Ekologinen elämäntapa tekee elämästä jännittävämpää, kun tavallisille ratkaisuille joutuu etsimään ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja. Luonto-Liiton pääsihteerin Leo Straniuksen mukaan juokseminen on hyvä tapa nuukailla. Tällä viikolla vietetään nuukuusviikkoa.
Kuunneltu: 20 kertaa ( Kuunneltavissa ulkomailla )
Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Straniuksen pihalla kasvetaan ja kasvatetaan yhdessä! Käpylän vanhoissa kerrostaloissa elelee paljon alkuperäsiä asukkaita sekä uusia, tuoreita lapsiperheitä. "Kesä alkaa toukokuussa, jolloin meillä on yhteiset talkoot. Laitamme istutukset, viljelmät ja kasvilaarit kuntoon. Laarissa kasvaa yrttejä ja kesäkurpitsaa. Pihalta löytyy myös raparperiä, mansikoita, perunoita sekä hedelmäpuita, joista odotetaan satoa muutaman vuoden kuluttua", kertoo Stranius. Hoito- ja kasteluvuoroista sovitaan etukäteen. "Vesiletku ja kastelukannu ovat minun varmimmat työkalut. Kastelu sopii minulle, koska en aina erota yrttiä ja rikkakasvia toisistaan, myöntää Stranius Anu Packalén lähti tapaamaan Leo Straniusta ja alle kahden vuoden ikäistä Ruskaa.
Lippujen tarkastaminen ja myyminen on vain yksi osa konduktöörin monipuolista työtä. Kouvolalainen konduktööri Anna Lintu on työskennellyt raiteilla viisi vuotta. "Työvuoron aikana voi tulla jopa tuhat kilometriä täyteen. Koskaan et tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Huippuhyvät työkaverit auttaa jaksamaan huonompien päivien yli", iloitsee Lintu. VR:n kaukoliikenteessä työskentelee 550 konduktööriä, joista naisia on noin 140. Yksi heistä on kouvolalainen Anna Lintu. Vieläkö naiskonduktöörejä tytötellään? Konduktööri Anna Linnun tapasi Kouvolan asemalla Anu Packalén.
"Asvalttityömaa muistuttaa bändissä soittamista," näin ajattelee Jani ja Jetsetters -yhtyeen keulahamo Jani Forsman. Jani sanoo, että kesällä on päästävä sekä tanssilavalle että asvalttityömaalle. Jani on retromies, sillä hänen soittamansa rautalankamusiikki on retroa ja asvalttityötä hän pitää retrotyönä. Mitä yhteistä mahtaa olla tukin uitosta kertovilla elokuvilla ja asvalttityömailla? Tuottaja Turtola tapasi Jani Forsmanin tien poskessa. [Jani Forsman, 00:06:47]
"Parvekkeeni on kesämökki keskellä kaupunkia. Mulla on keittiöstä sentin matka mökille", iloitsee kolumnisti, muotikommentaattori Sami Sykkö. Tämä Sami Sykön paratiisi löytyy satavuotiaan vaahteran syleilystä keskellä kaupunkia. "On hämmästyttävää, että ihan Helsingin ydinkeskustassa on tällaisia sisäpihoja piilossa". Tänä kesänä Sami Sykkö uskaltautui ensimmäistä kertaa, äitinsä avustuksella, laittamaan kasveja parvekkeelle. "Kasvien hoitaminen on aika hankalaa. Pitäisi löytää se täydellinen balanssi kastelun suhteen. Äiti opasti, että työnnä sormi vaan multaan, ja sitä mä olen nyt tehnyt". "Tärkein esine on tällä hetkellä keraaminen kastelukannu. Hankintalistalla on sakset". Parveketta koristaa mm. vanha divaani, ranskalainen ruostunut puutarhatuoli, oliivipuu ja laventeli. Mutta mikä on se kaikkein kaunein asia, mikä parvekkeelta löytyy? Muotikommentaattori, kolumnisti Samin Sykön parvekkeelle kurkisti Anu Packalén
"Peruskysymys on, että sä olet yleisön edessä - saatko sä siihen kontaktin vai et. Oli siihen sitten mitkä välineet tai miksi sitä lajia kutsutaan", toteaa näyttelijä ja imitaattori Jukka Puotila Puheen Aamun haastattelussa.
