Ykkösaamun kolumni

Jari Ehrnrooth: Normaalijakauma on uusi normaali

  • 5 min
  • toistaiseksi

Kaikki eivät pidä siitä, että parrakas nainen ei enää esiinny sirkuksessa ja että Tom of Finland on kansallisikoni. Myös poliittisen polarisaation uhka polttaa ihmisten mieliä ja he kysyvät: Mikä voima nyt halkoo kansakuntia Euroopan vanhalla ja uudella mantereella?

   Työnnyin ristiriidan keskukseen ja löysin vastauksen. Enkä minä ole mies joka panttaa tietonsa pöytälaatikkoon.

   Mielestäni käynnissä on kulttuurivallankumous jossa tosiasiallinen normaalijakauma syrjäyttää normaaliuden suppeammat määritelmät.

   Elinvoimainen moninaisuus murtautui esiin seksuaalisuudessa  kuinkas muuten - ja sieltä se vyöryy kaikkialle.

Vastaukseni alkoi hahmottua pari vuotta sitten kun kunnianarvoisa kollega Anja Snellman haastatteli minua ohjelmasarjassaan Arka paikka. Hän jätti pohdittavakseni, olisinko minä erityisherkkä ihminen? Jaahas, ajattelin, taas yksi muotidiagnoosi lisää, mutta sitten muistin Sylvi-Sanni Mannisen jo kauan sitten ehdottaneen samaa tutkimusraportissaan yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa (1999). Pitkän uran tehnyt psykologian tohtori oli päätynyt tulkintaan luettuaan autofiktiivisen teokseni Vierashuone.

   Jos kaksi viisasta, oppinutta ja herkkää naista toisistaan riippumatta tunnistaa saman ominaisuuden, niin kyllä sitä pysähtyy miettimään.

Käsitteen Highly Sensitive Person (HSP) luonut Elaine Aron kuvaa erityisherkkyyden nelitahoisesti. Erityisen herkät ihmiset prosessoivat kaikkea syvällisesti, havainnoivat ja pohdiskelevat ennen kuin panevat toimeksi. He ylikuormittuvat helposti, koska kiinnittävät huomionsa kaikkiin mahdollisiin seikkoihin. He liikuttuvat ja eläytyvät herkästi sillä sekin auttaa heitä havaitsemaan ja oppimaan uutta. He myös aistivat herkästi ympäristönsä yksityiskohtia ja vivahteita.

   Erityisherkkyys ei siis olekaan diagnoosi vaan hermojärjestelmän herkkyystaso, joka löytyy noin joka kuudennelta vastaantulijalta.

Neurodiversiteetin alueella käydään myös radikaalimpaa keskustelua siitä, milloin erilaisuus  esimerkiksi autismi tai aperger  on lääketieteellinen diagnoosi, milloin arvostettava ominaisuus, josta voi olla hyötyä vaikkapa työtehtävissä.

   Näin juuri normaalijakauman voitonmarssi etenee, koska ihmisluonnonvarojen laajamittainen hyväksyntä antaa lisäarvoa koko kulttuuriin.

Uusi normaali ei synny riidatta. Toiset pelkäävät ja vastustavat, toiset toivovat ja juhlivat moninaisuutta yksilönvapauden korkeampana tasona.

   Mutta tilastomatematiikka on jo ratkaissut kiistan, sillä luonto kaikissa muodoissaan vaihtelee normaalijakauman mukaan. Koska ihminen on luonnon ja kulttuurin ristipunos, lakkaa jakaumaa supistavan yhdenmukaisuuden jalostava vaikutus ennen pitkää ja jäljelle jää pelkkä ahdistus. Silloin sovinnaiset muodot murtuvat ja kasvun laki kanavoi lisää vaihtelua kulttuuriseen jalostuskäyttöön.

   Abstraktisti sanoen, polarisaatiota ei aiheuta ihmistahto vaan vapaasti kehittyvän järjestelmän arvofunktio.

Kun normaalijakaumasta tulee uusi normaali, itsestäänselvyydet kumoutuvat ja peilistä katsoo uusi ihminen.

   Kumous voi olla sitäkin syvempi. Käsitys itse elämästä saattaa muuttua.

   Moniosaisella seksuaalisuuden historiallaan Michel Foucault antoi vauhtia diversiteettikumoukselle. Hän osoitti että sosiaalisesti hyväksytyt rakkauden ja seksin muodot on eri aikoina määritelty eri tavoin. Luonnollisena pidetty mielikuva normaalista heteroseksuaalisuudesta on suhteellisen myöhäinen käsite.

   Omien sanojensa mukaan Foucault oli nietzsheläinen. Hän tarkoitti sekä tiedonarkeologista metodia että näkemystä elämän perusvoimasta.

   Darwinhan ajatteli, että luonto on ekonomista ja evoluutiossa kilpailu johtaa energian säästämiseen ja hyödyllisyyden ensisijaisuuteen.

   Nietzsche sitä vastoin ajatteli, että kaikki elävä pyrkii kasvamaan ja laajentumaan ja saavuttamaan valta-asemaa. Elämä ikään kuin pursuu yli ja valtaa alaa. Vallantahto on paitsi voittamisen ja hallitsemisen tahtoa myös itse elämän tahtoa ylittää rajansa.

   Niin kauan kuin elämä jatkuu, historia on kesken, mitta vajaa, ja ihminen tuntee tarvetta ylittää itsensä. Unelmointi tasapainosta on turhaa.

   Käynnissä oleva kulttuurivallankumous kiteytyy Eurovision laulukilpailujen tunnuksessa Celebrate Diversity. Voittajaksi äänestetyssä laulussa yksin jäänyt esittää mahdottoman kaihoisan vetoomuksen luvaten rakastaa kahden edestä ja laulaja itse jonottaa sydämensiirtoa.

   Kun ominaisuudet jotka aiemmin määriteltiin onnettomuuden aiheuttajiksi muuttuvat juhlituksi arvokkuudeksi, se totta tosiaan on uusi asioiden järjestys.

 

Lähetykset

  • ke 17.5.2017 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Ministereiden vastuualueita uudistettiin väliriihessä. Kyllä nyt kelpaa seuraavaan uudistukseen asti, kirjoittaa kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikön paikalta eläköitynyt pitkäaikainen virkamies Erkki Virtanen

  • Kaikkialla yhteiskunnassa vaaditaan tekoja juuri nyt, vaikkei kukaan enää tunnu tietävän, mitä tekeminen on, sanoo kolumnisti Tuija Siltamäki. Hänen mielestään rohkeinta on joskus olla tekemättä yhtään mitään. Tuija Siltamäki on Tampereella päivystävä vapaa toimittaja.

  • Inka Mero on hallitusammattilainen ja teknologian kasvuyrityksiin keskittyvä sijoittaja. Hän kehottaa netissä liikkuvia muistamaan, että siellä tieto on valtaa ja kaikki on kaupan.

  • Venäjällä viettelykoulut ovat suosiossa. Varakkaista miehistä kilpaillaan ainakin suurkaupungeissa. Yhteiskunta ei takaa tasa-arvoa. Konservatiivisten arvojen nousu ja heikosti pyörivät talouden rattaat nakertavat naisten asemaa.

  • Käynnissä on kulttuurivallankumous. Siinä tilastollinen normaalijakauma syrjäyttää muut normaaliuden määritelmät. Uusi normaali ei kuitenkaan synny riidatta.

    Korjaus 17.5.: Jutusta on poistettu viittaus Anja Snellmanin toiseen ammattiin, jonka virheellisesti sanottiin olevan psykologi. Oikeasti Snellman on toiselta ammatiltaan terapeutti.

  • Maatalouden harjoittamista näillä pohjoisilla leveysasteilla perustellaan ja vastustetaan monin argumentein. Näkökulmia on monia järkevyydestä, kannattavuudesta ja ilmaston kannalta. Aamun kolumnisti Jussi Viitala lisää mukaan vielä ajan kulumisen tuoman muutoksen.

  • Kolumnistimme on tällä kertaa sotentuntija. Lailla tavoitellaan, ei enempää eikä vähempää kuin hyvää elämää. Mutta toteutetaanko se vapaudella vai pakolla? Heikki Hiilamo kirjoittaa valinnanvapauden pakosta.

  • Kolumnisti pohtii elämän suuria virheitä, niiden syitä ja seurauksia.

  • Pitkä ikä ei tarkoita vain lisää elinvuosia. Mihin eliniän venyminen voisi johtaa, sitä pohtii kosmologi, teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist.

  • Ukrainan sota jatkuu neljättä vuotta. Sotaa ei enää seurata tiedotusvälineissä päivittäin. Kolumnisti Janne Riiheläinen kysyykin: vieläkö muistat Ukrainan?

  • Venäläinen Facebook-sivusto seuraa Venäjän vallankumousvuotta fiktiivisten statuspäivitysten kautta 'reaaliajassa' - joskin siis 100 vuotta myöhässä. Sivulla elämästään kertovat esimerkiksi nuoret kulttuuriradikaalit, eksyksissä olevat aateliset, maltillisempaa muutosta kannattavat ja ajan henkeä ilmentävät taiteilijat. Suomi 100 -juhlarahakohun keskellä huomasin ajattelevani, että ehkäpä myös Suomen historian vaikeita aikoja olisi voinut ilmentää tällä tavalla.

  • Työpaikan ilmapiirin merkitys työviihtyvyydelle tunnetaan, mutta pitäisikö myös kodin ilmapiiriin kiinnittää huomiota. Kodin tunnelman tiedetään vaikuttavan paljon lasten kehitykseen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä