Areena
  • TV
  • Radio
  • Saunoo tähtien kanssaSarja

    Saunoo tähtien kanssa: Jaksot, audio (35) fi:SeriesPage:rss

    Bablo: Olen lyönyt päätä joka petäjään

    Raspikurkku syntymästään saakka on ollut Bablo eli Marko Junnilainen, joka sai taiteilijanimensä Jaakko Tepon veljeltä raksahommissa. Iisalmelaisen Bablon lapsuuden rakkain sauna oli isoisän omin käsin rakentama, jossa kylvettiin joka ilta. Se oli sitä aikaa, kun vesi ei juossut hanasta ja huussi oli pihan perällä. Ensimmäisen ja hartaasti toivotun kitaran Bablo sai joulupukilta ja heti jouluyönä hän opetteli soittamaan Elvistä. Tuon yön jälkeen keikkaa ja kilometrejä on kertynyt satoja ja tuhansia, mutta edelleen Bablo jännittää ihan mielettömästi lavalle menoa. Sillä koskaan ei tiedä, onko juuri tämä se ilta, jolloin yleisö ei katsettaan käännä, ei taputa yhdellekään laululle - sellaisiakin iltoja Bablo on saanut kokea kiertäessään Esa Elorannan kanssa. Mutta tavallisesti yleisö lähtee mukaan ja silloin Bablo reväyttää rintansa auki ja lyö kaikki tunteensa peliin miehen elämää kuvaavissa lauluissaan. Elämä on näyttänyt Bablolle kaikki värit ja välillä varjotkin. Yksi pysähdys tuli, kun kaikki maallinen meni tulipalossa. Vaikka Bablo sanoo lyöneensä päätään varmaankin jokaiseen suomalaiseen mäntyyn, uskoo hän silti, että elämässä voi vielä oppia ja kasvaa. Tarja Närhi saunottaa.

    • Kesto: 15 min

    Lauri Tähkä

    Satumaan saunassa hän miettii julkisuuden kovia kasvoja ja sitä hintaa, minkä musiikintekijä joutuu suosiostaan maksamaan.

    • Kesto: 15 min

    Tuure Kilpeläinen

    Tuure Kilpeläinen on viime vuosina löytänyt vahvasti oman äänensä lauluntekijänä Kaihon Karavaani orkesterinsa kanssa. 'Valon pisaroita' ja 'Unkarin syreenit' olivat vuoden 2010 soitetuimpia kappaleita radioissa. Tuure Kilpeläinen on Tarja Närhen löylytettävänä.

    • Kesto: 14 min

    Reijo Taipale: Satumaasta olen Untolle kiitollinen kuolemaani asti

    Reijo Taipale on juuri käynnistänyt uransa 50. keikkakesän. Haaveissa oli pitää kokonaan välivuosi keikkailusta, mutta koska kysyntää tanssilavoille oli niin kovasti, ei 71-vuotias tähti saanut vieläkään huilivuoroa. Eläkkeelle lähtöä on viivyttänyt myös vuodesta toiseen hylätty taiteilijaeläkehakemus. Tosin keikkamäärää Taipale on jo tasaisesti vähentänyt, tänä kesänä hän laulaa vain perjantait ja lauantait. Ja jokaisena iltana kaikuu se ikivihreä, joka hänestä teki supertähden. Se laulu, jonka Reijo Taipale laskee esittäneensä yli 7000 kertaa. Se laulu, jonka hän levytti 1962, ja josta hän on tekijälle ikuisesti kiitollinen. Tekijälle, jota ei koskaan henkilökohtaisesti tavannut, niinkuin Reijo nyt saunan lauteilla muistelee. Löylytyksen lomassa tulee selväksi sekin, että uuden Satumaan etsintä on parhaillaan menossa. Reijo Taipale etsii ohjelmistoa suunnitteilla olevaa levyä varten. Tyyliä pitäisi vähän uudistaa, mutta rokkariksi Reijo ei aio ryhtyä. Muistoihin nousee myös paras ystävä Kari Tapio, jonka kuolinuutisesta toipuminen on ollut Reijolle vaikeaa. Ja tuleepa täällä lauteilla tunnustettua se elämän toistaiseksi ainut karaokekeikkakin.... Tarja Närhi kutsui Reijo Taipaleen vieraakseen Ylen saunaan, mutta löylypaikoista ei laulajalegendalla olisi puutetta, sillä hänellä lämpiää kiuas kolmessa omassa saunassa.

