Areena
  • TV
  • Radio
  • Yle Perämeri

    Ilkka Marttala singahti vihdoin soittolistoille

    9 min
    • Esitetty: Radio Perämeri
    • Kuunneltu: 40 kertaa ( Kuunneltavissa vain Suomessa )

    Sarja Yle Perämeri »


    Yle Perämeri: Jaksot (59) fi:Program:rss

    Aprillipila vuodelta 1985

    Joskus aprillipila voi onnistua vähän liiankin hyvin eli se lähtee niin sanotusti lapasesta. Vuonna 1985 Lapin radion Kemin toimitus raportoi täältä Ruotsin rajalta, että Systembolagetista myydään viinaa vain kruunuilla ulos ja suomalaisille ei myydä lainkaan. Se on totinen paikka, kun suomalaisille viinasta vitsiä väännetään ja sehän meni täydestä koko valtakunnassa. Ihmekös tuo, kun varsin uskottavalta kuulosti nuori Eero Säily ja Systembolagetin Maj-Britt Pekaksi tekeytynyt, tuolloin radion henkilökuntaan kuulunut Raili Tikkanen.

    • Kesto: 1 min

    Merja Ruth kaipaa tiloja teatterin tekemiseen Torniossa

    Torniolainen Merja Ruth vaikuttaa tätä nykyä uudessa TeatteriRajassa, jonka esitykset eivät isoja tiloja kaipaa. Viimeisin Ruthin ohjaama ja käsikirjoittama esitys saatiin rakennettua esimerkiksi ravintolan tiloihin ja harjoituksia vedettiin talven mittaan ihmisten olohuoneissa. Tilakysymys onkin Merjan mielestä akuutti erityisesti nuorten kulttuurin tekemisessä. Kati Siponmaa lähti Merjan kanssa kävelyttämään koiria ja päätyi istuskelemaan Tornion juna-asemalle, joka on Merjalle erityisen mieluisa paikka...

    • Kesto: 10 min

    Bilebändi 2012 -kisa bailattiin päätökseen

    Grooving High Allstars ja Lipsaset kohtasivat lauantaina Bilebändi 2012 -kisan finaalissa. GHA taipui niukasti kakkoseksi kahden prosentin erolla ja voittoa Tampereen Tohlopissa juhli Lipsaset-yhtye. Yle Perämeren toimittaja Risto Koskinen jututti muun muassa yhtyeiden keulahahmoja paikan päällä, heti finaalin jälkeen.

    • Kesto: 5 min

    Groovarit matkalla Bilebändi 2012 -kisaan

    Merilapin bailukone Grooving High Allstars kisaa Bilebändi 2012 -kisan finaalissa lauantaina Tampereella. Solisti Mikko Koivulehdon kuskaama Groovaribussi starttasi Kemistä hyvissä ajoin ja matkalle halki Suomen lähti mukaan myös reportterimme Risto Koskinen. Juha Peltoperä kilautti kavereille tien päälle.

    • Kesto: 8 min

    Ilkka Marttala singahti vihdoin soittolistoille

    Yksi levytetty musiikkikappale saattaa mullistaa pitkänlinjan muusikon elämän kertaheitolla - tai ainakin muuttaa jopa tulevaisuuden suunnitelmia. Keminmaalainen yrittäjä ja muusikko Ilkka Marttala pääsi kokemaan levyttämänsä Tumma joki -nimisen kappaleen myötä levylistalaulajan hetkellistä suosiota. Juha Peltoperä otti Ilkan juttusille. [KMI 180412 Ilkka Marttala LEIKATTU AAMUSTA, 00:09:47]

    • Kesto: 9 min

    GHA:n Mikko toipuu taistoon Bilebändi-kisassa

    TV Kakkosen Bilebändi 2012 -kilpailu on edennyt semifinaalivaiheeseen. Toisiaan suohon laulavat porilainen Remix ja Meri-Lapista ponnistava Grooving High Allstars. Viimeksi mainitun toinen laulusolisti, se karvaisempi kävi semifinaalin aattona Yle Perämeren vieraana. Mikko Koivulehto on Risto Koskisen haastateltavana.

