Vanhan Valamon lumostaSen historia ulottuu kauas, siihen liittyy monia tarinoita, se on uskon ja kilvoittelun paikka. Vanhan Valamon lumosta kiteilee Anneli Lujanen.
Ehdotus keskioluen laimentamisesta on suututtanut kaupat ja panimoteollisuuden. Riikka Heikkilä epäilee niin ikään lantraamisen järkevyyttä tai ainakin sen perusteita:
Kiteissä pörrätään kulttuurin kuluttamisen ympärillä. Yhtenäiskulttuuriin ei ole paluuta - onko vaikkapa kirjallisuuden lukijan pakko etsiä kaltaistaan lokeroimalla itsensä? Tätä pohtii Veli-Pekka Hämäläinen:
Suunnitteilla oleva lehtitilausvero kalahtaisi raskaimmin pieniin lehtiin. Pohdittuaan veronkorotusaikeita Matti Asikainen suivaantui, siteeraa Jaakko Teppoa ja toimii myös numeropalvelutehtävissä.
Sitä ei kukaan halua itselleen eikä läheiselleen. Silti 12 000 uutta tapausta Suomessa vuosittain tekee kymmenessä vuodessa 120 000, joten yhä useampia se kohtaa vaikkei kukaan haluaisi.
Siis mikä? Arja Airaksinen kertoo Kiteissä:
Suomalaisten yleisurheilumenestyksen rintamatoverina on kuollut myös perinteikäs urheilukupletti. Olympiaralleja huudattaa Kiteissä Veli-Pekka Hämäläinen.
Unilla ja unten selittäjillä oli raamatunhistoriallisena aikana melkoinen merkitys.
Mutta - merkityksiä etsimättäkin voi myös meidän aikoina nähdä mielenkiintoisia unia.
Arja Airaksinen käy Kiteissä unten maailmaan: