Seuraesittelyssä Kokkolan Wado Ryu KarateErilaiset kamppailulajit ovat kasvattaneet suosiotaan. Kokkolassa tätä osaltaan selittää eri lajien aktiiviset vetäjät. Myös parantuneet olosuhteet lisäävät harrastusta. Viime keväänä avattiin neljän kokkolalaisen seuran yhteinen harjoitustila Heinolankaareen, Erkin hallin yläkertaan. Yksi hankkeessa mukana olevista seuroista on Kokkolan Wado Ryu Karate. Puheenjohtaja Erkki Kerolaa haastattelee Petri Kuikka.
Kesä lisää elämää - myös pikkueliöiden. Ötökkäkammoiselle kesäaika ei ole herkkua - mutta ei hätää - helpotusta löytyy. Moni ihminen kammoaa joitain ötököitä, jotkut jopa niin paljon, että se rajoittaa elämää. Silloin siihen on syytä puuttua. Kokkolan perheneuvolan johtajalla Arja Seppälällä ja toimittaja Raila Paavolalla on kummallakin omat inhokkiötökkänsä. Kokemusten jälkeen päästään myös itse asiaan.
Kokkolalaiset Jani ja Piia Sinisalo käyvät useimmiten kuntosalilla yhdessä. Se tarkoittaa treenaamista samaan aikaan, muttei suinkaan käsi kädessä. Painot ja tavoitteet ovat aika lailla erilaiset, mutta yhteinen harrastus sävyttää kyllä parisuhdetta niin ajankäytön kuin ruokailujenkin suhteen. Piia ja Jani eivät suinkaan ole ainoa pariskunta, joita kuntoiluharrastus yhdistää. Haastattelijana Sari Vähäsarja.
Aino ja Ukki Aaltonen ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta. Muutama vuosi sitten Ukki sairastui ja päätyi pitkän sairaalassaolon jälkeen Ventuksen vanhainkotiin. Vanhainkodista tuli tuttu paikka myös vaimolle. Nyt edessä on jälleen elämänmuutos, kun Ventus muuttaa Honkaharjuun. Petra Haavisto tapasi pariskunnan.
Ventuksen vanhainkoti muuttaa toukokuun lopussa Honkaharjuun. Ahtaat ja vanhanaikaiset tilat vaihtuvat uuteen, mutta samalla menetetään pienen yksikön kodikkuus. Ventuksen henki säilyy, vakuuttaa henkilökunta. Petra Haavisto haastattelee.
Kokkolan Naislaulajien taiteellisena johtajana toimineen Maria Kesäniemen kuuden ja puolen vuoden mittainen ajanjakso on päättymässä. Yksi yhteinen konsertti on vielä edessä. Vuodet ovat "humpsahtaneet" kuin huomaamatta. Näin Kesäniemi muistelee tilannetta, jolloin hän astui kuoron johtoon. Petri Kuikka haastatteli Maria Kesäniemeä.
Naapurit tietää, että kesä on tulossa, kun Lahtiset haravoi yöllä pihaa. Luonto suojelee Katia. Mies haluaa pysyä kotona.Virallinen mies laittaa naiset lujille.
NiceCafélla on totuuden hetki. NiceCafén teinit Ursula, Lassi, Oona, Valtteri ja Maija paljastavat äideistään kaiken. Sussut, Vuokko, Petra ja Kati kuuntelevat korvat punaisena.
Kokkolassa nousee aika ajoin kovemmiksi aalloiksi keskustelu liikunta- ja kulttuuritilojen rakentamisesta. Tiikerien mestaruus nosti jälleen esiin tarpeen uusista tiloista. Toisaalta esimerkiksi Robinin keikka Kokkolassa jäi toteutumatta, koska sopivaa tilaa ei löytynyt. Mutta minne, kenelle ja millaisin yhdistelmin tilaa pitäisi rakentaa? Sitä pohtivat Timo Virolainen ja Pekka Kuusansalo Ismo Vähäsarjan kanssa.
Ilona juoksee höyhenten perässä. Vuokko on kissanainen. Kyynerpäätaktiikkakin tarvitaan, kun lapselle kootaan esiintymisasu.Virallinen mies ei stressaa turhista.