    • Kesto: 10 min

    Jaakko Laitinen & Väärä raha ja elämänmakuinen lappilaisbalkan

    Suomen ainoa lapland-balkanilaisyhtye Jaakko Laitinen & Väärä raha tekee musiikkia jarruttelematta. Yhtye on parhaimmillaan livetilanteissa, joissa rytmikäs lappilaisvaikutteinen mustalaismusiikki pääsee oikeuksiinsa. Lappilaisten soittajien muodostama yhtye julkaisi hiljattain toisen albuminsa ja kiitosta on sadellut - kuten esikoisestakin. Laulaja Jaakko Laitinen ja hanuristi Marko Roininen Laura Holapan haastattelussa.

    • Kesto: 5 min

    Torniolainen nuori seurasi evakuointia Phuketissa

    Indonesian rannikkoa ovat keskiviikkona vavisuttaneet voimakkaat maanjäristykset. Myös tsunamivaarasta on varoitettu. Yle Perämeren toimittaja Eero Säily tavoitti Phuketista torniolaisen Josefiina Taramaan, joka varmuuden vuoksi kiipesi turvaan läheiselle vuorelle.

    • Kesto: 4 min

    Koko perhe jalkapallon asialla

    Kemiläinen Seppälän perhe on omistautunut nuorinta myöten jalkapallolle. Äitiä, isää ja tyttäriä yhdistää sama palloiluharrastus, mikä takaa ainakin sen, ettei tässä perheessä taistella liikkumisen tärkeydestä - tai kaukosäätimen herruudesta silloin, kun tv:ssä näytetään jalkapalloa. Perheen isä Jarkko Seppälä kävi Laura Holapan jututettavana.

    • Kesto: 7 min

    Keminmaassa setvitään kunnaninsinöörin taloussotkuja

    Keminmaassa on puitu kevään ajan valtakunnallisessakin mittakaavassa hyvin harvinaista taloussotkua. Keminmaan kunnan teknisen toimen eli teknisen lautakunnan rahankäyttö karkasi pahoin käsistä viime vuonna. Määrärahat ylittyivät useilla sadoilla tuhansilla euroilla ja vastuullisen johtavan virkamiehen, nyt jo virastaan irtisanoutuneen kunnaninsinöörin Pekka Latvalan tili- ja vastuuvapaus ratkaistaan valtuustossa kesäkuussa. Toimittajana on Tiina Rantamartti.

    • Kesto: 6 min

    Nina Höynälän sydämessä soi jazz

    Torniolainen, upeaääninen jazzlaulaja Nina Höynälä laulaa ja tekee musiikkia sydämestään. Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Höynälä tekee bändinsä kanssa kesällä levyn, joka sisältää lahjakkaan naisen itse säveltämää musiikkia.

    • Kesto: 7 min

    Luonto parantaa Saaran salvoissa

    Harva huomaa katsella lähiympäristöään sillä silmällä, että se sisältää paljon hyviä raaka-aineita kauneuden ja terveyden hoitoon. Kemiläinen Saara Kotijärvi-Dianoff valmistaa salvoja ja saippuoita kotinsa keittiössä muun muassa omassa pihassa kasvavista kehäkukista. Kati Siponmaa tutustui luonnontuotteisiin ja niiden valmistajaan Kemin Syväkankaalla.

    • Kesto: 11 min

    Antti Lainas julkaisi debyyttialbuminsa

    Muusikko-lauluntekijä Antti Lainas julkaisi maaliskuun loppupuolella ensimmäisen pitkäsoittolevynsä "Silloin oli sunnuntai". Kemistä kotoisin oleva Lainas asustelee nykyään Virroilla, mutta uuden levyn julkkarikeikkaa vietettiin hänen entisessä kotikaupungissaan. Risto Koskinen jututti Anttia Yle Perämeren studiossa keikkapäivän aamulla.

    • Kesto: 7 min

    Lumiveistoksin rasismia vastaan

    Kemin Meripuistoon on kohonnut varsin kirjavan joukon toteuttamana lumiveistoksia. Veistovälineiden kimpussa oli kemiläisiä, ruotsalaisia ja saksalaisia koululaisia sekä maahanmuuttajia. Tempauksen taustalla on rasismin vastainen työ. Paikalla kävi Laura Holappa.

