Television tiiliskivet -ohjelmasarjassa on 36-osaa. Sarjan ensimmäinen tuotantokausi valmistui v. 2009, toinen v. 2010 ja kolmas alkaa Yle Radio 1:ssä 6.6.2013. Toimittajana JP Pulkkinen.
Kahden lapsen äiti ja Maltilliset-puolueen puheenjohtaja Birgitte Nyborg nousee yllättäen Tanskan pääministeriksi. Virassaan hän menestyy, yksityiselämässään ei. Vallan linnake on sarja demokratiasta, jossa kotikin muuttuu julkiseksi tilaksi, jossa ihmissuhteet ja politiikka etenevät kriisistä kriisiin. J.P. Pulkkisen vieraana on Tukholman yliopiston elokuvatieteen professori Anu Koivunen.
Millainen oli 1920-luvun Atlantic City? Ketkä pitivät valtaa, ketkä sitä halusivat ja keiltä se puuttui kokonaan? Boardwalk Empirelle on historiallinen sarja, jossa kieltolain vaikutukset näkyvät kaikkialla. Italialais-, irlantilais- ja juutalaistaustaisen mafian, liittovaltion poliisin, poliitikkojen, naisten ja mustien välisessä voimakentässä taiteilee Atlantic Cityn merkkihahmo, Nucky Thompson. JP Pulkkisen vieraana on elokuva- ja televisiotuotannon professori, käsikirjoittaja Aleksi Bardy.
Vuonna 1986 syntyneen Lena Dunhamin luoma sarja Girls aloittaa sieltä, minne Sinkkuelämää-sarja ei missään vaiheessa uskaltautunut. Girls riisuu naisnelikostaan kaiken glamourin ja marssittaa heidät läpi epäonnistumisten kavalkadin. Hannahin ja kumppaneiden elämä on täynnä pieniä iloja ja nihkeitä suruja, huonoa seksiä ja sairasta huumoria. He eivät ole menestyjiä, he ovat pärjääjiä. J.P. Pulkkisen vieraana on elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa.
8. Pitkän Jussin majatalo (Fawlty Towers, 1975-1979) 25.7.2013 BBC Kun British Film Institute järjesti alan ammattilaisilla äänestyksen parhaasta brittiläisestä tv-ohjelmasta, voittajaksi tuli vuonna 1975 ensi-iltansa saanut Pitkän Jussin majatalo. John Cleesen ja Connie Boothin kirjoittama sarja on tilannekomedia, jonka unohtumaton antisankari on Cleesen esittämä eteläenglantilaisen hotellin isäntä Basil Fawlty. J.P. Pulkkisen vieraana on sarjan suomentaja Kalle Niemi.
Kuolleet ovat poissa, mutta melkein kuolleista voi olla paljon riesaa. Robert Kirkmanin sarjakuvaan pohjaava post-apokalyptinen tv-sarja kertoo ihmisryhmistä, jotka yrittävät selviytyä elävien kuolleiden eli zombien valtaamassa maailmassa. Walking Deadissa kristinuskon kuolemankuvat ja populaarikulttuurin kauhukuvastot kohtaavat. J.P. Pulkkisen vieraana on uskontotieteilija Nina Maskulin.
House of Cards on amerikkalaisversio Thatcherin jälkeisen ajan Englantiin sijoittuvasta brittisarjasta. Demokraattien ryhmäpiiskuri Frank Underwood tulee sivuutetuksi ministerivalinnoissa. Hän ei aio kostaa, sillä kyse on enemmästä. Rahan sijaan päämääränä on valta, sillä ”valta on kivirakennus, se kestää vuosisatoja”. J.P. Pulkkisen vieraana on käsikirjoittaja Mika Ripatti.
Kahden lapsen äiti ja Maltilliset-puolueen puheenjohtaja Birgitte Nyborg nousee yllättäen Tanskan pääministeriksi. Virassaan hän menestyy, yksityiselämässään ei. Vallan linnake on sarja demokratiasta, jossa kotikin muuttuu julkiseksi tilaksi, jossa ihmissuhteet ja politiikka etenevät kriisistä kriisiin. J.P. Pulkkisen vieraana on Tukholman yliopiston elokuvatieteen professori Anu Koivunen.
