Puheen PäiväSarja
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut ovat päättynet. Otteluita pelattiin Hartwall Areenalla yhteensä 34 kappaletta. Kisoja kritisoitiin muun muassa hintavista lipuista ja siitä, että ne esitettiin lähestulkoon vain maksukanavilla. Paljon on siis riittänyt moitittavaa, mutta onhan kilpailujärjestelyissä täytynyt olla myös onnistuneita ja positiivisia asioita? Mitkä asiat onnistuivat näissä Suomessa järjestetyissä kisoissa ja mihin ihmiset olivat tyytyväisiä? Liina Johansson kävi viikonloppuna Areenan tapahtuma-alueella Hockey Gardenissa, jossa hän sai haastatteluunsa kisoihin osallistuneet työntekijät Benita Jaatisen ja Tomi Malkavaaran, cheerleader Jenna Vörlinin ja ylikomisario Seppo Kujalan. Lisäksi Liina jututti paikalla olleita faneja.
Vanhemmille esitetään jatkuvasti vaatimuksia: "Hoida sitä, tee tätä." Harva on saanut myönteistä palautetta kasvatustyöstään. Vanhempainliiton mukaan Suomi on yllättävän lapsivihamielinen maa. Miten se näkyy? Miten suunta kääntyisi? Toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila oli Heidi Laaksosen vieraana.
Minkkiturkki tai lampaannahkahousut aiheuttavat erittäin ristiriitaisia tunteita. Mikä merkitys turkiksella on oikein käyttäjälleen? Onko turkiksen tarkoitus lämmittää vai onko kysymys vain tyyliseikoista? Näitä kysymyksiä raottaa jo kolmekymmentä vuotta alalla työskennellyt turkisateljeen omistaja turkkuri Leena Kannusmäki. Haastattelun lomassa kysyttiin myös kansalaisten mielipidettä turkistarhaamiseen ja turkkien käyttöön.Toimittajana Liina johansson
?On myös tärkeää huomioida, että euroalueen pohjainflaatio oli tämän vuoden maaliskuussa 1,6 prosenttia? kertoo nuori lukiolainen Ari Piik. Talousasiat koetaan usein nuorten parissa hankaliksi ja tylsiksi, mutta näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Mitä taloustieto oikein merkitsee nuorille? Toimittajana Liina Johansson.
Olemme oppineet ja hyväksyneet fyysisten tavaroiden kierrätyksen. Käännämme vanhat vaatteet vaivatta nurin. Ihmissuhteitakin kierrätämme. Työelämässä monen mielestä työntekijöiden kierrättäminen on turhan kiivasta ja vailla kestävyyttä. Valokuvaaja Philip László on kuvannut kaatopaikalla ihmisten hylkäämiä esineitä, ja hän on löytänyt niistä myös kauneutta. Hän haluaa kuvillaan ottaa kantaa "ennen kuin makaan vanhuksena laitoksessa, jonka ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen". Heidi Laaksonen haastattelee.
Vappu on iloa ja juhlintaa, mutta se on myös täynnä krääsää. Voisiko vappua sitten viettää ekologisemmin? Kyllä voi. Helsingin Hietalahden Kierrätyskeskuksessa toimii kädentaitopalvelu Näprä, joka kannustaa kaikkia askartelusta ja käsitöistä kiinnostuneita käyttämään ekologisia materiaaleja ja tarvikkeita. Liina Johansson kävi askartelemassa ekologisemman vappunaamarin videokasetista yhdessä Näprän osastovastaavan Marja Peltolan kanssa.
Aseet ja ampuminen ovat puhuttaneet viime vuosina paljon. Kaikilla on aseista mielipide, vaikkei olisi ikinä ampunut. Jotkut haluaisivat kieltää käsiaseet kokonaan, mutta maassamme on noin 700 000 aseluvan haltijaa. Todella moni siis harrastaa aseita ja ammuntaa. Mikä ampumisessa kiehtoo? Heidi Laaksonen lähti ruudinkatkuiselle ampumaradalle, ja kokeili parin muun ensikertalaisen, Tiina ja Sari Ahovaaran kanssa tarkkuusammuntaa Helsinki Shooting Clubilla. Kouluttajat Janne, Mikko ja Antti opastivat ja kertoivat harrastuksesta ja työstään.
