Rauman merionnettomuus.Päivälleen 46 vuotta sitten uppoamattomana pidetty armeijan K-8 yhteysvene upposi Rauman satamassa vieden mukanaan 28 nuorta ihmistä. Kuuskajaskarin linnakkeella tuolloin kouluttajana toiminut Tauno Setälä muistaa vielä hyvin tuon traagisen päivän tapahtumat.
Jouluaaton perinteisiin kuuluu monessa kodissa Lumiukko -animaatio. Koskettava tarina pikkupojan ja lumiukon lämpimästä ystävyydestä ja yhteisistä leikeistä nähdään tänäkin vuonna jouluaattona televisiosta. Animaatiosta moni muistaa tunnussävelen "Walking in the Air". Tunnussävel tunnetaan myös nimellä "Snowman" tai "Lumiukko" tai nimellä "Sun nimesi on maa".
A.Aallon Rytmiorkesteri levytti suomenkielisen version "Sun nimesi on maa" ja sanoituksesta lauluun teki kirjailija ja lyriikkamestari Jukka Itkonen. Itkosen mukaan kysessä oli tilaustyö ja toiveena oli, ettei sanoitus olisi sidottu talveen tai jouluun.
Jos et omista muovikuusta ja haluat aidon luonnonkuusen jouluaatoksi, kaada kuusi nopeasti. Kansanperinteen tutkija Anne Pöyhösen mukaan perjantain (17.12) jälkeen kaadetut joulukuuset tulevat varistamaan neulasensa hetkessä. Miksi näin? Anne Pöyhönen kertoo lisää mielenkiintoista tietoa kalenterivuoteen, täysikuuhun ja joulukuusen katkaisuhetkeen liittyen.
Satakunnan Radion Tupatarkastus -sarjan loppusuoralla tehdään ihan oikea tupatarkastus komppaniaan. Kohteena on Porin Prikaatin kranaatinheitinkomppania ja tupatarkastuksen suorittaa komppanian vääpeli, ylikersantti Jaakko Vainionpää.
Päivälleen 46 vuotta sitten uppoamattomana pidetty armeijan K-8 yhteysvene upposi Rauman satamassa vieden mukanaan 28 nuorta ihmistä. Kuuskajaskarin linnakkeella tuolloin kouluttajana toiminut Tauno Setälä muistaa vielä hyvin tuon traagisen päivän tapahtumat.
Kuuskajaskarin onnettomuudessa mukana ollutta hinaajaa ohjanneen Hjalmar Lehtosen haastattelu. 8.12. tulee kuluneeksi 46 vuotta Rauman edustalla sattuneesta kohtalokkaasta veneturmasta, jossa kuoli 25 nuorta naista.
Vuonna 1983 äiti toi Maija-Stinalle ensimmäisen Harry Potter kirjan. Äiti kertoi kuulleensa, että kyseinen kirja oli hyvin suosittu Saksassa. Maija-Stina tarttui kirjaan ja hullantui oitis tarinasta.
Ulvilan surmasta syytetty Anneli Auer pääsi Vaasan hovioikeuden päätöksellä 25.5. vapaaksi odottamaan hovioikeuden tuomiota. Auer kohtasi ensimmäiseksi median tullessaan ulos Porin oikeustalolta. Asianajaja Juha Manner ja syyttäjä Jarmo Valkama kommentoivat päätöstä.
YLE Satakunnan nimikkohevonen Säikän Onni Luvialta ennusti perjantaina Suomen tulevan pääministerin porkkanatestillä. Tarjolla oli neljä porkkanaa, jotka kantoivat nimiä Katainen, Kiviniemi, Soini ja Urpilainen. Onni valitsi ensimmäiseksi Soinin.