Vaasan kuorofestivaali täyttää tänä vuonna 20 vuotta.
20-vuotis juhlavuottaan viettävä Vaasan kuorofestivaali kerää pelkästään 2000-3000 laulajaa ympäri maailmaa Vaasaan. Viiden päivän aikana järjestetään lähes sata konserttia. Ensimmäinen festivaali järjestettiin vuonna 1992
Lauantai 20.4.2013 klo 21.
Polisii on saanut kiinni miehen, jota epäillään Bostonin pommi-iskun tekijäksi. Ihmisiä on kuollut maanjäristyksessä Kiinassa. Tulvat ovat tuoneet ongelmia nyt Pohjanmaan pohjoisosiin.
Raamattu-juhlavuotta juhlistetaan Vetelissä vanhojen Raamattujen näyttelyllä.
Pohjanmaan Pipliaseura kerää vanhoja Raamattuja syyskuun lopussa avattavaan näyttelyyn. Näyttely on kunnianosoitus 370-vuotiaalle suomenkieliselle Raamatulle, sekä 200-vuotiaalle Suomen Pipliaseuralle ja 20-vuotiaalle Raamatun nykykäännökselle.
Maakuntakomppanioissa on otettu käyttöön kuntotestit.
Puolustusvoimien säästöt rajoittavat myös vapaaehtoisille maakuntakomppanioille suunnattuja kertausharjoituksia. Puolustusvoimat on alkanut myös karsia maakuntakomppanioiden miehistöä kuntotestein. Seurasimme Pohjanmaan aluetoimiston vuoden ainoaa kertausharjoitusta.
Keski-Pohjanmaan litiumlöydöt osoittautuivat yllättävän laajoiksi.
Keski-Pohjanmaalla on löydetty odotettua enemmän litiumesiintymiä. Yli 10 vuotta kestäneissä esitutkimuksissa on löytynyt litiumia niin paljon, että se mahdollistaa kaivostoiminnan yli 30 vuodeksi. Litiumkaivos on tarkoitus rakentaa Ullavan Läntälle vuoteen 2016 mennessä.
Yhä useampi merkonomi tähtää yrittäjäksi.
Keski-Pohjanmaan Kauppaoppilaitos juhli tänään koulun päättäjäisiä. Päästötodistuksen sai toista sataa opiskelijaa. Tuoreiden merkonomien lisäksi paikalla oli kymmeniä vuosia sitten koulusta valmistuneita.
Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus on jättänyt poliisille Vapon pohjalaisia turvetuotantoalueita koskevan tutkintapyynnön. Energiayhtiö Vapo on laiminlyönyt ympäristöluvan tarkkailuvelvotteita useilla turvetuotantoalueilla. Yhtiö myöntää rikkeet..
Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus on jättänyt poliisille Vapon pohjalaisia turvetuotantoalueita koskevan tutkintapyynnön. Energiayhtiö Vapo on laiminlyönyt ympäristöluvan tarkkailuvelvotteita useilla turvetuotantoalueilla. Yhtiö myöntää rikkeet.
Liikkuva laajakaista kiristää kilpailua myös Pohjanmaalla.
Vaasassa on avattu Pohjanmaan ensimmäinen 4g laajakaistaverkko. Nopea liikkuva laajakaista haastaa perinteisen koteihin rakennetun kiinteaän yhteyden. Elisa ja Sonera lupaavat, että vuoden loppuun mennessä 50 paikkakuntaa on 4g verkon piirissä. Anvia suhtautuu kilpailuun maltillisesti.
Joulu-uutiset pyhien piristykseksi.
Piparkakkutalojen neliöhinnat, kinkkujen mielenosoitus työskentelyolosuhteiden puolesta ja yhteys kirjeenvaihtajaan Helsinkiin. Siinä aiheitamme. Joulu-uutiset toimittavat Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun esittävän taiteen koulutusohjaajalinjan opiskelijat Aura Kontio, Paula Pietilä, Ida Teeri ja Jarno Hyökyvaara.
Kyrönjoen varrella jännitetään miten laajalle tulvavedet leviävät Etelä-Pohjanmaan pelloilla..
Kyrönjoella varaudutaan jo tulvavesien päästämiseen pengerrysalueen pelloille. Ilmajoen keskustan tuntumassa vedenpinta kohosi päivän mittaan uhkaavan korkealle. Toistaiseksi on selvitty säikähdyksellä.
Etelä-Pohjanmaan jokien vedenpinta on noussut huomattavasti..
Lapuanjoen pinta on noussut vuorokaudessa 40 senttiä. Myös Kyrönjoen pinta on noussut voimakkaasti, vaikein tilanne on kuitenkin edessä vasta huomenna. Tulvista odotetaan tavallista pahempia. Tulvien varalta on jo ryhdytty suojaamaan taloja.