Sambakoulujen SM-kilpailutYli tuhat sambaajaa valloittaa Helsingin kadut laululla, tanssilla ja soitolla lauantaina 11.6. Brasilian Rio De Janeiron katukarnevaaleista mallinsa ottava Helsinki Samba Carnaval kerää vuosittain noin 20-30 tuhatta katsojaa. Sambakoulu Império do Papagaion tiedottaja ja tanssija Kirsi Salo on mukana kulkueessa jo yhdeksättä kertaa. Millainen on tunnelma ennen h-hetkeä? Aamuvuoro kävi seuraamassa sambakoulun kenraaliharjoitusta. Toimittajana Heini Laitinen.
Kahviasiantuntija Catarina Degerman ja toimittaja Pekka Räsänen perehtyvät Aamuvuoron Kahvikoulussa kahvin maistamiseen ja eri kahvikulttuureihin. Kahvin maistelussa eli ryystelyssä voi harjaantua kotonakin treenamalla mutta millainen on hyvä kahvinkeitin?
Hyvinvointia työpaikoilla voidaan edesauttaa myös seurakuntien taholta. Uskonnollisia pohdintoja enemmän työntekijät kaipaavat kuuntelijaa, joten työpaikkapapin toimi poikkeaa perinteisestä papin työstä. Haastateltavana on yhteiskunnallisen työn pastori Juha Mattila Tampereen seurakuntayhtymästä. Toimittajana Jarmo Laitaneva.
Monet pohtivat, miten selvitä työtaakastaan ja työpaikan arkirutiinien sotkuista. Yksin työskentelevät taas kaipaavat usein yhteisöä, jonka kanssa voisi jakaa työhön liittyviä asioita. Yksi työssä jaksamista ja terveenä pysymistä edesauttava tekijä on työnohjaus. Suomen työnohjaajat ry:n puheenjohtaja Maj-Lis Kärkkäinen kertoo aluksi, mitä työnohjaus pitää sisällään. Toimittajana on Jarmo Laitaneva.
Joensuussa kisataan lauantaina 30.7. paperilennokinheiton Suomen mestaruudesta. Espoolainen Samppa Turunen voitti Suomen mestaruuden kolme vuotta sitten ja viime vuonna tuli toiseksi. Toimittajana on Heini Laitinen.
Ihmissuhdekouluttaja Eila Kaarresalo-Kasari perehdyttää suomalaisia ihmissuhteiden ihmeelliseen maailmaan huumorintajuisesti ja innostavasti. Hän on kirjoittanut flirtin ja valloitustaidon oppaan nimeltä Silmänisku. Kaarresalo-Kasarin viesti on, että meillä kaikilla on jotakin muille annettavaa - uskomalla itseensä voi valloittaa myös muut, sillä ilman hyvää minäkuvaa muidenkaan hurmaaminen ei onnistu. Lisäksi ihmissuhteissa on tärkeää, että huomioi samalla tavalla myös kanssaihmisten hyvät ominaisuudet ja antaa heille niistä positiivista palautetta. Näin saa kumpikin osapuoli hyvän mielen. Missä kantimissa on sitten suomalaisten flirttitaidot, sitä kyseli Eila Kaarresalo-Kasarilta Jarmo Laitaneva.
Markus Bennemannin värikäs tietoteos paneutuu eläinten erikoisimpiin seksitapoihin. Hämmentävien yksityiskohtien lisäksi eläinkunnan esimerkit avartavat käsitystämme myös ihmisen rakkauselämästä. Himokas Härkäsammakko ja muita eläinkunnan seksipetoja -kirjasta kertoo kustannustoimittaja Elina Jokinen. Toimittajana on Jarmo Laitaneva.
Luonnonmarjasadon onnistumiseen vaikuttaa onnistuneen pölytyksen lisäksi riittävä kosteus ja varsin maltillinen lämpötila. Ei kuullosta varsinaisilta lomakeleiltä, mutta hyvää marjasatoa odottavat antavat tuskin asian häiritä. Tulevaa luonnonmarjasatoa arvio Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio. Toimittajana on Jarmo Laitaneva.
Reheviltä niityiltä löytyy rohdot rokkoon, röhään ja rakkauteen. Yhteispohjoismaista luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 19.6. Vuoden 2011 teemalajiksi on valittu tähtitalvikki. Aamuvuoro lähtee luontoretkelle Helsyn retkioppaan Tiina Raivikon kanssa. Mistä kukista kootaan oikeaoppinen juhannuskimppu? Toimittajana Heini Laitinen.
Hyvinkään taidemuseon ja Hyvinkään Taiteilijaseuran jo perinteeksi muodostunut yhteinen nykytaiteen kesänäyttely on avattu. Näyttelyn teemana on urbaanin ihmisen luontosuhde, kaupunkiluonnon uhanalaisuus sekä suomalaisten ja sukukansojen luontosuhde, jota puu symboloi. Teemaa lähestytään myös käsittelemällä puun mytologiaa ja sen merkitystä ihmiselle. Näyttelystä, mutta myös omasta luontosuhteestaan kertoo Puun taju 2011 näyttelystä vastaava amanuenssi Merja Ilola. Jarmo Laitaneva haastattelee.
Työterveyspsykologi Sirkku Kivistö Kivistö vertaa lomailun tärkeyttä urheilusta palautumiseen. Jos vaan treenaa ja treenaa ollakseen kunnossa, eikä muista palautumista, siitä seuraa ylikunto. Ylikunto taas on vaarallinen tilanne, josta on hyvin vaikea palautua. Parhaassa vedossa urheilijakin on silloin, kun hän on huolehtinut sekä treenaamisesta että palautumisesta. Hyvin vietetyn loman jälkeen töissä jaksaa taas. Toimittajana Heini Laitinen.
