Sirpa Pietikäinen: Kaivoslaki uusittava ja vihreää kaivostoimintaa kehitettävä"Kaivosalaan suhtaudutaan Suomessa vanhanaikaisesti, ja tämä on heijastunut myös viime vuonna voimaan tulleeseen kaivoslakiin." Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mielestä laki olisi uusittava. - Laki on parempi kuin edeltäjänsä, mutta jäänyt silti puolitiehen. Edelleenkään maanomistaja ei välttämättä voi estää kaivoksen tulemista omille mailleen. Ja edelleen voitot usein menevät ulkomaisille kaivosyhtiöille, ja meille jää vain pilattu luonto. Pietikäinen (kok) sanoo, että Talvivaaran kaivos on osoittanut sekä kaivostoiminnan että kaivoslainsäädännön ongelmallisuuden ja että toinen esimerkki lötyy Raahesta. Kommentoi yle.fi/taustapeili
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon mielestä terveyskeskuspalvelujen parantaminen on tärkeää ja se vaatii lisää rahaa. Risikko muistuttaa myös, että rahatilanne on kaiken kaikkiaan tiukka. - Rahoitus järjestettäisiin kuntien menoja uudelleenarvioimalla. Pitää miettiä, voidaanko jokin kunnan tehtävä jättää hieman vähemmälle, ja siirtää sieltä rahaa perusterveydenhuoltoon. Risikko tähdentää, että muutoksia on tehtävä ripeästi, eivätkä ne voi odottaa palvelurakenneuudistusta. - Sen läpivieminen kestää 5-10 vuotta. Sote-uudistuksessa suunnitellut uudistukset on otettava käyttöön pikaisesti. Toimittajana Maija Salminen. Kommentoi yle.fi/taustapeili
Arto Vähätalo Kaupin Ratsastuskoulusta esittelee ratsastussimulaattorin ja näyttää, miten sillä saadaan parannettua ratsastajan asentoa ja tekniikkaa.Toimittaja Marko Miettisellä ei ole olemassa tekniikkaa lainkaan, joten avuksi ilmoittautui toimituksemme estemestari Sanna Pirkkalainen. Hypätään siis hevosen selkään. Ohjelman ensilähetys oli 20.4.2012. yle.fi/taustapeili
Maaseudun tulevaisuuden jäljillä. Osa 2/4. Hämeen viljavilta mailta Lopelta löytyy Kaakkolan tila, jossa Anita Kaakkola kasvattaa islanninhevosia. Hevostalous on ollut pitkään ainoa kasvava maatalouden ala. Suomeen syntyy vuosittain satakunta uutta hevosalan yritystä. Maassamme on tällä hetkellä noin 16 000 hevostallia, jotka tarjoavat työtä yli 15 000 suomalaiselle. Tallien määrä ylitti lypsykarjatilojen määrän jo vuonna 2006. Taustapeili vierailee maaseudulla neljänä torstaina toukokuussa. Toimittajana Sanna Pirkkalainen. yle.fi/taustapeili
Erityislapsen äiti haluaisi olla vain äiti, ei kuntouttaja ja asiainhoitaja, sanoo Tarja Lähdemäki Leijonaemot ry.stä. Yhdistys keskittyy erityislasten perheiden jaksamisen tukemiseen. Tarja Lähdemäen mielestä monimutkainen byrokratian syövereissä seikkaileminen hankaloittaa perheiden tavallista arkea. - Esimerkiksi Kela saattaa vaatia vuosittain selostuksen lapsen tilasta ja perheen arjesta - aivan kuin vakavasti vammautuneen lapsen ihmeparaneminen olisi todennäköinen vaihtoehto. Tarja Lähdemäki vastaanotti äitienpäivänä tasavallan presidentin myöntämän kunniamerkin yhdessä 33 muun äidin kanssa. Toimittajana Maija Salminen. Kommentoi yle.fi/taustapeili