    • Kesto: 6 min

    Reetta-yhtye julkaisee musiikkia muistitikulla

    Oulu-Tornio-alueella toimiva Reetta-yhtye julkaisee uuden sinkkunsa muistitikulla. Juurikin Reetta-yhtyettä ja Lähdetkö mukaan-singleä varten suunniteltu ja valmistettu muistitikku on hieman erilainen, mutta samalla myös varsin kätevä tapa tuoda esille uutta musiikkia ja herättää kiinnostusta valtavirrassa. Yle Perämeren toimittaja Risto Koskinen jututtaa yhtyeen laulajaa Nelli Milania.

    • Kesto: 7 min

    Postipakettiautomaatti palvelee Torniossa

    Postin uusi SmartPost -pakettiautomaatti toimii nyt myös Meri-Lapin alueella. Automaatilta voi lähettää paketin toiseen pakettiautomaattiin tai mihin tahansa Postiin. Toimittajat Heidi Hannukainen ja Risto Koskinen testasivat pakettiautomaattia Torniossa.

    Yle Perämeri: Muut audiot (82) fi:Program:rss

    Kirjoita sinäkin dekkari!

    Kemiläinen Annukka Immonen on kuulunut Kirjoittajaryhmä Rinkiin viitisen vuotta. Immonen on ollut mukana touhuamassa muillekin kuin rinkiläisille tarkoitettua viikonloppukurssia, jonka tarkoituksena on synnyttää jännitystarinoita. Immosta jututtaa Kati Siponmaa.

    • Kesto: 4 min

    Rakkaudentähti edistää hyvinvointia

    Kemiin avatussa Rakkaudentähti-keskuksessa voi tutustua kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämiseen. Yrittäjä Anu Markoff kävi Risto Koskisen vieraana YLE Perämeren suorassa lähetyksessä. Markoffin seurassa vietettiin muun muassa pieni meditaatiotuokio.

    • Kesto: 8 min

    Heidi Kyrö

    YLE Perämeren Laulun synty-sarjan viimeiseksi jäävässä osassa Maja-albuminsa esittelee Kemin lähtöä oleva Heidi Kyrö. Häntä haastattelee Juha Peltoperä.

    • Kesto: 7 min

    Veri vetää Riittaa Kähköstä hirvijahtiin

    Syyskuun viimeisenä lauantaina starttaa taas hirvenmetsästys. Törmävaaran eräveikkojen kanssa metsälle ensimmäisten joukossa mielii myös Riitta Kähkönen. Neljän lapsen äidillä on onneksi hyvät tukijoukot, jotta verenperintönä tulleelle harrastukselle löytyy aikaa. Toimittajana on Kati Siponmaa.

    • Kesto: 6 min

    Hank Nero

    Suomenkielistä bluesia soittava Hank Nero on julkaissut pitkän tauon jälkeen pitkäsoiton. Tällä kertaa homma hoidetaan levy-yhtiön siipien suojissa ja vyö on ladattu panoksia täyteen. YLE Perämeren Laulun synty-sarjassa lauluntekijää jututti Kati Siponmaa.

    • Kesto: 5 min

    Kemiläinen Tomorrows Dream julkaisee musavideon

    Kemiläinen melodiallista metallia soittava Tomorrows Dream -yhtye on saanut valmiiksi uuden musiikkivideonsa. Beated to the Ground-kappaleesta tehty video on yhtyeen ensimmäinen ja se on kuvattu kesän aikana Kemin kaupungin maisemissa. Risto Koskisen haastattelussa yhtyeen rumpalin Julle Tikkanen ja kitaristin Markus Dianoff.