    • Kesto: 15 min

    Arja Koriseva: "Spede käski repiä nimettömät haukkumakirjeet"

    Arja Koriseva on kesälavojen kiintotähti ja musikaalinäyttämöiden mestari. Yli 20 vuotta tangokuningattarena on koulinnut häntä kohtaamaan yleisönsä joka tilanteessa. Joskus Arjan mielestä tärkeimpiä ovat kohtaamiset keikan jälkeen, sillä silloin jaetaan suoraan ilot ja surut siinä nimikirjoitusten jaon lomassa. Niissä tilanteissa on hyötyä Arjan kiinnostuksesta psykologiaan, ja hänen mielestään tämä viihdetaiteilijan työ onkin mitä suurimmassa määrin ihmisten kohtaamiseen keskittyvä ammatti. Viihdyttäjän uransa alussa opettajaksi valmistunut Arja Koriseva sai oppia ja tukea todelliselta legendalta. Kun yleisö ei osannut sulattaa TV:ssä isoon ääneen nauravaa tangokuningatarta ja lähetti törkeää palautetta, käski Spede Arjan repiä nimettömät kirjeet. Keskisuomessa viihtyvä Arja Koriseva lataa akkunsa perheensä parissa, mutta ei suinkaan saunan rauhassa vaan hurjassa vilskeessä, jossa lumipallot lentävät kiukaaseen ja saunan kaakelit saavat uuden pinnan sormiväreillä. Tarja Närhi saunottaa.

    • Kesto: 13 min

    Marion haluaa aina kurkistaa nurkan taakse

    Puolivuosisataa viihdyttäjänä - ei silti mikään sammaloitunut reliikki, vaan viihteen monipuolinen ammattilainen on Marion. Tuplaviisuedustaja, kansainvälinen estraditähti, leidien leidi valmistautuu ensi syksyn 50-vuotis taiteilijajuhlakonserttiinsa uudessa kodissaan Päijät-Hämeen maaseudun rauhassa. Marion aloitti uransa pirteiden hitti-iskelmien esittäjänä, mutta vuosien myötä hän löysi itsestään myös vahvojen tunteiden välittäjän. Isojen estradien tähti joutui aikojen muuttuessa muuttumaan itsekin, ja opettelemaan tanssiviihdyttäjän uran, vaikka aluksi yleisön läheisyys pelottikin. Artistin työssä on muutakin pelottavaa, esimerkiksi keikkamatkoja Marion ei aja paniikkihäiriönsä takia. Ja saunaan Marion ei lähde mistään hinnasta, joten tällä kertaa saunottajamme Tarja Närhi joutui tyytymään istumaan kahvipöydässä.

    • Kesto: 14 min

    Jukka Hallikainen haaveilee musiikkiohjelman juontamisesta

    Jukka Hallikainen on Tangomarkkinat laulukilpailun sitkeä yrittäjä. Hän sijoittui kolme kertaa kymmenen parhaan joukkoon ja vannoi, että nyt saa riittää. Yksi kostea karaoke-ilta kaverin kanssa herätti kuitenkin vielä kerran halun yrittää, ja niin Jukka Hallikainen kruunattiin Seinäjoella 2008. Siitä lähtien Jukka on tahkonnut viihdyttäjänä tanssikansan parissa tiukalla keikka-aikataululla, jopa niin, että perhe ei ole nähnyt isää edes jouluisin. Nyt Jukka on muuttamassa sukunsa juurille Miehikkälään, jonne valmistuu uusi talo syksyllä 2011. Jukka Hallikainen osaa unohtaa aplodit kotiovella - ja pakko onkin, sillä siellä keikkamiestä odottaa usein roskapussi ja keittiön siivous - Jukan lempitöitä muuten.... Jukka Hallikainen on osoittautunut sekä tunnolliseksi keikkamieheksi, joka on tanssipaikan portilla usein jo ennen kuin järjestäjät, että myös mainioksi juontajaksi. Tulevaisuuden haasteena ja haaveena olisi vaikka oman musiikillisen ohjelman juontaminen. Tämä tangokuningas hallitsee myös hevin. Hän jopa saattaa yllättää keikalla Kiss'in musiikilla ja meikillä. Rakkainta tällä hetkellä on kuitenkin iskelmä ja tanssimusiikki - kunhan vaan yleisö ei aina niuhottaisi niistä rytmeistä. Tarja Närhi saunottaa.

