Azerbaizhanin ihmisoikeusongelmat ja eurokriisi.
Euroviisuhuumassa kylpevä Azerbaidzhan kohtelee kovin ottein toisinajattelijoita. Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelma vierailee Bakussa selvittämässä, millainen Azerbaidzhanin ihmisoikeustilanne on. Entä mitä Saksassa ajatellaan maan säästölinjan arvostelusta ja miten eurosta luopuminen vaikuttaisi Kreikkaan? Yle Uutisten tuottaman Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelman on koonnut Minna Pye.
Euron saldo Suomelle.
Suomessa käteismarkat vaihdettiin euroihin kymmenen vuotta sitten. Suomen lisäksi euroja käytetään kuudessatoista Euroopan Unionin jäsenmaassa. Onko eurosta ollut maallemme hyötyä vai haittaa? Ovatko euroalueeseen kuulumattomat Pohjoismaat pärjänneet Suomea paremmin? Entä mitä opittavaa Euroopalla on euron kriisistä? Olisiko Kreikan ongelmia pitänyt hoitaa toisin? Näkeekö Eurooppa mistä sen vaikeudet johtuvat? Keskustelmassa ovat Hankenin rahoituksen professori Timo Korkeamäki ja Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma. Toimittajana on Tapio Pajunen.
Puoluesihteereitä ja EU:n kohtalo.
24.5. 2012 Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi vastaa Pekka Haaviston kampanjaväen syytöksiin. SDP:n tulevaisuutta arvioivat entinen puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta ja pestin jättävä Mikael Jungner.Muuttuuko EU:n velkakriisin hoito? EU:n epävirallinen huippukokouksen antia pohtii Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela. Facebook listautui pörssiin, mutta osakkeen hinta romahti. Asiantuntija Markus Leikola arvioi Facebookin pörssitaipaleen jatkoa. Toimittajana Sakari Kilpelä.