Tekniikan taustapeili tutustuu kiertävään musiikkistudioon. Pyhtään suunnalla vastaa voi tulla Rytmirekka, jonka sisältä löytyy kokonainen musiikkiluokka. Rytmirekan kuskinpenkillä istuu muusikko ja yrittäjä Simo Sahari.Toimittajana Petri Rinne. yle.fi/taustapeili
Taustapeil on maaseudun tulevaisuuden jäljillä neljänä torstaina tämän toukokuun aikana. Pohjois-Savossa Kiuruvedellä asuva Anna-Saara Tikka on ottanut sukutilan hoidettavakseen viisi vuotta sitten. Nyt rakenteilla on osakeyhtiömuotoinen, yli kahdensadan lehmän suurnavetta. Toimittaja Sanna Pirkkalainen. yle.fi/taustapeili
Vuoden 2012 aikakauslehtitoimittajaksi vastikään valittu Hanna Jensen voisi ansioluettelonsa perusteella melkeinpä valita työpaikkansa. Jensenille oman tien kulkeminen on kuitenkin niin tärkeää, että hän on valinnut vapaan toimittajuuden. - "Yleensä kiinnostun asioista joko siksi, että huomaan yhteiskunnassa jonkin asian olevan pielessä, tai huomaan jonkin asian olevan erityisen hyvin. Sen jälkeen tulee innostus ja halu kertoa se muillekin." Tästä syystä hän myös kirjoitti kirjan oman isän muistisairaudesta. Toimittajana Maria Laine. Kommentoi yle.fi/taustapeili
Vanhan meijerin tiloissa oppaana on Suomen Pontikkatehdas Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Heimonen. Oman kokemuksensa pontikasta kertoo yrityksen toiminnassa mukana oleva Veini Haapasalo. Tekniikan taustapeilin toimittajana Kiteellä on Sanna Jussila. yle.fi/taustapeili
Tiesitkö, että suurin osa maailmalla myydyistä viineistä menee käyttöön 48 tunnin sisällä, tai että kruunukorkki olisi tutkimusten mukaan yksi parhaista viinipullon sulkijasta? Petri Rinteen toimittamassa Taustapeilissä kerrotaan myös, että Suomessa ja Portugalissa myydään Euroopan huonolaatuisinta hanaolutta. Yksi syy hanaoluen kehnoon kuntoon on se, että myyntimäärät jäävät useissa ravintoloissa suhteellisen pieniksi. Ratkaisuksi on kehitetty uudentyyppinen hanajärjestelmä. Viineistä kertoo Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna, oluesta ravintoloitsija Ville Loponen ja Hartwallin asiakasmarkkinointijohtaja Toni Rounas. yle.fi/taustapeili
Vappuseremonioissa nostellaan usein maljoja ja sitä ryyditetään juomalauluin. Mikä ero on snapsilaululla ja juomalaululla? Taustapeilin vieraina ovat teekkarilaulujen kävelevä tietokirja, Hummeripojat-kvartetin jäsen Ilkka Aaltonen ja suomalaista juomalauluperinnettä elvyttävä muusikko Mika Sundqvist, joka muistetaan myös juomalaulujen SM-kisojen puuhamiehenä. Taustapeilin toimittajana Markus Turunen.