    • Kesto: 15 min

    Marko Maunuksela ei ole välttynyt tangokuninkaiden perisynniltä

    Marko Maunuksela nauttii kuninkuudestaan täysillä ja tekee työnsä tosissaan. Viihdyttäjäksi syntynyt Marko taisteli ujoutensa kanssa ja käänsi pelot voitokseen viimeistään kesällä 2010, kun tangokuninkaan kruunu painettiin kiiltävän kaljun peitoksi. Kuninkaana Marko Maunuksela on saanut kokea yleisön suhtautumisen muuttumisen. Keikoilla yleisö odottaa paljon, ja naisia kiinnostaa.... Kiinnostaa ainakin Markon kengät, joita ihmetellään ja ihastellaan. Tangokuninkaana Marko on myös huomannut sen, että palkkaa tulee enemmän kuin aikaisemmin hoitoalalla. Kaikesta huolimatta hän on mielestään säilynyt samana jamppana kuin ennekin. Tasapaino elämään löytyy kotoa, ja varsinkin itse rakennetusta pihasaunasta. Vielä valtaa pitävä tangokuningas on säilyttänyt julkisuudessa kiltin pojan imagon. Mutta tuliko kiiltokuvaan nyt särö, kun Marko Tarjan vihtoessa joutuu tunnustamaan kuninkaiden perisynnin? Tarja Närhi saunottaa.

    • Kesto: 13 min

    Poliisi luuli Neljänsuoran Antti Ketosta pyromaaniksi

    Antti Ketonen on yhden tämän hetken suosituimman iskelmäbändin Neljänsuoran karismaattinen laulusolisti. Lohjalaispojat soittelivat kotikulmillaan kaikkea humpasta heviin kunnes monen yrityksen jälkeen syntyi 1998 Neljänsuora. Viimeisimmällä levyllä bändi onnistui saamaan jo muutaman kestohitin - Teetä ja paahtoleipää, Siipirikko, Mansikkaa ja valkoapilaa. Maaliskuussa 2011 on tulossa uusi iskelmälevy, jolta odotetaan paljon. Antti Ketonen viihtyy bändinsä kanssa, eikä kaipaa soolouralle - ainakaan vielä. Hänellä voisi olla tulevaisuus myös radiopsykologina, sillä hän haluaa ratkaista bändin sisäiset ristiriidat - keikkabussissa ei saa mököttää! Vauhdikasta poppiskelmää esittävä Antti haaveilee kuitenkin vielä joskus saavansa laulaa rakastamiaan musikaalisävelmiä ja romanttisia rakkauslauluja. Kotioloissa Antilla on muutama musta aukko, pari tärkeää kotityötä, joita hän ei ole koskaan tehnyt. Ja menneisyydestä löytyy myös sellainen musta hetki, kun Anttia epäiltiin pyromaaniksi.

    • Kesto: 14 min

    Pyllistäminen Anita Hirvoselle on nuorelle miehelle kuin benji-hyppy

    Anita Hirvonen on ollut tunnevoimainen tulkki ja vahvojen naisten esikuva koko uransa ajan. Ja sitä uraa on riittänyt, ensimmäinen taltiointi löytyy Ylen arkistoista: nauhalla 5-vuotias Anita laulaa 'Mun kanteleeni kauniimmin'. Helmikuussa 2011 65 vuotta täyttävä laulajatar on valittu positiivisuuden lähettilääksi ja homoikoniksi, hän sai Suomen ensimmäisen naisartistin Emman ja unohtumattomia ovat olleet myös hänen TV-esiintymisensä. Omimmillaan Anita Hirvonen on tanssivan yleisönsä edessä. Siellä hän viihdyttää jutuillaan kuin stand-up koomikko ja saa kuuntelijat kyyneliin vahvoilla tulkinnoillaan. Anita Hirvonen on muuttanut maaseudun rauhaan ja sisustaa vanhaa kansakoulua rakkaudella. Sauna on saanut jo uuden värin, ja sinne pääsee kurkistamaan myös Tarja Närhi. Lauteilla Anita Hirvonen muistelee sitä pientä tyttöä, joka jo lastenkodissa halusi olla dramaattinen laulaja. Vuodet toivat menestystä, mutta eivät kuitenkaan sitä omaa suihkukonetta, vaikka amerikkalaiset niin luulivatkin! Menestyksen mukana tuli myös ongelmia, joista pahimman - alkoholismin - kanssa Anita on oppinut elämään. Riippuvuuksiin taipuvaisena hän joutuu kuitenkin koko ajan tarkkailemaan itseään, ettei esimerkiksi pokerin pelaaminen karkaa käsistä. Voimansa Anita ammentaa rukouksesta ja unelmasta, että vielä jonain päivänä, hän saisi laulaa tunteensa ulos niin että tuntuu. Ja että silloin vierellä olisi hänen ihailemansa mieslaulaja, jolla on samanlaiset 'töppösormet' kuin Anitallakin.

