Puheen IltapäiväSarja
Mietitkö sinä tänä aamuna mitä pistät päällesi töihin lähtiessä? Veditkö liituraitapuvun vai farkut ja pinkin kauluspaidan? Pukeutuminen kertoo meistä paljon. Siitä on tullut entistä merkittävämpi tapa viestiä itsestä ympäristölle. Pukeutumisella me rakennamme omaa kuvaamme, sanoo visuaalisen kulttuurin tutkija Annamari Vänskä muodin tutkimuksen instituutista Tukholman yliopistosta. Toimittaja Salla Vuolteenaho.
Työhyvinvoinnista puhutaan paljon, sitä on tutkittu ja sen kehittämiseen tehdään työtä. Esimiestyön merkityksen työpaikan ilmapiiriin ja hyvinvointiin tiedetään olevan avainasemassa. Sen sijaan esimiesten työhyvinvoinnista ei niinkään puhuta. Kuinka paljon pomon esimerkki vaikuttaa työyhteisön jaksamiseen? Haastattelussa on muutosvalmentaja Petri Niskanen Ilona Tuotannosta. Toimittaja Salla Vuolteenaho.
Miten museotoimiala aikoo säilyttää kiinnostavuutensa tulevaisuudessa, kun ihmisten ajankäytöstä sekä verovaroista käydään tulevaisuudessa entistä kovempaa kilpailua? Vastausta voi etsiä neljättätoista kertaa vietettävältä Museoviikolta, jonka teemana on Uutta-Nytt! Viikon aikana julkistetaan museoiden uusia opaskirjoja, esitellään museon uusimpia lahjoituksia ja avataan uusia näyttelyitä. Riittääkö teemaviikko pitämään ihmisten kiinnostusta yllä? Suomen museoliiton viestintäpäällikkö Janne Saavalaista haastattelee Jarmo Laitaneva.
Maalle muutosta haaveilee moni niin kaupungissa syntynytkin kuin maalta kotoisin oleva. Mutta on niitäkin, jotka toteuttavat unelmansa ja palaavat sydäntensä kotiin. Pohjois-Karjala houkuttele takaisin etelään paremman leivän perässä muuttaneita nuoria perheitä ja pariskuntia. Maakunta on kääntänyt väestökehityksensä voitoksi, kun nuoret muuttavat takaisin juurilleen. Mutta miksi? Siitä kertoo Anri Kuivalainen, joka muuttaa perheensä kanssa Joensuuhun. Toimittaja Salla Vuolteenaho.
Work goes happy -työhyvinvointikiertueella käydään virkamies/asiantuntija vastaan viihdemaailma battleja. Helsingissä vastakkain asettuivat muusikko Mikko Kuustonen ja Aivot ja työ -tutkimuskeskuksen johtaja Kiti Müller, Työterveyslaitoksen johtaja Guy Ahonen ja stand up -koomikko Pirjo Heikkilä sekä Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Jalonen ja stand up -koomikko Ali Jahangiri. Kiertuetapahtuman isäntänä ja juontajana toimii muusikko Mato Valtonen.
Kuinka paljon unta on riittävästi? Milloin unettomuudesta pitää huolestua? Mistä unihäiriöt johtuvat? Torstaina 10.5. kuuntelijoiden kysymyksiin oli vastaamassa Unentaidon kirjan toinen kirjoittaja, uniterapeutti Susan Pihl. Toimittajana oli Jarmo Laitaneva.
Selaapa sitten myytyjen kirjojen luetteloa tai television ohjelmatietoja, huomaa helposti, että vampyyrit ovat nykyään suosituimpia kuin koskaan. Tutkija Outi Hakola kertoo, että vaikka itse kauhugenren pelotteet, kuten vampyyrit, ihmissudet ja zombit, voivat olla samoja kuin ennen, on näissä ihmishirviössä havaittavissa myös selvää muuttumista. Esimerkiksi vampyyrit ovat muuttuneet yksiulotteisista paholaisista nykyisenkaltaisiksi tunteviksi olennoiksi ja intohimoisiksi rakastajiksi. Toimittaja Jarmo Laitaneva.