    • Kesto: 7 min

    Kirkonmäen koulun nelosluokkalaiset loistavat liikenteessä

    Peruskoulun neljäsluokkalaisille suunnattuun valtakunnalliseen Loista Liikenteessä -teemapäivään osallistuneen Kirkonmäen koulun 4 A-luokka täyttyi tekemisen meiningistä, kun liikenneopettajaksi opiskeleva Maisa Frant laittoi oppilaat tuunaamaan itselleen heijastimen. Juha Peltoperän juontaman aamulähetyksen reportteri Kati Siponmaa meni tunnelmaan mukaan. Kuvassa Niko Palokangas, Karoliina Helkkula, Viivi Orasvuo ja Vilma Vittaniemi. Takana luokanopettaja Jarmo Koskinen.

    • Kesto: 5 min

    Erkki Witikainen

    Ahkera kansan tanssittaja Erkki Witikainen on julkaissut 40 vuoden taiteilijataipaleelta juhlalevyn. Pitkäsoitto on läpileikkaus pitkästä viihdyttäjän urasta. Erkki Witikainen on YLE Perämeren Laulun syntysarjan vieraana. Toimittajana Kati Siponmaa.

    • Kesto: 8 min

    Syömishäiriöisten ryhmä starttaa lokakuussa

    Meri-Lapin alueelta on vielä puuttunut ryhmä, jossa erilaisista syömishäiriöistä kärsivät olisivat saaneet jakaa kokemuksiaan. Lokakuussa aloittava vertaistukiryhmä on tarkoitettu ihan kaiken kokoisille ja näköisille syömisen kanssa tasapainoleville ihmisille. Ryhmän vetäjiksi ryhtyvät Ninni-Ingrid Nurmos (kuvassa) ja Emmi Ruokokoski. Heitä haastattelee Kati Siponmaa.

    • Kesto: 7 min

    Lappian uusi rehtori vaatii nopeaa reagointia

    Ammattiopisto Lappian tuore rehtori Jussi Leponiemi haluaa opinahjonsa elävän vahvasti ajassa mukana. Se tarkoittaa muun muassa nopeaa reagointia yhteiskunnassa ja etenkin työelämässä tapahtuviin muutoksiin. Noin 4000:n opiskelijan Lappian hän näkee vahvana toimijana, joka saisi olla vieläkin enemmän yhteydessä työelämän toimijoihin. Jussi Leponiemi kävi Laura Holapan studiovieraana.

    • Kesto: 7 min

    Laren Baari viihdyttänyt Arpelassa lähes 20 vuotta

    Harri Lauri perusti Laren Baarin lähes 20 vuotta sitten. Siitä asti Tornion Arpelassa on nautittu hyvästä musiikista ja laadukkaista artisteista. Laren Baarissa on vastattu myös nykyajan haasteisiin. Risto Koskinen jututti Harri Lauria.

    • Kesto: 7 min

    TimeKillers mielii autotallista maailmalle

    Kolmen nuoren miehen muodostama bändi, autotalli ja unelma. Samat asetelmat oli aikoinaan Hurriganesilla ja kuinkas kävikään...? Keminmaalainen TimeKillers on yhtäkuin veljekset Jouni (vas.) ja Jani Yliherva sekä poikien kaveri Jere Peurasaari (keskellä). "Ajantappajat" treenaa veljesten isän autotallissa ja polte keikoille on kova. Talliin tiensä löysi Juha "Peltsi" Peltoperä.

    • Kesto: 5 min

    Susanna Kunnari kevein askelin uusille urille

    Tangomarkkinoilla kannuksensa hankkinut Susanna Kunnari lauloi levylle pari kappaletta Bo Söderholmin säveltämää musiikkia. Single-levy enteilee tanssimusiikkia, jota on tarkoitus viimeistään ensi kesänä lähteä lavoille esittämään. Keminmaan Lautiosaaressa nykyään asustelevan laulajan elämässä puhaltaa monet muutokset tuulet. Susanna Kunnari kävi Kati Siponmaan studiovieraana.

    • Kesto: 7 min

    Valde Aho julkaisi satumaisen runokirjan lapsille

    Torniolainen kirjailija Valde Aho julkaisi uuden runokirjansa elokuun loppupuolella. Satumetsän salaisuuksia on värikäs ja satumainen runokirja lapsille. Risto Koskinen jututti Valde Ahoa.

