.

    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Tänään Juuso kirjailmellisesti sukeltaa syvään päähän, tai ainakin saa vieraakseen ihmisen, joka etsii historiaamme merten syvyyksistä. Tänään ohjelamssa kun puhutaan meriarkeologiasta. Siitä mitä meriarkeologi tutkii, millä tavoin ja minkälaisella laitteistolla. Entäpä mihin arkeologi tarvitsee mielikuvitusta? Juuson vieraana on Minna Koivikko, joka työskentelee museoviraston intendenttinä ja hän on juuri väitellyt Suomen ensimmäiseksi meriarkeologian tohtoriksi.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Reilu kuukausi sitten suomalainen satelliitti Aalto 2 laukaistiin avaruuteen, mutta nyt odotellaan milloin Espoon Otaniemessä opiskelijavoimin rakennettu satelliitti pääsee kiertoradalle. Satelliitin vapautus kiertoradalle lykkääntyi jo kerran avaruuskävelyn tieltä, mutta ihan lähipäivinä Aalto 2 pitäisi päästä kiertämään vapaasti maapalloa. Kohta myös laukaistaan toinen Otaniemessä rakennettu sateelliitti avaruuteen, kun Aalto 1 pääsee matkaan. Sinivalkoisesta avaruudenvalloituksesta on Juuson kanssa keskustelemassa Aalto-yliopiston tutkija Antti Kestilä.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Vihapuhe velloo sosiaalisen median keskusteluissa, onko tälle kyberajan kiusaamiselle mahdollisuuksia saada stoppi? Juuso pohtii ohjelmassa muun muassa sitä, voidaanko netin isot palveluntarjoajat sitoa vihapuheen kitkemiseen ja kuinka saada esimerkiksi pelimaailmaan iskostunut naisvihamielinen kirjoittelu ja suoranainen vainoaminen kuriin. Juuso etsii ratkaisuja vihapuheen torjumiseen yhdessä poliisin uuden vihapuhetutkintaryhmän johtajan Marko "Fobba" Forssin, videopeliakiivi Miisa Nuorgamin ja vihapuheesta näyttelyn tehneen taiteilija Eetu Kevarinmäen kanssa.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Reilu viikko sitten haittaohjelma WannaCry levisi ympäri maailmaa ja laittoi jumiin satojatuhansia yritysten, julkisten laitosten sekä yksityishenkilöiden tietokoneita. Kiristysohjelma halvaannutti esimerkiksi Iso-Britannian terveydenhuollon potilasjärjestelmät. WannaCryn aiheuttama laajalle levinnyt itku ja hammastenkiristys johtui heikosti huolehditusta suojauksista ja päivitysten puutteista. Mitä WannaCry -iskusta on opittavana? Tästä ja tietoturvasta laajemmin on Juuson kanssa keskustelemassa Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen asiantuntija Juhani Eronen, sekä tietoturva ja -yhteiskunta-asiantuntija Petteri Järvinen.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Tänään Juuso keskittyy antroposeeniin, uuteen epookkiin. Kun puhutaan antroposeenista ja käsitteen historiasta, niin pitää lähteä liikenteeseen geologiasta ja geologisista aikakausista. Geologiassa aioneista puhuttaessa viitataan miljardien vuosien mittaisiin aikakausiin. Sitten ovat satojen miljoonien vuosien mittaiset maailmankaudet. Tästä lyhyemmät kaudet ja sitten ovat kymmenien miljoonien vuosien mittaiset epookit. Viimeisin määritelty epookki on nimeltään holoseeni mutta nyt on siis käyty keskustelua siitä, pitäisikö ryhtyä määrittelemään uutta geologista aikakautta, jossa jo nimeen sisäänrakennettuna on ihminen? Juuso paneutuu antroposeeniin yhdessä aiheesta kirjoittaneiden tutkija Tero Toivasen ja tiedetoimittaja Mikko Pelttarin kanssa.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Mullistavatko kvanttitietokoneet maailman? On uumoiltu, että kvanttitietokoneen uskomaton laskentateho antaisi meille aivan uudenlaisen kyvyn tarttua monenlaisiin, nyt lähes mahdottomalta tuntuviin haasteisiin. Matkassa on vielä pari muttaa, sillä kvanttitietokone on vielä kehitysasteella. Mutta tie kohti kvanttivallankumousta on tasoittumassa, siitä kiitos kuuluu muun muassa suomalaiselle kvanttifyysikolle Mikko Möttöselle, joka on kollegoidensa kanssa tehnyt aiheen parissa tieteellisiä läpimurtoja toisensa perään. Viimeisin läpimurto tapahtui viime viikolla, kun Möttösen tutkijaryhmä kehitti kvanttipiirijäähdyttimen. Juuso paneutuu kvanttitietokoneiden ja -fyysiikan ihmeelliseen maailmaan Mikko Möttösen kanssa.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Millainen polku on käyty "Gorbasta" kosketusnäyttöön? Matkapuhelinten lyhyt historia on ollut kiivas ja erittäin sinivalkoinen. Mutta miltä näyttää puhelimista elämänkumppaneiksi muuttuneiden kännyköiden tulevaisuus?
    Timo Ali-Vehmas on työskennellyt Nokialla 90-luvulta asti. Hän on mobiiliteknologian standardisoinnin pioneeri. Viimeiset reilun vuosikymmenen ajan Timo on työskennellyt Nokialla ekosysteemien parissa.
    Jouko Häyrynen on tehnyt yli 25 vuoden ajan töitä langattoman tiedonsiirron kanssa. Häyrynen toimi 80-luvun puolessavälissä Nokian ja Saloran perustaman Mobiran leivissä. Ja Mobira taas loi perustan Nokia-nimellä kulkevalle matkapuhelinbisnekselle. Nokialainen Häyrynen oli 90-luvulta vuoteen 2003. Nämä kaksi kännnykkäkonkaria panneutuu Juuson kanssa matkapuhelinten menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Ohjelmassa pohditaan muun muassa sitä, minkälaisiin tarpeisiin ja ilmiöihin erilaiset puhelinten tekniset ominaisuudet ovat kulloinkin olleet kytköksissä.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Miksi kaikki haluavat ja tavoittelevat nuoria yleisöjä ja asiakkaita? Ohjelmassa puhutaan nuorista ja nuorisosta muutamastakin eri näkökulmasta. Vieraana on Antti Hirvonen, entinen Yle Kioskin tuottaja, joka nimitettiin juuri Ylen nuorisomedioiden päälliköksi. Aku Varamäki on puolestaan viestinnän ja sosiaalisen median asiantuntija, jonka kanssa ohjelmassa ihmetellään sellaista asiaa kuin vaikuttajamarkkinointi ja kuinka sillä saadaan ote nuorista. Lisäksi tutustutaan nuorisotutkijan, valtiotieteen tohtorin Janne Poikolaisen kanssa nuorisukulltturin historiaan ja siihen, kuinka se on muuttunut vuosikymmenten ja sukupolvien aikana.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

  • Tositelevisio, eli reality löi genrenä läpi noin pari vuosikymmentä sitten. Mutta kuinka todellista tosi-tv enää on? Paljonko tavisten edesottamuksista ruudulla kirjoitetaan etukäteen? Tosi-tv:n nykytilasta, sen asemasta ja merkityksestä Juuson kanssa on keskustelemassa käsikirjoittaja Noora Räisänen, realitytähti Amanda Harkimo, sekä mediatutkija Veijo Hietala.
    Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta. Hydraatiota intohimoiseen tiedonjanoon.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä