Nuoret ovat kysyttyjä lääkäreitä, mutta hyljeksittyä telttaseuraa. Miksi näin? Huawei ei vienytkään Nokiaa, mutta onko teknologiajättimme meille enää minkäänlainen kansallinen ylpeys? Millainen on yksi kymmenestä lupaavimmista eurooppalaisista elokuvaohjaajista. Vieraana palkittu dokumentaristi Mika Ronkainen. Lähetyksen juontavat Eve Väyrynen ja Jukka Lindström. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
Suuri "byrokraatit vs.vapaus" -teemalähetys! Savuton parveke, uhka vai mahdollisuus? Miksi verottaja haluaa olla aikapankkiryöstäjä? Onko yhteisomistajuus hippiutopiaa vai maalaisjärkeä? Ennen kaikki oli paremmin sanotaan, mutta miksi nykyään on vähemmän rikollisuutta? Lähetyksen juontavat Eve Väyrynen ja Jukka Lindström.
YleX:n Etusivu on Suomen ainoa nuorille suunnattu asiaohjelma valtakunnallisella radiokanavalla. Ohjelma pureutuu kriittisesti päivän merkittävimpiin uutisiin ja puheenaiheisiin. Etusivu selvittää, kyseenalaistaa ja viihdyttää. Lähetyksen juontavat Aura Lindeberg ja Jukka Lindström. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
YleX:n Etusivu on Suomen ainoa nuorille suunnattu asiaohjelma valtakunnallisella radiokanavalla. Ohjelma pureutuu kriittisesti päivän merkittävimpiin uutisiin ja puheenaiheisiin. Etusivu selvittää, kyseenalaistaa ja viihdyttää. Lähetyksen juontavat Aura Lindeberg ja Jukka Lindström. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
Lomaillemmeko liikaa ja väärin? Onko koko elämämme kohta paketoitu yhdeksi isoksi "on demand" -palveluksi? Löytyykö kovasta maailmastamme sijaa yliherkille ihmisille? Ja ketkä ovat he, jotka tulevat pelastamaan tämän maailman? Muun muassa näiden isojen kysymysten pariin tänään YleX Etusivu tänään kietoutuu. Lähetyksen juontavat Aura Lindeberg ja Eve Väyrynen. YleX:n Etusivu on Suomen ainoa nuorille suunnattu asiaohjelma valtakunnallisella radiokanavalla. Ohjelma pureutuu kriittisesti päivän merkittävimpiin uutisiin ja puheenaiheisiin. Etusivu selvittää, kyseenalaistaa ja viihdyttää. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
Onko evakelis-luterilainen kirkko jo liian, vai aivan vasta liian vähän liberaali? Lisäksi tänään Etusivussa pohditaan muun muassa, että kuinka varallisia ehkäisypillerit voivat olla, kuinka pitkäksi aikaa meidät voidaan määrätä koulunpenkille ja millainen sudenkuoppa sosiaalinen media on? YleX:n Etusivu on Suomen ainoa nuorille suunnattu asiaohjelma valtakunnallisella radiokanavalla. Ohjelma pureutuu kriittisesti päivän merkittävimpiin uutisiin ja puheenaiheisiin. Etusivu selvittää, kyseenalaistaa ja viihdyttää. Lähetyksen juontavat Aura Lindeberg ja Jukka Lindström. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
Liki sata poliisia urkki luvatta edesmenneen hiihtäjälegendan tietoja, mutta voimmeko tuomita heitä heidän uteliasuudestaan? Missä menee blogin ja mainnonan raja? Millaista on olla nainen keskellä miesten peliä? Ja mitä ihminen paljastaa itsestään, kun uskoo suojelevansa omaa takapihaansa? Lähetyksen juontavat Aura Lindeberg ja Jukka Lindström.Toimittajana Eve Väyrynen. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.mobi, ylex.etusivu@yle.fi
Toukokuussa tehtiin Kankaanpäässä pesishistoriaa. Silloin Kati Rantalasta tuli ensimmäinen nainen, joka on toiminut päätuomarina miesten superpesisottelussa. Etusivun toimittaja Eve kävi katsomassa Rantalan tuomarointia ykköspesispelissä Helsingissä. Kuinka tuomari pitää oman päänsä kylmänä, kun ympärillä sekä yleisö että pelaajat huutavat törkeyksiä? Entä miten miespelaajat kohtelevat naistuomaria?
