Ykkösaamun kolumni

Jari Ehrnrooth: Normaalijakauma on uusi normaali

  • 5 min
  • toistaiseksi

Kaikki eivät pidä siitä, että parrakas nainen ei enää esiinny sirkuksessa ja että Tom of Finland on kansallisikoni. Myös poliittisen polarisaation uhka polttaa ihmisten mieliä ja he kysyvät: Mikä voima nyt halkoo kansakuntia Euroopan vanhalla ja uudella mantereella?

   Työnnyin ristiriidan keskukseen ja löysin vastauksen. Enkä minä ole mies joka panttaa tietonsa pöytälaatikkoon.

   Mielestäni käynnissä on kulttuurivallankumous jossa tosiasiallinen normaalijakauma syrjäyttää normaaliuden suppeammat määritelmät.

   Elinvoimainen moninaisuus murtautui esiin seksuaalisuudessa  kuinkas muuten - ja sieltä se vyöryy kaikkialle.

Vastaukseni alkoi hahmottua pari vuotta sitten kun kunnianarvoisa kollega Anja Snellman haastatteli minua ohjelmasarjassaan Arka paikka. Hän jätti pohdittavakseni, olisinko minä erityisherkkä ihminen? Jaahas, ajattelin, taas yksi muotidiagnoosi lisää, mutta sitten muistin Sylvi-Sanni Mannisen jo kauan sitten ehdottaneen samaa tutkimusraportissaan yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa (1999). Pitkän uran tehnyt psykologian tohtori oli päätynyt tulkintaan luettuaan autofiktiivisen teokseni Vierashuone.

   Jos kaksi viisasta, oppinutta ja herkkää naista toisistaan riippumatta tunnistaa saman ominaisuuden, niin kyllä sitä pysähtyy miettimään.

Käsitteen Highly Sensitive Person (HSP) luonut Elaine Aron kuvaa erityisherkkyyden nelitahoisesti. Erityisen herkät ihmiset prosessoivat kaikkea syvällisesti, havainnoivat ja pohdiskelevat ennen kuin panevat toimeksi. He ylikuormittuvat helposti, koska kiinnittävät huomionsa kaikkiin mahdollisiin seikkoihin. He liikuttuvat ja eläytyvät herkästi sillä sekin auttaa heitä havaitsemaan ja oppimaan uutta. He myös aistivat herkästi ympäristönsä yksityiskohtia ja vivahteita.

   Erityisherkkyys ei siis olekaan diagnoosi vaan hermojärjestelmän herkkyystaso, joka löytyy noin joka kuudennelta vastaantulijalta.

Neurodiversiteetin alueella käydään myös radikaalimpaa keskustelua siitä, milloin erilaisuus  esimerkiksi autismi tai aperger  on lääketieteellinen diagnoosi, milloin arvostettava ominaisuus, josta voi olla hyötyä vaikkapa työtehtävissä.

   Näin juuri normaalijakauman voitonmarssi etenee, koska ihmisluonnonvarojen laajamittainen hyväksyntä antaa lisäarvoa koko kulttuuriin.

Uusi normaali ei synny riidatta. Toiset pelkäävät ja vastustavat, toiset toivovat ja juhlivat moninaisuutta yksilönvapauden korkeampana tasona.

   Mutta tilastomatematiikka on jo ratkaissut kiistan, sillä luonto kaikissa muodoissaan vaihtelee normaalijakauman mukaan. Koska ihminen on luonnon ja kulttuurin ristipunos, lakkaa jakaumaa supistavan yhdenmukaisuuden jalostava vaikutus ennen pitkää ja jäljelle jää pelkkä ahdistus. Silloin sovinnaiset muodot murtuvat ja kasvun laki kanavoi lisää vaihtelua kulttuuriseen jalostuskäyttöön.

   Abstraktisti sanoen, polarisaatiota ei aiheuta ihmistahto vaan vapaasti kehittyvän järjestelmän arvofunktio.

Kun normaalijakaumasta tulee uusi normaali, itsestäänselvyydet kumoutuvat ja peilistä katsoo uusi ihminen.

   Kumous voi olla sitäkin syvempi. Käsitys itse elämästä saattaa muuttua.

   Moniosaisella seksuaalisuuden historiallaan Michel Foucault antoi vauhtia diversiteettikumoukselle. Hän osoitti että sosiaalisesti hyväksytyt rakkauden ja seksin muodot on eri aikoina määritelty eri tavoin. Luonnollisena pidetty mielikuva normaalista heteroseksuaalisuudesta on suhteellisen myöhäinen käsite.

   Omien sanojensa mukaan Foucault oli nietzsheläinen. Hän tarkoitti sekä tiedonarkeologista metodia että näkemystä elämän perusvoimasta.

   Darwinhan ajatteli, että luonto on ekonomista ja evoluutiossa kilpailu johtaa energian säästämiseen ja hyödyllisyyden ensisijaisuuteen.