Onko downshiftauksessa järkeä? Väittelemässä Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen. Kontulan mukaan eräs ongelma on, että tarvitaan kansanedustajan palkkataso, että downshiftaaminen olisi mahdollista edes joskus. Downshiftaaminen Kontulan mukaan mahdollistaa sen, että ehtii edes joskus pysähtymään ja miettimään mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Apunen puolestaan toteaa olevansa upshiftaaja, joka mielestä enemmän on parempi kuin vähemmän. Apusen mukaan joutilaisuus on perimmiltään äärimmäisen pitkävetistä touhua, joka nostaa esiin ihmisen huonoimmat puolet. Väittelyn isäntänä toimii Pekka Vahvanen. Helsinkiläisessä ravintola Virgin Oilissa tehdyn taltion on toimittanut Raimo Tyykiluoto.
Millaista on elää sukupolvesta toiseen jatkuvassa köyhyydessä, Suomessa? Simo Sipola on ohjannut TV1:ssä nähtävän "Perintönä köyhyys" -dokumentin, joka valottaa helsinkiläisten köyhien arkea kolmessa sukupolvessa. Köyhyys on heille selviytymistaistelua ja arjen taidetta; miten saadaan rahat riittämään ruokaan, lääkkeisiin ja vaatteisiin. Pääkaupungin köyhät ja leipäjonot tuntee myös johtava diakoniasihteeri Anne Kostiainen. Hän on tehnyt diakoniatyötä 26 vuotta. Kostiaisen mukaan tärkeintä köyhän elämässä on toivon ylläpitäminen. Miten se onnistuu? Miten sukupolvelta toiselle periytyvä köyhyyskierre katkaistaan? Toimittajana on Heidi Laaksonen.
Suomen Pankin taidekokoelmaan kuuluu noin 1 200 teosta. Kokoelmaa on kartutettu 1900-luvun alusta lähtien. Sen tarkoituksena on lisätä viihtyisyyttä työ- ja edustustiloissa. Kansainvälisille vieraille taideteokset avaavat ikkunoita suomalaiseen kulttuuriin ja maan historiaan. Raimo Tyykiluoto tapasi Suomen Pankin taidekerhon puheenjohtaja Jukka Vallen taideteosten äärellä, mutta mistä Valle sai kipinän taiteeseen?
Iso joukko työikäisiä suomalaisia on mielenterveysongelmien takia sivussa työelämästä. Voisiko työuria pidentää kohentamalla mielenterveyttä? Olisiko mielenterveysvajeen umpeen kuromisesta apua kestävyysvajeen vähentämisessä? Suomen Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeckin mielestä asiaan pitäisi tarttua, se olisi taloudellisestikin kannattavaa. Heidi Laaksonen haastattelee.
Avoimuus ja hyvä hallintotapa tulevat kokonaan elinkeinoelämän itsesääntelystä eli lainsäädännössä on hyvin vähän yrityksen hallituksen avoimuus ja riippumattomuus sääntelyä. Ne tulevat kokonaan elinkeinoelämän omista toimista. Kun joudutaan miettimään julkisuudessa menettelytapoja, yritysten on jatkossa mietittävä entistäkin tarkemmin päätösten aiheuttamia seurauksia. Toisaalta voidaan miettiä myös sitä, onko oikein leimata julkisuudessa Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen asuntokauppojensa johdosta, kun kyseessä on vielä pelkkä rikosepäily, eli esitutkintakynnyksen ylitys. Mitään selkeää näyttöä siitä, että rikos olisi tapahtunut, ei ole olemassa. Henkilö voi siis leimautua ehkä syyttä? Raimo Tyykiluoto tapasi Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaan keskiviikkona 14.3. ja selvitti miten elinkeinoelämän itsesääntely toimii.
Eduskunnan kulisseissa sarja vie meidät tapaamaan posti-Marjaa eli Marja Hatakkaa. Monenlaisten postiasioiden ohella eduskunnan asiamiespostista saa monia muitakin palveluja, joista intiimimpiä lienevät miesten housujen nappien ompelu. Paidan ja takinkin nappien ompelut hoituvat, kuten kravattien solmujen teko tai uusien sukkahousujen antaminen tiskin alta rikkimenneiden tilalle. Sukkien parsintakin onnistuisi, jos joku vain saisi nostettua jalkansa tiskille. Entinen puhemies Riitta Uosukainen on sanonut, että asiamiespostin varsinaisia virallisia ja epävirallisiakin tehtäviä tärkeämpi on posti-Marjan suurempi rooli: toimiminen ?sykiatrina?. Millainen sielunhoidon merkkiliike on eduskunnan asiamiesposti? Raimo Tyykiluoto lähti tapaamaan posti-Marjaa eli Marja Hatakkaa.