Harvoin tulee mietittyä luonnossa kulkiessa että meillä on Suomessa noin parisataa uhanalaista kasvia. Muun muassa teiden ja kaupunkien rakentaminen, metsien ja soiden hyödyntäminen, perinteisen laiduntamisen loppuminen ja rantojen umpeenkasvu uhkaavat alkuperäisen kasvistiomme olemassaoloa. Haastateltavana on "Suomen uhanalaiset kasvit" -kirjan yksi kirjoittajista, Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Terhi Ryttäri. Toimittaja Salla Vuolteenaho.
Kansainvälistä Maailman Naurupäivää vietetään perinteisesti toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina ympäri maailmaa. Suomessakin pidetään avoimia ja ilmaisia naurujoogatapahtumia ympäri maata. Salla Vuolteenaho soitti naurujoogaohjaaja Hanna Pietilälle.
Keskiviikkona 2.5. Puheen Iltapäivässä perehdyttiin grillaukseen, kun Jarmo Laitanevan vieraana oli ruokatuotannon lehtori, tietokirjailija Tatu Lehtovaara. Lehtovaara on julkaissut lukuisia ravintola-alan kirjoja, joista uusin "Kesän grilliherkut" on juuri ilmestynyt.
Kansainvälinen risteilykausi on alkamassa. Se tuo Helsinkiin arviolta vajaat 300 eri risteilyalusta. Nämä kerrostalojen kokoiset seilaajat ovat itsessään lomakohteita. Risteilymatkailusta kertoo Helsingin sataman viestintäpäällikkö Eeva Hietanen. Toimittajana Kati Keinonen.
Liikkumalla voi parantaa terveyttä, mutta runsas päivittäinen istuminen on kuitenkin terveysriski kuntoliikuntaharrastuksesta huolimatta. Homma toimii hakee työhyvinvointia istumatyöläisille kiropraktiikasta. Haastateltavina ovat Suomen Kiropraktiikkakeskuksen D.C. kiropraktikot Kimmo Heinonen ja Kim Kunnasmaa. Toimittaja Salla Vuolteenaho.
Kuolemasta puhuminen on vaikeaa ja se vaikeuttaa suremista, surusta selviämistä ja tuen saantia. Suomessa kuitenkin kuolee vuosittain yli 50 000 eri-ikäistä ihmisistä, ja surevien joukko on moninkertainen. Kuolema siis koskettaa meitä, mutta silti siitä yleensä vaietaan. Torstaina 26.4. kuulijoiden kysymyksiin olivat vastaamassa terveystieteiden tohtori, surututkija Anna Liisa Aho Tampereen yliopiston Terveystieteiden yksiköstä sekä Suomen Hautaustoimistojen Liiton puheenjohtaja Kyllikki Forsius. Toimittajana oli Jarmo Laitaneva.
Ruuhkavuosiaan elävät ihmiset puuttuvat monen taloyhtiön hallituksesta. Osallistumiskynnystä on edelleen nostanut uusi asunto-osakeyhtiölaki, jossa hallituksen jäsenien henkilökohtainen vastuu tehdyistä päätöksistä on kasvanut. Haastattelussa on lakimies OTM Elina Skarra Suomen Kiinteistöliitosta. Toimittajana Jarmo Laitaneva.
Suomalaisten sydän- ja verisuoniterveys on parantunut tuntuvasti viime vuosikymmenien aikana, silti nämä sairaudet ovat meillä yleisiä: sydän- ja verisuonisairaudet ovat väestömme suurimmat kuolleisuuden ja tärkeimmät ennenaikaisen työkyvyttömyyden aiheuttajat. Keskiviikkona Puheen Iltapäivässä oltiin sydämen asialla, kun Jarmo Laitanevan vieraana oli kansanterveystieteen dosentti, FT Marjaana Lahti-Koski.
Nuoret hyppäävät mopon satulaan, kun vanhemmat painavat auton kaasua. Helppous ja nopeus ratkaisee suomalaisten liikennevälineen valinnassa. Valtakunnalliset henkilöliikennetutkimukset kuvaavat suomalaisten liikkumista väestöryhmittäin ja alueittain. Haastateltavana projektipäällikkö Virpi Pastinen WSP Finlandista. Toimittaja Salla Vuolteenaho.