Yli tuhat sambaajaa valloittaa Helsingin kadut laululla, tanssilla ja soitolla lauantaina 11.6. Brasilian Rio De Janeiron katukarnevaaleista mallinsa ottava Helsinki Samba Carnaval kerää vuosittain noin 20-30 tuhatta katsojaa. Sambakoulu Império do Papagaion tiedottaja ja tanssija Kirsi Salo on mukana kulkueessa jo yhdeksättä kertaa. Millainen on tunnelma ennen h-hetkeä? Aamuvuoro kävi seuraamassa sambakoulun kenraaliharjoitusta. Toimittajana Heini Laitinen.
Kouvolan Erämessuille odotetaan reilusti tulijoita, ja miksi ei odotettaisi, sillä ainakin Suomen Metsästäjäliiton järjestämille erä- ja riista-aiheisille leireille osallistuu vuosi vuodelta enemmän nuoria. Suomen Metsästäjäliiton Kymen piirin toiminnanjohtaja Erkki Pentinniemeä haastattelee Jarmo Laitaneva.
15 vuotta täyttävä kansalaisjärjestö Suomen Maan ystävät toimii ekologisesti kestävämmän, oikeudenmukaisemman ja demokraattisemman maailman puolesta.
Boikotit, mielenosoitukset ja kansalaistottelemattomuus ovat Maan ystävissä hyväksi havaittuja toimintamalleja, mutta osataan hierarkioita välttävässä järjestössä myös perinteisemmät keinot kuten tiedottamiset, neuvottelut ja seminaarit.
Millaiseen toimintaan järjestö tänä päivänä keskittyy, siitä kertoo Maan ystävät ry:n puheenjohtaja Olli-Pekka Haavisto. Jarmo Laitaneva haastattelee.
Huumorille ei ole EU-direktiiviä, mutta työpaikalla huumorille pitäisi järjestää oma aika ja paikka. Huumori toimii myös puolustuskeinona vaikeissa tilanteissa, silloin se on ns. selviytymishuumoria; mitä rankemmat tilanteet, sitä mustempaa on huumori. Millaista on hyvä työpaikkahuumori? Entä pidentääkö nauru ihmisen ikää? Toimittajana Heini Laitinen.
Uuden RISC-Monitor tutkimuksen mukaan suomalaiset toivovat elämästä terveellisempää ja ekologisempaa (YLE Uutiset 31.5.). Suomessa pidetään sunnuntaina 5.6. kansainvälinen degrowth-piknik, jossa keskustellaan ympäristön hyvinvoinnista. Aamuvuoro lähtee Helsingin Kauppatorille maistelemaan mansikoita Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Straniuksen kanssa. Toimittajana Heini Laitinen.
Kesä ja lämpenevät vedet houkuttelevat ihmisiä kurkistamaan pinnan alle. Suomessa voi sukeltaa ympäri vuoden, vaikka jään alla, mutta korkeasesonki ajoittuu kesään.
Lähdemme nyt käymään Helsingin sukelluskeskuksessa, missä sukelluskouluttaja kertoo meille mistä aloittaa ja millaisilla varusteilla meren pohjaan lähdetään laskeutumaan. Haastateltavan on sukelluskouluttaja Tiina Puhakainen Helsingin sukelluskeskuksesta. Toimittajana Heini Laitinen.
Suomen sukellushistoriallinen yhdistys on toiminut reilun vuoden ja 2.6.2011 Turussa Aurajoella vietetään toista kertaa Sukelluksen päivää.
Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Moisala toivoo, että lämpimät vedet ei veisi harrastajia ainoastaan kirkkaisiin vesiin ja muistuttaa, että myös Suomen vesissä on paljon katsottavaa ja koettavaa. Heini Laitinen toimittaa.
"Nälkä kurnii vatsassa. Vielä pitäisi jaksaa pari palaveria, ja ehkä sitten ehdin lounaalle."
Sanotaan, että ihmiset voisivat paljon paremmin, jos söisivät useammin. Jos päivän aikana nauttisi kevyitä valipaloja, jaksaisi tehdä töitä ja töiden jälkeen ei olisikaan ihan naatti ja valmis sohvaperunaksi. Homma toimii -sarjassa haastateltavana on nyt ravitsemusterapeutti Sandra Porthan Kiipulan kuntoutuskeskuksesta Janakkalasta. Hän sanoo, että fysiologisesti ajateltuna ihmisen olisi järkevää syödä jotain kolmen viiva viiden tunnin välein. Kati Turtola toimittaa.
Valokuvassa poseeraaminen on sitten tosi vaikeaa. Hymy muuttuu kohmettuneeksi irvistykseksi. Silmät seisovat selällään ja asentokin on jotenkin jäykkä. Tähän aikaan vuodesta ylioppilaat ja rippiraavaat tai ainakin heidän vanhempansa miettivät, mihin valokuvaamoon nuorelle olisi hyvä varata aika. Kesän hääpärit pohtivat, otettaisiinko hääkuvat ulkona luonnon helmassa vai sisällä studiossa.
Kuulemme vihjeitä siihen, miten onnistua valokuvassa, kun valokuvaaja Mikaela Löfroth on studiovieraanamme. Suomen ammattivalokuvaajat antoivat vastikään hämeenlinnalaiselle Löfrothille vuoden 2011 muotokuvaajan tittelin.Kati Turtola haastattelee.
[mikaela löfroth, 00:14:07]
Tulevat jaksot
Jakso
Julkaisuaika
Poistumisaika
Kesto
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.