   Nietzsche sitä vastoin ajatteli, että kaikki elävä pyrkii kasvamaan ja laajentumaan ja saavuttamaan valta-asemaa. Elämä ikään kuin pursuu yli ja valtaa alaa. Vallantahto on paitsi voittamisen ja hallitsemisen tahtoa myös itse elämän tahtoa ylittää rajansa.

   Niin kauan kuin elämä jatkuu, historia on kesken, mitta vajaa, ja ihminen tuntee tarvetta ylittää itsensä. Unelmointi tasapainosta on turhaa.

   Käynnissä oleva kulttuurivallankumous kiteytyy Eurovision laulukilpailujen tunnuksessa Celebrate Diversity. Voittajaksi äänestetyssä laulussa yksin jäänyt esittää mahdottoman kaihoisan vetoomuksen luvaten rakastaa kahden edestä ja laulaja itse jonottaa sydämensiirtoa.

   Kun ominaisuudet jotka aiemmin määriteltiin onnettomuuden aiheuttajiksi muuttuvat juhlituksi arvokkuudeksi, se totta tosiaan on uusi asioiden järjestys.

 

Lähetykset

  • ke 17.5.2017 8.10 • Yle Areena

Jaksot

  • Aikuisen ja lapsen suhdetta käsitellään teknisenä suorituksena ja kalenterin hallintana, vaikka se on tunteiden vuoristorata, katsoo keskiviikon kolumnistimme Reetta Räty.

  • Eläin ilmaisee karjumalla ja mylvimällä tunteitaan, ihminen laulamalla. Yhdessä laulaminen kohottaa aivojen kiintymyshormonitasoja. Kolumnistimme, eläkkeellä oleva ekologi, Jussi Viitala suosittelee laulamista ja erityisesti kuorolaulua, koska se tutkitusti vähentää yksinäisyyttä ja parantaa elämänlaatua.

  • Kolumnisti Marko Kilpi toivoo vapaampaa alkoholipolitiikkaa vaikka sanoo tuntevansa alkoholiongelman monet puolet. Hänen mukaansa ongelma ei kuitenkaan ole itse alkoholi, vaan se, kuinka me siihen suhtaudumme.

  • Suomi ei tarvitse vahvaa poliittista valtaa käyttävää presidenttiä, väittää kolumnisti, tutkija-kirjailija Jari Ehrnrooth. Hänen mukaansa meillä yhä on parlamentaarisesta kontrollista vapaa vahva presidentti keskuudessamme.

  • Viime kuukausina on tehty useita kyberhyökkäyksiä, joilla on ollut laajoja vaikutuksia. Kolumnisti Jarno Limnell arvioi, että kyberhyökkäyksiin tarvitaan poliittisia vastavoimia.

  • Mikä vaikutus käyttäytymiseemme ja lopulta jopa aivoihimme on sillä, että elämme maailmassa, jossa pelkojamme ruokitaan uhkakuvilla ja näyttävillä turvallisuustoimenpiteillä?

  • Kosmologi Kari Enqvist toivoisi, että tieteentekijöitä hehkutettaisiin urheilusankarien tapaan, tai ainakin nykyistä enemmän.

  • Vammaisten ihmisten syrjintä on yleistä, vaikka se on ihmisoikeusrikos, sanoo kolumnisti kulttuurikriitikko Aleksis Salusjärvi.

  • Kolumnisti, kieltenopettaja Paula Takio pohtii mitä toisten kunnioittaminen pohjimmiltaan tarkoittaa.

  • Jussi Viitalan kolumni: Älykkö ja intellektuelli

    Valtakunnan ykköslehdessä käytettiin hiljattain eräässä kirjoituksessa määritelmiä harkitseva älykkö ja analyyttinen intellektuelli asiayhteydessä, johon ne mielestäni sopivat erittäin huonosti. Jäin miettimään, riittääkö korkea älykkyysosamäärä yksistään siihen, että henkilöä voi luonnehtia intellektuelliksi.

    Mitä äly oikein on? Tunnettu kasvatustieteilijä Howard Gardner esitti jo 1983, että ihmisellä on useita eri tapoja käsitellä tietoa ja että nämä tavat ovat varsin riippumattomia toisistaan. Häntä oli jäänyt kiusaamaan se, että ihmisten henkisiä kykyjä arvioitiin yksinomaan älykkyystestien avulla. Hän löysi lahjakkuusalueista kahdeksan eri tyyppiä, joista älykkyystesti mittasi vain yhtä eli kykyä matemaattiseen ja loogiseen ajatteluun. Niinpä esimerkiksi kielellistä. musikaalista, sosiaalista ja liikunnallista lahjakkuutta älykkyystestit eivät ottaneet lainkaan huomioon.