Raksahommia -ohjelman ensimmäinen jakso kuultiin maaliskuussa: silloin Nina ja Marko Vaahtera kertoivat enemmästä päästä pitkäaikaisista talohaaveistaan ja suunnittelivat täyttä päätä tulevaa kotiaan. Konkreettisiin asiohin keskityttiin jo huhti-toukokuun vaihteessa, kun rakennuttaja perhe oli saanut talopaketin valittua, ja palkattua sekä pääsuunnittelijan että vastaavan mestarin. Nyt on tarvittavat muutokset piirrustuksiin tehty, ja lupahakemukset on toimitettu rakennusvalvontaan. Mutta kaikki ei mennyt kuten eräässä suomenruotsalaisessa lifestyle-ohjelmassa. Niina ja Marko Vaahteran kanssa tulevaa rakennuspakkaa lähti katsastamaan Puheen Aamun Jarmo Laitaneva.
"Espanja on edelleen ehdoton ykkönen. Kärki on ollut hyvin pitkään sama", toteaa Rantapallo.fi:n päätoimittaja Riikka Krenn. Toimittajina ovat Jarmo Laitaneva ja Olga K.
Nuori Suomi ry:n mukaan pääosan lasten liikunnasta tulisi tapahtua kotona, pihalla ja lähialueella. Tavoitteena on, että lähialueelta tulisi löytyä kaikkien perusliikuntamuotojen suorituspaikat. Yksi lähiliikuntaa omalla alueellaan tarjoavista urheiluseuroista on Pakkalan Palloseura. Seura tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa Keski-Vantaalla. Lasten lähiliikunnasta ja urheiluharrastuksesta yleensäkin kertoo PPS:n valmennuspäällikkö Jussi Korpinen. Jarmo Laitaneva haastattelee.
Työterveyspsykologi Jouni Luukkalan kirjassa "Jaksaa, jaksaa, jaksaa..." esitellään ohjelma, jonka avulla voi vahvistaa työhyvinvointitaitojaan. Esittelemästään viidestä polusta Jouni Luukkala nostaa esiin tunnetaidot. Luukkala tietää, että jokainen ihminen kokee työssään tölväisyjä, mutta kaikkea ei pidä luulla työpaikkakiusaamiseksi. Juuri tunnetaidot auttavat ihmistä ottamaan asiat asiana eikä henkilökohtaisesti. Työterveyspsykologi Jouni Luukkalalle soitti Jarmo Laitaneva.
Jännitystä elämäänsä kaipaavalle luksusta on seikkailuloma Huippuvuorilla meloen. Nuorelle bilehileelle Bulgarian Sunny Beach voi olla unelmien matkakohde. Hiljainen Lappi puolestaan houkuttelee matkaajia maailman metropoleista. Mikä on luksusta Matkaopas -lehden päätoimittaja Pirkko Puoskarille? Toimittajana Heini Laitinen.
Jooganopettaja-kouluttaja ja lääkäri Kerttu Kelomaa-Sulonen tietää joogan terveysvaikutukset sekä ammattinsa että harrastuksensa kautta. Omakohtaiset kokemukset yhdistettynä lääketieteellisiin tutkimustuloksiin ovat vakuuttaneet Kelomaa-Sulosen siitä, että jooga on hyväksi ihmiselle olipa sitten sairas tai terve. Kerttu Kelomaa-Sulosen tapasi Jarmo Laitaneva.
Pienen ihmisen syntymä on niin suuri ihme ja ilo , että se antaa voimia kätilön raskaassa ja vastuullisessa työssä, näin ainakin vakuuttaa kätilö Riitta Hakokorpi. Hyvä työyhteisö, positiivinen elämänasenne ja liikuntaharrastukset pitävät mielen virkeänä. Helsingin Kätilöopistolla mandariinikiinan tai somaliankielen taitokin olisi joskus tarpeen. Anu Packalén pääsi seuraamaan Helena Holman ja Arto Nurmen vauvan kotiinlähtötarkastusta.