    • Kesto: 6 min

    Laulun synty: Pekka Ruuska

    Laulun synty -sarjassa viikon 35 artisti on laulaja-lauluntekijä ja levy-yhtiön omistaja Pekka Ruuska. Ruuska aloitti muusikon uransa jo 1980 -luvun alussa gosbel-yhtyeessä Livingston ja 1985 Ruuska osallistui Ritz-yhtyeen riveissä muun muassa Syksy Sävel -kilpailuun, mutta ei silloin päässyt finaaliin saakka. Levytyksiä Ruuskalle ehti tulla jokunen, ennen kuin tapahtui todellinen läpimurto. Rafaelin Enkeli -kappaleesta tuli kiintotähti Suomen kevyen musiikin taivaalle, ja siitä tuli olennainen osa Pekka Ruuskan elämää - ehkä jopa liiaksikin. Tapio Räihä tapasi Pekka Ruuskan Pyhätunturilla, Pyhä unplugged -tapahtuman yhteydessä.

    • Kesto: 8 min

    Kemin kuninkaallisten joukko kasvaa taas

    Vuodesta 1990 on Kemin kaupungille valittu hallitsija ja -97 alkaen Kemin kuningas on saanut rinnalleen myös kuningattaren. Ihan ensimmäisen kuninkaan, nyt jo edesmenneen näyttelijän Eino Viitalan valinnan jälkeen on tapahtunut paljon. Kati Siponmaan haastattelussa ovat ahkerat kuningattaret Anja Holpainen (kuvassa keskellä) ja Hannele Kauppinen. Mukana on myös emeritusradiotoimittaja Pentti Hedberg, jonka hallitsijakausi kaupungissa osui vuosituhannen alkuun.

    Yle Perämeri: Muut videot (7) fi:Program:rss

    Matkailujäänmurtaja Sampo sai punaisen nenän!

    Kemin talvimatkailun ylpeys, matkailujäänmurtaja Sampo sai Meri-Lapin nenäpäivän kunniaksi punaisen nenän. Hurja myräkkä meinasi viedä nenän ripustamisessa mukana olleen kansliajohtaja Jukka Vilénin mukanaan, mutta onneksi nenä saatiin paikalleen ilman miestappioita.

    • Kesto: 2 min

    Karjalankarhukoiran pennut hinkuvat jo metsälle

    Kolmeviikkoiset karjalankarhukoiran pennut herättelevät metsästysvaistoaan Simon Jättösarven kennelissä. Lea Tolvasen ja Jouko Vakkalan kymmenen pennun pesue touhuaa omassa pesässään ottaen mittaa toinen toisistaan.

    Melonista helpotusta helteeseen

    Helteen seurauksena voi olla esimerkiksi kuumuudesta johtuva päänsärky. Viilennys vaivaan voi löytyä lähikaupasta. Yle Perämeri testaa...

    • Kesto: 2 min

    Ranuan karhunpentu on kasvanut nopeasti

    Alkuvuodesta Ranuan eläinpuistossa emonsa hylkäämäksi joutunut karhunpentu on kasvanut hurjaa vauhtia. Yle Perämeren toimittaja Risto Koskinen kävi seuraamassa pentutytön ruokataukoa heinäkuun loppupuolella.

    • Kesto: 1 min

    Haudonta tuotti ensikertalaiselle neljä tipua

    Keminmaalaisperhe päätti kokeilla, miten tipujen haudonta koneellisesti onnistuisi. Haudotuista kananmunista kuoriutui lopulta neljä elinkelpoista piipertäjää. Perheen lapset ovat tulokkaista innoissaan.

    Löytyikö Perämerestä harvinainen kumiankka-populaatio?

    Yle Perämeren omat tutkijat Jari Vesa ja Heidi Hannukainen kävivät testaamassa, kestääkö vesitiivis pokkarikamera sukelluksen Perämeren kristallinkirkkaaseen veteen? Lisäksi toiveissa oli saada vedenalaista kuvaa erittäin harvinaisesta Perämeren kumiankka-populaatiosta. Saksien ja "jeesusteipin" avulla tavallinen onkivapa muuntautui miehittämättömän minimini-sukellusveneen upotus- ja nostolaitteeksi.

    Muualla Yle.fi:ssä