Toivosta ja epätoivostaToivo on vaarallista, koska se voi paljastaa unelmat, haaveet ja halut. Olisiko epätoivo helpompi valinta, säästyy selittämästä, kun mitään ei odottanutkaan? Jos epätoivo katoaisi, niin mitä tapahtuisi maailmanparantajille? Toivoton tilanne? Keskustelua toivosta ja epätoivosta johdattavat toimittajat Päivi Leino ja Seija Aunila.
Kuluttamisesta on tullut ihmisen päätyö. Ostaa pitää, jotta riittää työtä tekijöille. Tästä ajattelusta moni pyrkii pois kohti jatkuvasta kasvusta riippumatonta elämäntapaa. Liikkeellä on vapaaehtoistekijöitä, työpalvelusten vaihtajia, erilaisista pienistä puroista elantonsa kerääviä. Uustyö ei tekemällä lopu. Työn uutta määritelmää ja erilaisen olemisen mahdollisuutta etsimässä. Uustyön mahdollisuuksia pohdiskelivat opettaja Mika Ahonen, SAK:n historioitsija Tapio Bergholm, jatko-opiskelija Tuuli Hirvilammi sekä rap-artisti Paleface eli Karri Miettinen. Vappupuheita vappusaunassa johdattelevat Päivi Leino ja Jukka Arvassalo.
Tulevan pelko voi olla arkuuden alku. Uskaltaako ihminen elää, jos erilaiset epävarmuustekijät ja huolenaiheet ovat koko ajan mielessä? Ötökät voivat hirvittää samalla voimalla kuin globaalit ympäristö- tai talouskriisit. Myös pahimmat pelot voivat toisinaan toteutua. Pelot ovat puheenaiheena, kun toimittajat Päivi Leino ja Ari Meriläinen kokoavat ihmisiä naparetkeilijästä psykologiin pelilaudan ääreen. Mitä sinä pelkäät?
Lääkäri Tiina Lemsalu kertoo, millaista oli tulla Suomeen suomenvirolaisten etujoukoissa ja millaisena hän muuttoliikkeen nyt näkee. Synnyinmaataan kohtaan hän tuntee sekä rakkautta että raivoa, eikä hänen virolainen identiteettinsä ole kadonnut minnekään, vaikka kymmenen vuotta Suomessa ovatkin muuttaneet sitä. Ohjelman toimittaa Anniina Wallius.
Joulun vietto on siirtynyt joulua edeltävään aikaan. Lokakuusta lähtien jouluvalot tuikkivat parvekkeilla ja ravintolat täyttyvät pikkujoulua juhlivista ihmisistä. Perinteet elävät ja muuttuvat ihmisten mukana. Perinteet yhdistävät ihmisiä, mutta myös erottavat. Seuramatkalla Perinnemaahan kuvataiteilija Katja Tukiainen, sudanilais-suomalainen terveydenhoitaja Wiam Elfadl, professori Klaus Helkama ja historian tutkija Jere Jäppinen muodostavat yhdessä toimittajien Seija Aunilan ja Päivi Leinon kanssa uuden perinteen, joka sopisi mahdollisimman monelle.
Suomessa asuu kymmeniätuhansia virolaisia; enemmän kuin minkään muun kansallisuuden edustajia. Osa on jo kotoutunut, mutta monilla on koti ja perhe edelleen Virossa. Millaista on suomenvirolaisen elämä? Siitä kertoo Valgan kaupungista Viron etelärajalta Suomen pääkaupunkiseudulle muuttanut rakennusmies Janar Jõesoo. Ohjelman toimittaa Anniina Wallius.
Perinteet elävät ja muuttuvat ihmisten mukana. Perinteet yhdistävät ihmisiä, mutta myös erottavat. Seuramatkalla Perinnemaahan kuvataiteilija Katja Tukiainen, sudanilais-suomalainen terveydenhoitaja Wiam Elfadl, sosiaalipsykologian emeritusprofessori Klaus Helkama ja historian tutkija Jere Jäppinen muodostavat yhdessä toimittajien Päivi Leinon ja Seija Aunilan kanssa uuden perinteen, joka sopisi mahdollisimman monelle.