25.4. on kulunut kuusikymmentä vuotta perinnöllisyyden perusmolekyylin DNA:n kaksoiskierteinen rakenteen ratekamisesta. Löytöä pidetään viime vuosisadan tärkeimpänä löytönä biologiassa. Sen ansiosta perinnöllisyystutkimus saattoi edetä aivan uudelle tasolle. Asialla olivat englantilainen Francis Crick ja amerikkalainen James Watson, joiden artikkeli DNA:n rakenteesta julkaistiin Nature-tiedelehdessä 25.4.1953. Tieteen taustapeilissä Turun yliopiston genetiikan professori Harri Savilahti valottaa DNA:n jännittävää löytöhistoriaa ja dosentti Mikko Frilander kertoo, mikä on nykykäsitys geeneistä. Toimittajana on Sisko Loikkanen. yle.fi/taustapeili
Myllykosken paperitehtaan toiminta loppui vuoden 2011 lopussa. Vain osa työntekijöistä jatkaa edelleen purkutöitä tehtaassa.Tehtaalla paperin jälkikäsittelyssä työskennellyt Sirpa Pokki työllistää itsensä nykyisin hierojana. Koneenhoitaja Markku Ulenius opiskelee liiketaloutta ja tehtaan työsuojeluvaltuutettu Risto Uotila on projektikoordinaattorina Protomossa. He kaikki tarttuivat irtisanomisen jälkeen nopeasti uuteen, mutta muistuttavat, että päätökset eivät ole aina yksinkertaisia. Myllykosken nykyelämästä kertovat myös nuoret. Toimittajana Paula Jokimies. yle.fi/taustapeili
Jos elokuvassa tarvitaan härkää, ilvestä tai vaikkapa sammakkoa, joka osaa liikkua juuri oikeaan suuntaan juuri oikealla hetkellä, hätiin kutsutaan kouluttaja Tuire Kaimio. Kaimio on Pohjoismaiden arvostetuin eläinnäyttelijöiden kouluttaja ja tietokirjailija, jolla on taito saada vaikkapa sammakko tulemaan ihmisen luokse kutsuttaessa. Voimakeinoja hän ei työssään käytä, vaan kaikki perustuu siihen, että kouluttaja tuntee jokaisen eläimen sekä lajinsa edustajana että yksilönä. Tosin herkkupalojakaan ei saa unohtaa. Toimittajana Sanna Pirkkalainen. Kommentoi yle.fi/taustapeili
Kevään saavuttua alkaa maanteillämme näkyä talven työn tuloksia, kun vanhojen ajoneuvojen harrastajat alkavat ulkoiluttaa kalustoaan. Museoajoneuvoharrastus sisältää muun muassa ajatuksen säilyttää vanha ja historiallinen ajoneuvo. Harrastus on paljolti rakentamista ja ylläpitämistä. Ajaminen on monesti aikaa ja rahaa vievän harrastuksen huipennus. Tekniikan taustapeili kävi tapaamassa kahta kokenutta harrastajaa. Taustapeilin toimittaa Heikki Tikkanen. yle.fi/taustapeili
Paperin valmistus loppui Voikkaalla v. 2006, ja liki 700 tehtaan työntekijää jäi töitä vaille. Voikkaan tehtaan työntekijöistä osa on kouluttautunut uudelleen, osa lähtenyt paikkakunnalta, osa tekee keikkatöitä. Eläkeputkessa on n. 70 ja työttömänä edelleen n. 130 henkilöä. Taustapeilissä elämänsä rakentamisesta uusiksi kertovat yrittäjäksi ryhtynyt Santtu Aitala, hänellä työvuosia tehtaalla ehti kertyä yli 30, sekä Jarno Simpanen, jonka työura tehtaalla jäi vajaan kahdeksan vuoden mittaiseksi. Jarno on tehnyt kesäisin paperihommia ja talvet hän on ollut koti-isänä. Lisäksi äänessä on Voikkaan nuorisoa. Toimittajana Paula Jokimies. Kuva:Yle/Anna Huittinen.
Kirjailija Emmi Itäranta solmi viime vuonna kustannussopimuksen kansainvälisen HarperCollins –kustantamon kanssa. Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja julkaistaan ensi keväänä Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Eskoisessaan, Teemestarin kirjassa, Itäranta on luonut uuden maailman, missä vesi on kortilla ja sitäkin vähää hallinnoidaan diktatuurin toimesta. Kirja on osittain yksi kuvitelma siitä, mihin ilmastonmuutos saattaa johtaa. Toimittajana Sanna Jussila. Kommentoi yle.fi/taustapeili
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.