    USA:n ilmavoimat joutuivat toisen maailmansodan aikana kamppailemaan aivan toisenlaisen älyn ominaisuuden kanssa. Saadakseen mahdollisimman hyviä lentäjiä, he ottivat älykkyystestin tärkeäksi valintaperusteeksi. Se ei kuitenkaan vähentänyt tappioita. Oivallettiin, että tarvittiin lentäjiä, joiden liikkeitä vastustaja ei pystynyt ennakoimaan ja tätä ominaisuutta älykkyystesti ei mitannut.

    Muutama vuosi sitten radiosta tulikin arkisto-ohjelma, jossa sodanaikaiset suomalaiset lentäjä-ässät muistelivat menneitä. He totesivat, että tärkeintä oli oppia lentämään "väärin", jotta vastustaja ei pystyisi ennakoimaan koneen liikkeitä. Esimerkiksi kaartotaistelussa lentäjä yleensä pyrkii ajamaan mahdollisimman kovaa saadakseen vastustajan kiinni. Eräs heistä kuitenkin kertoi oivaltaneensa, että jos ajaa hieman hitaammin, pystyy kaartamaan jyrkemmin ja saa vastustajan näin tähtäyslinjalle.

    Tätä hyvän hävittäjälentäjän ominaisuutta sanotaan luovuudeksi. Se on kykyä katsella tuttuja asioita aivan uudesta näkökulmasta ja löytää uusia ratkaisuja, jotka näyttävät syntyvän ilman loogista harkintaa. Älykkyystestin mittaama kyky on konvergenttia yhteen loogiseen ratkaisuun pyrkivää ajattelua. Luovuus taas edustaa divergenttiä ajattelua, joka on avoin erilaisille ratkaisuille aina tilanteen mukaan. Luovuutta on kuitenkin vaikea mitata objektiivisesti.

    Toronton yliopiston emeritusprofessori Keith Stanovich työtovereineen törmäsi 1980-luvulla toisenlaiseen älyn ominaisuuteen, rationaalisuuteen eli järkevyyteen. Se on kykyä muun muassa ennakoida omien toimien seurauksia omien tavoitteiden kannalta ja kykyä ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät. Tätä ominaisuutta voitiin tutkia objektiivisilla testeillä. Rationaalisuus koostuu paristakymmenestä osa-alueesta, joista suurin painoarvo on kyvyllä todennäköisyyksien arviointiin sekä tieteellisellä päättelyllä.

    Tutkijoille suurin yllätys oli, että korkea älykkyysosamäärä ei automaattisesti merkinnytkään korkeaa järkevyyttä, vaan ominaisuudet olivat varsin pitkälle toisistaan riippumattomia. Merkittävää huomiota aihe sai 2002 kun Daniel Kahneman sai taloustieteen Nobel-palkinnon ihmisten taloudellisten valintojen epärationaalisuutta koskevilla tutkimuksillaan.

    Stanovichin tutkimustulokset voi summata toteamukseen, että korkea älykkyysosamäärä yksinään on hyvin heikko suoja typeryyttä, mielen pimeyttä ja kelvottomia ratkaisuja vastaan. Asian voi kääntää niinkin päin, että todella suuret ja laajalle vaikuttavat tyhmyydet vaativat tekijältään huomattavan korkeaa älykkyysosamäärää. Tyhmä ihminen tekee paljon pienemmän mittakaavan tyhmyyksiä kolhien useimmiten vain itseään.

    Jonkun nimittäminen älyköksi tai intellektuelliksi vain korkean älykkyysosamäärän perusteella osoittaa huonoa arvostelukykyä. Intellektuelli ja tutkija tarvitsevat aina luovuutta ja tieteellisen ajattelun vaatimaa rationaalisuutta. Kansanvillitsijäksi pelkällä loogis-matemaattisella älyllä kyllä yltää.

    Luovuuden ja rationaalisuuden merkitystä kuvannee se, että Nobel-palkinto on voitettu jopa lähellä keskiarvoa olevilla älykkyysosamäärillä. Toisaalta rationaalisuuden puutteesta taas seuraa se kanadalaisen tutkimuksen tulos, että noin puolet sikäläisen Mensan jäsenistä uskoo astrologiaan, biorytmeihin ja UFO-miehiin! Ja he kuuluvat siis älykkäimpään kahteen prosenttiin.

    Suomen ja maailman merkittäviltä päättäjiltä toki toivoisi älyn, rationaalisuuden ja luovuuden lisäksi myös korkeaa moraalia ja heikomman lähimmäisen ymmärtämistä.

  • Miten parantaa omaa pitkäjänteisyyttään? Luo mahdollisimman yksityiskohtainen kuva tulevaisuudesta, väittää kolumnisti Matias Möttölä.

  • Roope Mokan mielestä meillä on velvollisuus uskoa tulevaisuuteen.

Ei tulossa olevia jaksoja

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä