Eve Mantun ompelukerhoEve Mantu kutsuu tänään kaikki käsityön ystävät radio-ompeluseuran kokoukseen. Käsitöiden tekeminen tekee nimittäin ihmiselle hyvää. Erityisesti helpon työn neulominen hidastaa pulssia ja alentaa verenpainetta.
Lapualla tehdään viinan kanssa töitä hartiavoimin. Eve Mantu on oppinut pelkäämään viinaa, mutta mitä rankemmin läträävät ja lopettaneet ajattelevat kuningas Alkoholista? Minnesota-hoidon keulamies Olli Alho puhuu suunsa puhtaaksi. Ilo ilman viinaa ei ole teeskentelyä, päinvastoin. Viina on masenne, johon alakuloisuuteen taipuvaisen ei pitäisi koskea ollenkaan!
Eve Mantu on kuluneen vuoden aikana seurannut ohjelmissaan keskustelua Helsingissä sijaitsevan Lastensairaalan tilanteesta. Lastenklinikka ja Lastenlinna toimivat vanhoissa rakennuksissa, jotka ovat huonossa kunnossa eivätkä sovellu nykyaikaiseen sairaalatoimintaan. Uuden lastensairaalan rakentamista vauhdittamaan on käynnissä kansalaiskeräys. Miksi meidän veronmaksajien pitäisi veronmaksun lisäksi laittaa omia rahojamme keräykseen? Mitä siitä seuraa, jos yhteiskunnalle kuuluvia tehtäviä aletaan rahoittaa keräysvaroin?
Lukukoira Börje kuuntelee pää kallellaan, kun pieni lukija tankkaa kirjaa hi-taas-ti, sana sanalta. Börjeä eivät haittaa puheviat eikä punastelu. Eve Mantu lähtee Börjen ja Raisa Alameren kanssa kouluun tapaamaan lukemista opettelevia lapsia.
Millaisia kansalaistaitoja meidän pitäisi nyt opetella tulevaisuutta varten? Tulevatko talonmiehet takaisin vai rupeammeko me kerrostaloasukkaat itse opiskelemaan tavallisimpia huoltohommia? Futurologi Elina Hiltunen ja digitaalisen viestinnän opettaja Juhana Kokkonen antautuvat mutkikkaaseen ajatusleikkiin. Tulevaisuushan on tippaleivän kaltainen vyyhti. Eve Mantu haastaa miettimään vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia ja niihin liittyviä taitoja ja metataitoja.
Miltä tuntuu, kun herää sairaalassa, eikä saa suusta sanoja? Ihmiset ympärillä puhuvat siansaksaa etkä tajua mistään mitään. Eve Mantu tutustuu Afasiakeskukseen. Afasia-keskuksen päivätoiminta tarjoaa aivohalvaukseen sairastuneille vertaistukea sekä monenlaista apua ja harrastustoimintaa.
Kirjastot ovat nyt täynnä pänttääjiä. Nuoret yrittävät varmistaa, että pääsevät johonkin opiskelemaan. Eve Mantu sympatiseeraa tänään huolestuneita. Vieraina opinto-ohjaaja Raila Pirinen ja sosiologi Atte Vieno.
Keksimisen ilo on tärkeämpää kuin täydellinen suoritus, sanoo muotoilukasvatuksen läänintaiteilija Mari Savio. Hän haluaa viedä muotoilukasvatuksen peruskouluun. Porvoolaisella vaatesuunnittelijalla on aina tuhat rautaa tulessa.
Kuvittele, että piirrät kotitalosi ympärille piirin viiden kilometrin säteellä. Mitä alueelta löytyy? Lähiympäristö kannattaa ottaa haltuun, kävellen, sanoo kotikaupunkipolkujen verkoston kehittänyt Pauli Saloranta. Eve Mantu lähtee pitkälle lenkille Helsingin Pitäjänmäen ja Pajamäen jännittäviin maastoihin.
Eve Mantu heitti kesällä pallon lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin rehtorille: Antakaa lasten suunnitella Helsinkiin uusi lastensairaala. Nuorten ryhmä on työskennellyt koko syksyn ja esittelee nyt töitään meille.
Päiväkodin kirjoissa pojat seikkailevat ja tytöt odottavat prinssiä. Tasa-arvoisempi päivähoito tarjoaisi enemmän vaihtoehtoja olla ihminen, sekä pojille että tytöille. Päiväkotien piileviä asenteita ja lukkiutuneita työskentelytapoja on Suomessa tutkittukin. Eve Mantu tutustuu siihen, miten tyttöjä ja poikia kohdellaan päiväkodeissa.
Osa opettajista kiirehtii kosketuksella toimivia älytauluja kouluun, osa opettajista rakastaa vanhaa kunnon liitutaulua. Millaisin ajatuksin rakennetaan tulevaisuuden suomalaista koulua? Eve Mantu taistelee tänään ristiriitaisten tunteittensa kanssa.
Suomessa parikymmentä vuotta jatkunut sydänterveyden riskitekijöiden suotuisa kehitys on pysähtynyt ja osin kääntynyt huonompaan suuntaan. Yksi syy on kansan pulskistuminen.
Suomessa lapsi tarvitsee kuravaatteet. Mistä sellaisia saa? Muun muassa tällaisissa kysymyksissä auttaa Aino Aaltonen. Hänen työnään on neuvoa Suomeen töihin tulevia kaikessa mahdollisessa.
Tulevat jaksot
Jakso
Julkaisuaika
Poistumisaika
Kesto
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.