Hennan Mozart ei ollut henkisesti terve, Mervin Kalle kolaroi kaktuksen kanssa. Petra piti akvaariossaan kalanpuolikkaita. Annen Jekku sytytti häntänsä tuleen. Katin Pentti on sairaalloisen kiinnostunut Pohjois-Korea -uutisoinnista. NiceCafén eläinrakkaat naiset antavat taas Virallisen miehenkin kysyä.
Sussu ihmettelee muiden miehiä. Ilona osaa viimeinkin elää lainkirjaimen mukaisesti. Henna puhuu tunne-elämän seksikkyydestä. Kati haluaa olla pinkki porsas. Virallinen mies rötköttää sohvalla.
Sussu A. ihailee Zlatania ja ajelee limusiinilla. Niina ihailee vartaloita. Vuokko ei usko kuulopuheisiin. NiceCafé tietää, miten mestaruudet hankitaan. Virallinen mies ei tiedä, miksi nainen ei osaa lukea karttaa.
Kati kesti uusia tapetteja päivän, Ilonaa ja miestä yhdistää muukin kuin samanlainen tuulipuku, Sussu A:n vessassa on Ile ja Ale. Mutta kuka pissasi maalipurkkiin? Virallinen mies pakoilee.
Vuodenvaihteessa kokkolalaisessa Furtex-yrityksessä vaihtui omistaja, muutoksen myötä yrityksessä aiemminkin työskennellyt Ari Lakanen astui johtoon. Viime vuosina yritys on panostanut tuotteissaan erityisesti kankaiden, tapettien ja lankojen maahantuontiin. Asiakaskuntaa ovat mm. sisustussuunnittelijat, sisustus- ja käsityöliikkeet. Toimittajana Raila Paavola.
Kokkolan ammattiopistolaiset harjoittelevat parhaillaan talonrakennusta Kreivi-talon tehtaalla. Kumpikin osapuoli on ollut tähän mennessä tyytyväinen yhteistyöhön ja jatkoa on mahdollisesti luvassa. Kreeta-Maria Kivioja piipahti tehtaalla.
Hautaustoimisto Mattsson on kulkeutunut sukupolvelta toiselle jo 1920-luvulta saakka. Arkku- ja uurnamallistot muuttuvat siinä missä muukin maailma. Halutessaan arkun sisustan saa vaikka Marimekko-kuviolla. Hautaustoimisto Mattssonin yrittäjä Markku LIndholmia haastattelee Kia-Frega Prepula.
Naisyrittäjät ovat huolissaan turvallisuudestaan. Kampaamoihin ja muihin liikkeisiin on tehty aika usein murtoja Pietarsaaressa. Naiset ovat päättäneet lähteä turvakurssille. Ritva Karhula haastattelee.
Keski-Pohjanmaalla piilee tuulivoimapotentiaalia liki ydinvoimalan verran. Tuulta piisaa rannikon lisäksi myös sisämaassa. Tuulivoiman mahdollisuuksia on tutkittu laajassa esiselvityksessä. Selvityksessä on verrattu tuulitietoja maankäyttöön. Voimayhtiöillä on kova kiinnostus tuulivoimaa kohtaan. Toimittajana Ari Vihanta.
Ennen vuoden vaihdetta varoiteltiin sähkön hinnan noususta ja sähkölaskujen kallistumisesta. Varoituksista huolimatta reilusti yli 1000 euron sähkölasku oli monelle ikävä yllätys, jota maksetaan näinä päivinä. Näin kävi myös vanhassa omakotitalossa asuvalle Aarnolle. Häntä haastattelee Petra Haavisto.
Lentopalloliigan ratkaisu huipentuu torstai-iltana Kokkolassa, kun kotijoukkue Tiikerit saa vastaansa joensuulaisen Liiga-Riennon. Kupletin juoni on selvä: voittajalle liigaportit aukenevat ja häviäjä pelaa syksyllä ykkössarjaa. Petra Haavisto kartoitti pelaajien tunnelmia.
Kokkolan asuntomessualueella töitä paiskitaan lumen ja pakkasen keskellä. Jostain kuuluu joulumusiikkia. Osa rakentajista on jo päässyt sisätöihin. Mitä kuuluu Tomi Yrjänän ja Sanna Kallion projektille? Petra Haavisto kävi kuulostelemassa.
Tulevat jaksot
Jakso
Julkaisuaika
Poistumisaika
Kesto
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.