Lohikäärme lensi avaruuteenVielä muutamia vuosia sitten Space X -yhtiölle, sen perustajalle, nettimiljardööri Elon Muskille ja heidän haaveilleen omasta kantoraketista sekä avaruusaluksesta naureskeltiin. Olihan se kummallista, että yksityinen yhtiö alkoi tehdä sitä, mitä ennen vain iso avaruusjärjestö oli tehnyt, mutta nyt näyttää siltä, että NASAn astronautit saavat piankin kyytiä Space X:n jo kyntensä näyttäneellä Dragon-avaruusaluksella. Toimittaja Jari Mäkinen.
Kumariini eristettiin vuosikymmeniä sitten rohtomesikkä -nimisestä kasvista, jota kasvaa harvinaisena myös Suomessa. Kumariinit kiinnostavat Åbo Akademin lääkeainetutkijoita. Tavoitteena on löytää uusia yhdisteitä, joilla torjua tautimikrobeja. Professori Pia Vuorelan tuntee väinönputken kumariinit.
Kansanlääkinnässä koivunmahla ja -tuhka ovat olleet arvoaineita - ja nyt koivun arvo on ymmärretty myös modernissa lääketieteessä. Muun muassa HIV ja keuhkoklamydia ovat tauteja, joita saatetaan pian nujertaa koivun kuoresta saatavan betuliinin avulla. Aine muistuttaa eläinsolujen steroideja kuten kolesterolia. Helsingin yliopiston dosentti Leena Hanskia haastattelee Riitta Vauras.
Miksi pölyjen metsästäminen on ollut niin oleellinen osa 1900-luvun kodinsiivousta? Millaisia terveysvaikutuksia huonepölyllä on - entä miksi normaalioloissa kotiympäristössä streriiliys ei kannata? Pölyjen jäljillä toimittajana on Emilia Cronvall, lähteenä jutussa myös erikoislääkäri Paula Kauppi.
Vinkkeli ihokarvat. Hygienian kulttuurihistoriaa luodataan ihokarvojen kautta. Kylppärin kaapeista löytyy monenlaisia karvanpoistoon tarkoitettuja vaahtoja, vahoja, koneita ja höyliä. Miksi ajamme karvoja? Millaista kulttuurihistoriaa karvojen ajamiseen ja ajatuksiin ruumiillisesta kauneudesta tai puhtaudesta liittyy? Ja miksi 1960-luvun Beatles-tukka oli joillekin sotkuisuuden merkki? Toimittajana on Emilia Cronwall.
"Hygienian kulttuurihistoria" -sarjassa tehdään pistoja menneeseen ja kysytään, millaisia tapoja ja asenteita liitämme hygieniakäyttäytymiseemme. Toimittaja on Emilia Cronvall, ja ensimmäisessä jakossa on käsittelyssä myös nykyajalta tuttu kammotus, päätäi!
Sekä suo- että sarvipöllö ovat lakeuksien lintuja, mutta molemmat pöllöt voi bongata tähän aikaan vuodesta vaikka saaristomerellä. Turun yliopiston eläintieteen professori Erkki Korpimäki. Toimittaja Riitta Vauras.
Kapellimestari ja kuoronjohtaja Teemu Honkanen tuntee huuhkajan tavat, sillä hän on myös petolinturengastaja. Tämä vapaaehtoistyö luo perustaa populaatioekologien monenlaisille tutkimuksille. Jää ritisee kun Teemu Honkanen ja Riitta Vauras lähestyvät Paraisilla, Saaristomeren tuntumassa sekasaalistajan reviiriä.
Tiina Harpfin toimittaman juttusarjan seitsemännessä osassa käsitellään lääketieteen kieltä. Haastateltavana on Aikakauskirja Duodecimin kielentarkistaja Riina Klemettinen.
Kieliläppäri - osa 3: viittomakieli Tiina Harpfin toimittamassa Kieliläppärissä käsitellään viittomakieliä. Haastateltavana on tutkija Leena Savolainen.
Viime sunnuntaina vietettiin Ruotsissa kolmatta kertaa ruotsinsuomalaisuuden päivää - Kieliläppäri aloittaa kertomalla suomen kielen asemasta tämän päivän Ruotsissa. Haastateltavana on Ruotsin kielineuvoston tutkija, vähemmistökielten asiantuntija Raija Kangassalo. Lähdetään liikkeelle sisun ja sisuradion kautta!
Elämän psykologiaa - osa 4: aikuisuus Aikuisuudessa persoonallisuus kehittyy joustavammaksi ja laaja-alaisemmaksi, mikä mahdollistaa vastuunottamisen muista. Minäkuvanvakaus voi antaa sijaa myös luovalle kokeilulle. Sekä psykologi Pentti Tuimala että Sannamari ja Rauno Bagge pitävät empatiakyvyn kehittymistä keskeisenä osana aikuisuutta.
Elämän psykologiaa - osa 2: nuoruus Koulupsykologi Annarilla Ahtola kertoo muun muassa nuoren aivoissa tapahtuvista muutoksista ja nuoruuden muuttuneista merkityksistä länsimaisessa kulttuurissa. Lukiolaiset Henna Kyyrä ja Olavi Ermala puhuvat ystävien merkityksestä ja aikuiseksi tulemisesta. Toimittajana on Niina Oisalo.
Lapsuus on luovuuden ja itseilmaisun aikaa. Lasta ei saisi pakottaa liian tiukkoihin oppimistavoitteisiin, sanoo kehityspsykologian emeritaprofessori Lea Pulkkinen.
Niina Oisalon toimittamassa uudessa ohjelmasarjassa psykologit ja eri ikäiset ihmiset pohtivat kehityspsykologian keskeisiä teemoja. Ensimmäisessä osassa keskiössä ovat vauvat ja lapsuus.
Tulevat jaksot
Jakso
Julkaisuaika
Poistumisaika
Kesto
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.