Kuinka voimme voittaa auringon taistelussa syöpää vastaan? Pitäisikö nuorille antaa ekana kenkää? Kuinka isoveli valvoo, jos pikkuveli vuotaa? Kuinka sairaita asioita ovat kuukautiset ja ennenaikainen siemensyöksy. Muun muassa näitä edellä lueteltuja kysymyksiä YleX Etusivu käsittelee tänään. Lähetyksen juontavat Aura Lindeberg ja Jukka Lindström. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
Pitääkö naisjohtajan olla teräsmies? Ohjelmassa vieraana naisjohtajuuteen perehtynyt kauppatieteiden tohtori Minna Hiillos Aalto-yliopistosta. Lisäksi YleX Etusivu pohtii muun muassa seuraavia kysymyksia: Miksi isot "pahat" firmat ovat toivotuimpia työnantajia? Jos ensiksi pyytää anteeksi koko Suomen kansalta, voiko sitä sen jälkeen moittia Twitterissä? Ja miksi kännissä ajaminen on meillä enemmän ok kuin muissa pohjoismaissa? YleX:n Etusivun perjantaista kaksituntista emännöivät Aura Lindeberg ja Eve Väyrynen. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
Etusivu ihmettelee tänään, että mikäs on tuo Jossu oikein naisiaan? YleX:n kesäkumibiisin naiskuva puhuttaa, mutta onko kohu aiheellinen? Entäpä miksi valtio kohtelee kuntia kuin ongelmanuoria? Lisäksi käsittelyssä on ruoan hinnan mystisyys ja peltipoliisien älykkyys. . YleX:n Etusivu on Suomen ainoa nuorille suunnattu asiaohjelma valtakunnallisella radiokanavalla. Ohjelma pureutuu kriittisesti päivän merkittävimpiin uutisiin ja puheenaiheisiin. Etusivu selvittää, kyseenalaistaa ja viihdyttää. Lähetyksen juontavat Aura Lindeberg ja Eve Väyrynen Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
Pitäisikö pornoa opettaa kouluissa? Kuinka tehokkasti veturimiehet heiluttavat? Mitä löytyy mellakkapoliisin kilven ja kypärän alta? Miksi on hyvä kasvattaa lasta laatikossa? Näiden ihmisläheisten aiheiden parissa YleX Etusivun parituntisen kanssasi viettävät Aura Lindeberg, Jukka Lindström ja Eve Väyrynen. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
Euroopassa on mellakoitu viime aikoina väkivaltaisesti. Mitä jos Suomessa tapahtuisi vastaavaa? Etusivun toimittaja Eve tutustui suomalaisen mellakkapoliisin valmiustilaan. Hän tapasi Jaakko Walleniuksen, joka toimii Helsingin poliisin joukkohallinnan vastuuhenkilönä. Wallenius toimi johtotehtävissä jo vuonna 2006, jolloin Suomessa poliisi ja mielenosoittajat ottivat edellisen kerran väkivaltaisesti yhteen.
Kuinka paljon teleoperaattori voi päättää mihin internettiäsi käytät? Miksi jengi popsii yhä enemmän ADHD-lääkkeitä? Irtoaako pottu kaupasta ilmaiseksi ja mihin tarvitaan hyviä uutisia? YleX:n Etusivu on Suomen ainoa nuorille suunnattu asiaohjelma valtakunnallisella radiokanavalla. Ohjelma pureutuu kriittisesti päivän merkittävimpiin uutisiin ja puheenaiheisiin. Etusivu selvittää, kyseenalaistaa ja viihdyttää. Lähetyksen juontavat Aura Lindeberg ja Jukka Lindström. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
YleX jakaa taas kesäkumeja, mutta mitä muuta festareiden kortsutiskillä on tarjolla? Pitäisikö peruskoulu laittaa hetkeksi sermin taakse rauhoittumaan? Entäpä miksi amiksesta valmistuneet penäävät suurempaa arvostusta? Ja minkä tähden kunnonkohottamiseen etsitään jatkuvasti oikoteitä? Näihin kysymyksiin tänä perjantaina vastauksia etsivät YleX Etusivun studiossa Aura Lindeberg ja Jukka Lindström. Soita (09) 1482822, ylex.fi, ylex.etusivu@yle.fi
Ilmasto lämpenee, öljy hupenee, sodat jatkuvat ja maapallo ylikansoittuu. Tulevaisuuden tiedemiehet ja -naiset leireilevät parhaillaan Suomessa, kuinka he aikovat pelastaa maailman? YleX Etusivun Eve kävi jututtamassa nuoria tieteilijöitä Helsingissä järjestettävässä kansainvälisessä tiedeleirissä.
Auringosta tulee syöpä, mutta voimmeko väistää sen? Miksi melanooma yleistyy, vaikka sen ennaltaehkäyisystä tiedetään nykyään paljon? YleX Etusivun haastattelussa Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Liisa Pylkkänen.
YleX Etusivussa puhuttiin raiskauksista saatavista tuomioista ja niiden pituuksista yhdessä Tukinainen ry:n varatuomarin ja sukupuolen tutkimuksen professorin kanssa.
YleX Etusivun haastattelussa sukupuolineutraalia avioliittolakia ajava kansanedustaja Lasse Männistö (kok) sekä sitä vastustava Vesa-Matti Saarakkala (ps).
YleX Etusivun vieraaksi saapui viikonloppuna Vuoden Baristaksi valittu Kalle Freese. Mitä hyvältä kahvinvalmistuksen ammattilaiselta edellytetään?
Tulevat jaksot
Jakso
Julkaisuaika
Poistumisaika
Kesto
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.