Millainen oli 1920-luvun Atlantic City? Ketkä pitivät valtaa, ketkä sitä halusivat ja keiltä se puuttui kokonaan? Boardwalk Empire on historiallinen sarja, jossa kieltolain vaikutukset näkyvät kaikkialla. Italialais-, irlantilais- ja juutalaistaustaisen mafian, liittovaltion poliisin, poliitikkojen, naisten ja mustien välisessä voimakentässä taiteilee Atlantic Cityn merkkihahmo, Nucky Thompson. J.P. Pulkkisen vieraana on elokuva- ja televisiotuotannon professori, käsikirjoittaja Aleksi Bardy.
Television tiiliskivet -sarjan viimeisessä osaa keskustelu Mad Men -sarjasta jatkuu. Yhdysvaltain mainosmaailmaan sijoittuva sarja kuvaa siirtymistä 50-luvulta 60-luvulle. Mainostoimistokehyksen taustalla se näyttää naisten emansipaation, uuden elämäntavan ja kulttuurin synnyn. Vieraana käsikirjoittaja Mika Ripatti. Toimittajana J.P. Pulkkinen. Ohjelma on vuodelta 2010.
Television tiiliskivien toinen tuotantokausi päättyy kahteen keskusteluun tv-sarjasta Mad Men. Ensimmäisessä keskustelussa puhutaan moninkertaisesti palkitun sarjan tyylistä, aikakauden murroksesta 60-luvun alussa ja siitä miten mainosmies Don Draper sen kohtaa. J.P. Pulkkisen vieraana on käsikirjoittaja Mika Ripatti. Ohjelma on vuodelta 2010.
Syöpään sairastunut kemian opettaja, jolla on raskaana oleva vaimo ja vammainen poika, alkaa käyttää ammatillisia kykyjään luovalla tavalla. Television tiiliskivissä J.P. Pulkkisen vieraana käsikirjottaja Leo Viirret. Ohjelma on vuodelta 2010.
Terapiassa on huoneteatteria muokattuna tv-draamaksi. Terapiassa kertoo psykoterapeutista ja hänen potilaistaan. J.P. Pulkkisen vieraana käsikirjoittaja Tove Idström. Ohjelma on vuodelta 2010.
Kyllä Jeeves hoitaa P.G. Wodehousen klassikkokirjoista tehty tv-sarja. Kahden mestarinäyttelijän, Hugh Laurien ja Stephen Fryn bravuuri on täynnä elämänviisautta ja suurisydämisyyttä. Jeevesistä, Bertie Woosterista ja Wodehousesta keskustelee J.P. Pulkkisen kanssa kustannustoimittaja Silja Hiidenheimo. Ohjelma on uusinta vuodelta 2010.
Rooma on historiallinen sarja roomalaisista barbarian ja sivistyksen rajalta. Rooma on HBO:n ja BBC:n yhteistuotanto, kahden kauden ja yhteensä 22 jakson mittainen tv-sarja. Lucius Vorenus ja Titus Pullo luovivat Julius Caesarin, Pompeiuksen ja muiden historiallisten suuruuksien valtataisteluissa. JP Pulkkisen kanssa keskustelee kääntäjä Arto Kivimäki. Ohjelma on vuodelta 2010.
Television tiiliskivissä on vuorossa moderni robinsonadi. Televisiosarja Lost lähtee liikkeelle lento-onnettomuudesta, joka jättää 47 ihmistä autiolle saarelle. Sarjan esittämä kysymys on: mistä tässä on kysymys? Filosofisia ja kirjallisia viittauksia sisältävä mysteeriseikkailu on luonut oman mytologiansa. J.P. Pulkkisen vieraana on teatteriohjaaja Susanna Kuparinen. Ohjelma on vuodelta 2010.
Teho-osasto on sairaalasarjojen monumentti. Vuosina 1994-2009 valmistunut Teho-osasto on viidentoista kauden, 331 jakson mittainen draama, jossa sattuu kroppaan ja sydämeen. Vieraana käsikirjoittaja Tove Idström. Toimittajana J.P. Pulkkinen. Ohjelma on vuodelta 2010.
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.