"Kotini on linnani" sanonta tarkoittaa asumisen ja asunnon kalleuden lisäksi myös sitä, että koti on pyhä paikka. Niin pyhä ja kallis, että sinne ei hevin edes sisustussuunnittelijoitakaan lasketa sisään. Mitäpä jos kerrankin käyttäisi ammattilaisen apua? Mitä vanhan talon keittiöremontissa tulisi ottaa huomioon? Onko valaistuksella väliä? Anu Packalén ja sisustusuunnittelija Krista Dorn-Lamminen tarttuvat toimeen.
Etelä-Aasian tutkimusta opiskeleva Maria Kornienko on juuri palannut Intian New Delhistä, missä hän oli työharjoittelussa puoli vuotta. YLE Puheessa kuullaan Marian päivästä aamun työmatkasta riksalla yön pikkutunneille asti. Miltä Intia näyttää Marian silmin? Toimittajana Heini Laitinen.
Rugbyn juuret ovat samassa paikassa kuin monen muun lajin eli Euroopassa harrastetuissa erilaisissa peleissä, joissa periaatteena on, että pallo pistetään vastustajan maaliin. Perusperiaate on yksinkertainen: koskettamalla pallolla maata vastustajan maalialueelle tehdään maali. Soikean pallon liikeratoja selventää Helsinki Warriorsin ja Suomen miesten rugbymaajoukkueen kapteeni Thomas Finell. Toimittajana on Jarmo Laitaneva.
Taiteen avulla voidaan työyhteisössä kohdata vaikeitakin tilanteita ja avata tiukempiakin solmuja. YLE Puheen Aamu lähti Työterveyslaitoksen käytäville katsomaan millaista taidetta sen seiniltä löytyy. Oppaana toimii psykiatrian erikoislääkäri ja kuvataideterapeutti Katinka Tuisku. Koputamme myös tutkija Tuula Leinon ovelle. Toimittajana Heini Laitinen.
Kesä vaihtui syksyyn, mutta multasormen kiireet jatkuvat. Nyt on oiva aika varmistaa ensi kesän kukkaloisto keräämällä talteen kukkien siemeniä, jakaa ja siirtää perennat , istuttaa yrttejä sekä suorittaa syyskylvöt.
Mitä muuta viherpeukalon syksyyn kuuluu? Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Ranta antaa vinkkejä puutarhassa touhuaville.
Anu Packalén vieraili torstaina Helsingin Annalassa Hyötykasviyhdistyksen sadonkorjuujuhlissa. Mikä kesässä ilahdutti, mikä harmitti?
Itä-Euroopasta löytyy alue, joka haluaisi olla edelleen osa Neuvostoliittoa. Matkustiedotteissa ei suositella menemään alueelle, mutta paljon reissaavaa kaveriporukkaa mystinen Transnistria kiehtoi kesällä 2011. Reissustaan kertovat Janne Ahonen, Nina Keskinen ja Johanna Pääkkönen. Toimittajana Heini Laitinen.
Saako urheiluselostaja näyttää tunteitaan? Entä millaista palautetta selostajat saavat urheilijoiden heikosta menestyksestä?
Daegun MM-kisojen tuomisena Suomen joukkueella oli tyhjä pussi. Varsinkin penkkiurheilijoissa mitaileitta jääminen sai paljon porua aikaan. Keskiviikkona 7.9. YLE Puheen Aamussa oli vieraana urheilutoimittaja Pertti Tapola. Hän kertoo kokeneen urheilumiehen näkökulmasta, miltä tuntui seurata ja selostaa kaikkien aikojen heikointa suomalaista MM-menestystä. Jarmo Laitaneva haastattelee.
Työkaveruudesta työvoimaa -kampanjalla halutaan herättää keskustelua meidän jokaisen vastuusta hyvästä työkaveruudesta. Kampanjan puitteissa järjestettiin tarinatalkoot, joihin työkaveruudesta kertovia tarinoita saatiin lähes 350. Näitä tarinoita käyvät läpi Tiina Holappa Eteran työhyvinvointiyksiköstä ja toimittaja Jarmo Laitaneva.
Tulevat jaksot
Jakso
Julkaisuaika
Poistumisaika
Kesto
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.