Perheen aikaSarja
Uskonto on Suomessa henkilökohtainen asia, josta ei juuri muille puhuta. Kun perheen lapset menevät päiväkotiin ja kouluun, niin alkaa viimeistään olla aika pohtia vakaumuksellisia asioita kotona. Perheessä päätetään osallistuuko lapsi päiväkodin kirkkoon, vaikka vanhemmat eivät kuuluisikaan kirkkoon tai saako lapsi koulussa elämänkatsomus-opetusta uskonnon sijaan. Entä kun lapsi kysyy mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen, miten siitä kerron lapselleni? Kaksi äitiä kertovat miten heidän oma vakaumuksensa näkyy lapsen kasvatuksessa. Haastateltavina Kaisa Robins ja Elina Vaittinen. Toimittaja Salla Vuolteenaho.
Askartelusta onkin hyötyä lapsen kädentaitojen kehittymiselle ja opitut taidot auttavat myöhemmin esimerkiksi koulussa. haastateltavana Helsingin terveyskeskuksen terveydenhoitaja Anni Mäkinen. Toimittaja Salla Vuolteenaho.
Askarteluohjaaja Mira Ekonen kehottaa vanhempia tarttumaan rohkeasti lastensa kanssa saksiin ja liimaan ja sukeltamaan askartelun terapeuttiseen maailmaan. Jäljen ei tarvitse olla priimaa, vaan itsetehtäessä jälki voi olla sen näköistä. Ekonen ei myöskään pidä siitä, että lasten tuotoksia ryhdytään korjaamaan. Jos askarreltavalla pääsiäistipulla on silmät vinossa, ne saavat olla vinossa. Kati Keinonen kävi tapaamassa askarteluohjaajaa Helsingin lapsimessuilla.
Kyllä, pienetkin lapset osaavat kiusata. Koulukiusaamisen juuret saattavat ulottua päiväkotiin asti, jossa leikkien ulkopuolelle jättäminen on yleisin kiusaamisen muoto. Tämä selvisi Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Folkhälsanin yhteisessä hankkeessa, jossa selvitettiin kiusaamista päiväkodeissa. Hankkeen suunnittelijana toimi varhaiskasvatuksen maisteri, väitöskirjatutkija ja lastentarhanopettaja Laura Kirves, joka on toiminut Suomessa asiantuntijana pienten lasten kiusaamiseen liittyvissä asioissa ja hänen työnsä tunnetaan hyvin. Hän oli Perheen ajan vieraana. Toimittajana Kati Keinonen.
Lapsiperheet ovat ymmällään siitä, mikä on heille sopiva tapa toimia ja kasvattaa lapsia. Rajojen laittaminen saattaa olla hankalaa, eikä aina tiedä mihin kasvatusohjeeseen voi luottaa. Tämä näkyy myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton arjessa, sanoo Uudenmaanpiirin perhetoiminnan ohjaaja Jaana Dolk. Apua arkeen saa, kun sitä rohkenee pyytää ja apua kannattaa pyytää,vaikkei suurta ongelmaa olisikaan. Neuvoa ja tukea voi kysyä esimerkiksi silloin, kun ei tiedä enää mitä jatkuvasti kiukkuavan uhmaikäisen kanssa voisi tehdä. Sosiaalitoimella on ehkä hieman pelottava kaiku, mutta Helsingin seudun Sosiaalitoimen kotipalvelun ja varhaisen tuen päällikkö Sonja Mattila kannustaa lapsiperheitä ottamaan rohkeasti yhteyttä. Perheen ajan toimittaa Salla Vuolteenaho.
Media- ja viestinnän alan yrittäjä Marko Sykkö on kahden lapsen työssäkäyvä isä. Ville Aalo on myös kahden pienen lapsen isä, ammatiltaan pappi mutta parhaillaan hoitovapaalla, eli lasten kanssa kotona. Miten tämän päivän isät kokevat tasa-arvon toteutuvan perheen arjessa? Vieläkö meillä on miesten ja naisten töitä? Toimittaja Jarmo Laitaneva, pienten lasten isä itsekin, haastattelee Villeä ja Markoa ja liikkeelle lähdetään isien jaksamisesta.
Mitä kaikkea pitää huomioida, kun lapsiperheessä harkitaan lemmikin ottamista? Kun lapsiperheellä on menoja ja harrastuksia monelle illalle viikossa, niin miten arkeen mahtuu vielä lemmikki? Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen Hesy ry:n johtava eläintenhoitaja Titta Koukkunen on neljän lapsen äiti ja kotona hänellä on useita kissoja ja koira. Toimittaja on Salla Vuolteenaho.
Varmasti jokaisessa lapsiperheessä lapset toivovat itselleen koiraa tai kissanpentua. Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun lapsiperheeseessä pohditaan lemmikin ottamista. Kenen vastuulla on lemmikisn hoitaminen, entä riittääkö aika lemmikin hoitoon lapsiperheessä? Haastateltavana on neljän lapsen äiti, Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen Hesy ry:n johtava eläintenhoitaja Titta Koukkunen. Toimittaja Salla Vuolteenaho.
Äitiydestä ovat keskustelemassa perinteistä äitimyyttiä paljonkin julkisestikin tuulettanut kahden lapsen äiti ja Vuoden mutsi -kirjan toinen kirjoittajista Katja Lahti, sekä kaksi kolmen lapsen äitiä, yhdeksän vuotta kotiäitinä ollut Iisa Rahijärvi sekä kaksikielistä perhettä pyörittävä Soili Cartwright. Toimittajana Kati Keinonen, yhden lapsen äiti.