    • Kesto: 16 min

    Amadeus itketti laulunopettajaa

    Aikuisuus tuli Amadeukselle rytinällä hänen voitettuaan tangokuninkuuden 2009. Satumaan lauteilla Amadeus palaa vielä hetkiin, kun hän valmistautui Seinäjoelle. Heti alkukilpailussa kävi selväksi, että tällä nuorukaisella oli lahja saada ihmiset liikuttumaan. Jopa tuolloinen laulunopettaja Jyrki Niskanen joutui tunnekuohussa keskeyttämään harjoitukset. Amadeukselle tärkeää on saada läheinen kontakti yleisöönsä, hän halaa ja jututtaa mielellään nimikirjoituksen pyytäjät. Kerran tosin meni pupu pöksyyn, kun vanhempi rouva tempaisi rintansa esiin - siihen nuori mies ei tohtinut tarttua! Huumorilla kuitenkin pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, ajattelee Amadeus. Hän uskoo myös karman lakiin: kun kohtelet toisia hyvin, saat saman kohtelun takaisin. Myös juhlatuulella ollessaan nuori kuninkaallinen haluaa käydä höpöttämässä vaikka vieraille ihmisille ja jakaa elämänviisauksiaan. Syksy 2010 meni Amadeukselta tätinsä Anneli Sarin kanssa Taivaan Portit -kiertueella. Sen päälle on maistunut lepo ja mielessä pyörii jo suunnitelmia seuraavasta levystä. Ensilevyä tehtäessä Amadeus ei oikein osannut ottaa asioita vakavasti ja jätti tulematta studioon äänityspäivinä. Nyt nuori mies kertoo oppineensa vähän enemmän vastuuta ja hallintaa omasta työstään. Tarja Närhi saunottaa.

    • Kesto: 13 min

    Danny: ?En ole ollut riittävän viisas talousasioissa?

    Kymmenen vanhana Ilkka Lipsanen seisoi Unioninkadun porttikongissa, ja ajatteli, että tuossa elämä menee vauhdilla ja minä en ole mukana. Autonkuljettajan ja hävittäjälentäjän urasta haaveillut poika sekosi kuitenkin popmusiikkiin, kun huomasi, että sillä lailla voi saavuttaa kontaktin tyttöihin. Danny saavutti artistina sellaisen aseman, että jo 26-vuotiaana häntä kutsuttiin 'viihteen veteraaniksi'. Veteraani on kokenut viihdemaailman nousut ja laskut moneen kertaan, mutta koskaan niihin ei totu. Kymmenien ja kymmenien listahittienkin jälkeen aina iskee pelko seuraavan levyn menestyksestä. Tuorein Dannyn levytys, Elän ja laulan, on jo melkein sadas listoille noussut. Danny aloitti Suomessa suuret kiertueet ja perusti D-tuotannon. Silti hän edelleenkin kokee, että kaikki eivät ole antaneet arvoa hänen tavalleen tehdä viihdettä. Olisi pitänyt hyödyntää suosio rahaksi kulkemalla kuin Irwin, mies ja kitara -meiningillä. Mutta tämä ei sopinut Dannylle, hän on aina halunnut tehdä suurta ja antaa yleisölle koko rahalla viihdettä. Tosin viihdyttäjän puitteet eivät aina ole olleet kovin suurta luksusta, sen Danny sai todeta, kun vaihtoi Armin kanssa esiintymisvaatteita vessan nurkassa. Täynnä häpeää on se muisto, kun lavalla lauloi Olavi Virta ja kansa huusi Dannyn nimeä - siinä valta vaihtui ja sen tiesivät sekä vanha että uusi idoli. Tarja Närhi houkuttelee musiikkineuvoksen saunan lämpöön.