Itsenäisyyspäivää vietetään vuosi vuodelta yhä yksilöllisemmissä tunnelmissa. Ihmiset ovat ymmällään, mitä Suomen 95 vuotta vanha itsenäisyys nykyään tarkoittaa ja mitä ei. Onko entisestä syrjäisen yhtenäiskulttuurin Suomesta enää jäljellä muuta kuin se, että kaikki seuraavat omissa oloissaan Tasavallan presidentin juhlavastaanottoa? Nyt on hyvä miettiä, mikä on juuri 'Minun itsenäisyyspäiväni' pääsisältö ja tärkein tunne. Helsingin Arabian keramiikkatehtaan museossa on koolla kiintoisa joukko kotimaan ajattelijoita. Juttua johdattelevat toimittajat Hilla Blomberg ja Jukka Arvassalo.
Ajatus maailmanlopusta pelottaa ja kiehtoo. Se tulee, mutta milloin ja miten? Aina on keksitty epälukuisa määrä selityksiä. Oma aikamme löytää yhä uusia syitä ja seurauksia elämän katoamiselle, osittaiselle tai täydelliselle kuolemalle. Missä on nykyihmisen turva? Voiko maailmanloppua estää, siirtää tai peruuttaa? Entä onko saumaa nauruun? Toimittajat Päivi Leino ja Jukka Arvassalo ovat kutsuneet viisi kiinnostavan viisasta vierasta maailmanloppua odottelemaan. Mukana ovat kirjailija Johanna Sinisalo, ympäristötietäjä Risto Isomäki, uskontotieteilijä Katja Ritari, esseisti Antti Nylén sekä hiukkaskosmologi Syksy Räsänen.
Millainen oli Pasilan himomurha 1940-luvulla? Tai Hämeentien kolmoismurha 1930-luvulla? Mikä oli kuritushuone? Tänä perjantaina kuulemme historiallisista henkirikoksista Helsingissä. Kertojana on Klaus Kaartinen, rikosmuseon pitkäaikainen amanuenssi ja tietopalvelupäällikkö. Toimittajana on Juho-Pekka Rantala.
Onko henkirikosten käsittely mediassa asiallista? Millaiset henkirikokset uutisoidaan, millaisia ei? Miten median rooli on vuosien saatossa muuttunut? Juho-Pekka Rantalan haastateltavana ovat MTV3:n uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä ja Ilta-Sanomien pitkäaikainen rikostoimittaja Hannes Markkula.
Miten henkirikoksen tekijä tuomitaan Suomessa? Voittaako käräjäsalissa kaunopuheinen puolustusasianajaja vai peräänantamaton syyttäjä? Vai ratkaisevatko murhajutun vain kylmät faktat? Käräjätuomari Jukka Huunonen, syyttäjä Leena Hurmala ja asianajaja Riitta Leppiniemi tuovat kolme näkökulmaa henkirikosoikeudenkäyntiin. Toimittajana Juho-Pekka Rantala
Millaista on henkirikostutkinnan arki? Mistä poliisi lähtee liikkeelle? Entä mihin jutut yleensä ratkeavat? Toimittaja Juho-Pekka Rantalan vieraana on kokenut henkirikostutkija, ylikonstaapeli Jaakko Ridanpää Keskusrikospoliisista.
Suomalainen urheiluhulluus on aika lailla muuttunut muutamassa vuosikymmenessä. Perinteisillä ulkoareenoilla ei juuri ketään näy, vaan ihmiset liikkuvat sisätiloissa yhdessä tai yksin lenkeillään. Jos yhtenäistä urheiluhulluutta ei enää ole, niin mistä sitä pitäisi etsiä? Tätä mietitään joukolla kotomaamme kesäurheilun pyhimmässä, Helsingin Olympiastadionilla. Paikalla on tuttuja nimiä Jarmo Mäkelä, Ringa Ropo ja Samuli Vasala sekä kirjailija Matti Hannus, kuvataiteilija Matti Tainio, erityisasiantuntija Laura Markovaara sekä Stadionsäätiön toimitusjohtaja Maija Innanen. Hilla Blomberg ja Jukka Arvassalo ovat mukana urheiluinnoittuneina toimittajina.
Miten tekniikka muutti kesäloman? Toimittaja Jukka Arvassalo ja sosiologi Anu-Hanna Anttila keskustelevat vapaa-ajan suuresta muutoksesta 1900-luvulla.
Keskustelijoina ovat metsässä liikkuva ja puutarhassa kuopsuttava Raija Ahonen, retkeilijä Lari Karreinen sekä lintumies ja vapaa-ajankalastaja Eero Haapanen. Toimittajana on Päivi Leino. Ohjelma on vuodelta 2007.
Toimittajana Emilia Cronvall. Ohjelma vuodelta 2007.
Tulevat jaksot
Jakso
Julkaisuaika
Poistumisaika
Kesto
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.