    • Kesto: 18 min

    Eija Kantola kulkee saappaissa kesät talvet, koska kansa niin vaatii

    Luotettava keikkailija, valovoimainen viihdyttäjä, tangokuningatar pian 20 vuoden takaa. Eija Kantola pitää itseään iskelmämaailman peruspuurtajana, joka tunnetaan erottuvasta äänestään ja niistä aina jalassa olevista saappaista! Eija Kantola kouluttautui sairaanhoitajaksi, mutta musiikista tuli ammatti. Voitto Seinäjoella 1992 varmisti ammatinvalinnan. Eija Kantolaa ei ole nähty kohuotsikoissa. Ylinopeussakkoja ei tule, kun keikkamatkat tehdään asuntoautolla ja kännissä laulaminen ei onnistu millään, siitäkin on karvas kokemus. Tasaisen uran taustalla lienee perhe, kouluikäinen tyttö ja tuore avioliitto. Tarja Närhin kanssa lauteilla Eija pohtii, onko mies- vai naisartistin helpompi säilyttää kotirauha ja parisuhde keikkailun lomassa.

    • Kesto: 9 min

    Diskokuningatar Eini opetteli iskelmää itku silmässä

    Pellon Orajärveltä lähti 14-vuotias tyttö keikkailemaan 70-luvulla ja samalla tiellä ollaan edelleen. Discohileenä aloittanut Eini otti peilipallojen himmetessä lusikan kauniiseen käteensä ja opetteli laulamaan tanssi-iskelmää, vaikkakin itkun kanssa. Toistakymmentä vuotta meni niin, että hittilevytys 'Yes sir, alkaa polttaa' ei mahtunut keikkaohjelmistoon. Tarja Närhi saunottaa. Nyt viisikymppisenä Eini on taas omalla tiellään, vauhdikas ja räväkkä bilekuningatar. Eini Orajärvi rakastaa saunomista ja löylyttää heikommat suihkun puolelle, vaikka olikin itse lapsena se, jolta taju lähti ensimmäisenä. Kaikkein rakkain sauna löytyy kotiseuduilta, Orajärven rannalta.

    • Kesto: 16 min

    90-luvun legendat Ressu ja Jussi lähtevät lämmittämään kulta-aikojaan

    Ressu Redford oli 80-luvulla Suomen komein laulusolisti ja eipä pahasti jälkeen naisten suosiossa jäänyt intiaanitukkainen Jussi Rainiokaan. Ressun hurjin suosio ajoittuu 1980-luvulle Bogart Co:n riveissä. Takatukka heilui ja discopoppi jyräsi. 1990-luvun alussa Syksyn Sävelessä huomiota saanut duo Neon 2 oli Jussi Rainion kova koulu julkisuuteen. Hyvännäköiset laulajat saivat olla kansikuvapoikina jopa 'Koiramme' -lehdessä - no eihän sitä selvinpäin kestä. Jussin kohtaloksi koitui rankka ryyppääminen, joka vei sairaalaan. Haimatulehdus oli viedä hengen, mutta toikin raittiin elämän. Nyt nämä kaksi Länsi-Suomen kaverusta ovat kaivaneet vanhat hittinsä naftaliinista ja kiertävät keikoilla villiinnyttämässä nostalgiannälkäistä bailukansaa. Totuuksia kaivetaan esiin saunan lauteilla. Löylykauhan varressa on Tarja Närhi.

    • Kesto: 16 min

    Jani Forsman

    Jani Forsman on syntynyt väärään aikaan. Häntä on pienestä pojasta asti kiehtonut Elviksen ja Paul Ankan aika ja tyyli. Riihimäkeläisen Jani & Jetsetters -yhtyeen laulaja harmitteli nuorempana, kun hänen äänensä ei kuulostanut keneltäkään kuuluisalta vaan ihan omituiselta, omalta itseltään. Jani istahtaa Tarja Närhen löylytettäväksi ja väittää, että Elviskin laulaa humppaa.

    Muualla Yle.fi:ssä