Terho Pelkosen hirsitalossa on tunnelmaaMetsäradion kesäsarjassa on liikuttu Puumalan upeissa maisemissa. Viljakkalansaaressa on Terho Pelkosen omistama vanha hirsitalo, joka nykyään toimii loma-asuntona. Tunnelmia Puumalasta välitti toimittaja Asko Hauta-aho. Kuva: Asko Hauta-aho
65-vuotias Metsämiesten säätiö ei ole salaseura. Säätiö jakaa asiamiehensä Ilari Pirttilän mukaan 1,4, miljoonaa euroa vuosittain. Runsaat sata hakijaa saavat säätiöltä rahoitusta mm. tutkimus-, koulutus- ja hyvinvointihankkeisiin. Lisäksi annetaan metsäopiskelijoille stipendejä sekä vuokrataan edullisia asuntoja metsäylioppilaille Helsingissä. Vuoden metsäteko 2013-palkinto ojennettiin Metsämiesten säätiölle huhtikuussa. Toimittajana oli Raino Hurme. Kuva: Raino Hurme
Esko Kasanen kertoi Metsäradiossa, kuinka lotjaa lastattiin menneillä vuosikymmenillä miesvoimin. Työmiehiltä vaadittiin raakaa voimaa, jotta vesialuksen kyytiin saatiin rannalta viimeisetkin puut. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
Metsäradiossa palattiin menneille vuosikymmenille. Kevät oli silloin kiireistä aikaa Saimaan rannoilla Puumalassa, kun talven aikana kaadetut puut piti siirtää kuljetusvaiheeseen. Esko Kasanen muistaa tuon ajan hyvin ja tietysti myös siihen liittyvät äänet. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
Kuhmoisten Kärppäjärven alueella on yli 800 hehtaaria metsähallituksen suojelualuetta. Osa siitä on ollut metsätalouskäytössä vielä viime vuosinakin, osa taas on aivan kirveenkoskematonta vanhaa metsää. Suojelubiologi Kati Halme Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluista selvitteli motokuski Mika Wikströmin kanssa Risto Salovaaralle millaista on entistää tätä Natura-aluetta. Ja miksi sitä pitää entistää. Kuva: Risto Salovaara / Yle
Metsäradiossa puhuttiin aiemmin toukokuussa siitä miten tärkeää on se, että metsänistutukseen on käytettävä hyväjuurisia ja muutenkin hyvälaatuisia taimia. Professori ja puuntuottaja Matti Kärkkäinen jatkoi keskustelua toimittaja Maija Elonheimon kanssa siitä, miten tärkeää juurien hyvinvointi on jatkossakin puuntainten kehitykselle ja mikä on niiden oikea istutusaika. Kuva: Metla
Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee nopeassa aikataulussa useita lakiesityksiä. Pisimmällä on Metsälaki, joka voi tulla eduskunnan käsittelyyn jo ennen kesälomia, kertoi MMM:n luonnonvaraosastonpäällikkö ylijohtaja Juha Ojala. Metsänhoitoyhdistyslaki on juuri lähtenyt lausuntokierrokselle ja eduskuntaan se ehtii syksyksi. Metsänomistajan valta ja vastuu kasvavat, mitä lainsäätäjä hakee uusilla vapauksilla? Toimittajana oli Raino Hurme. Kuva: Raino Hurme / Yle
Toukokuussa metsänistutusaika alkaa taas olla käsillä ja metsäpuiden taimet ovat saapuneet tai saapumassa. Mutta mistä tuntee hyvän puuntaimen? Aiheesta keskustelivat professori ja puuntuottaja Matti Kärkkäinen ja toimittaja Maija Elonheimo. Kuva: Asko Hauta-aho / Yle
Vuoden metsänhoitoyhdistys palkkaa lisää metsureita. Metsänhotioyhdistys Keski-Suomen toiminnanjohtajalla Ilpo Pentinpurolla on syytä hymyyn. Vuoden metsänhoitoyhdistyksen titteli tuli hyvästä jäsenviestinnästä, toiminnan tehokkuudesta ja vahvasta panostuksesta toiminnan kehittämiseen. Suomen suurin ja kaunein mhy voi valmistautua rauhassa metsänhoitoyhdistyslain muutoksiin, vai voiko? Toimittajana oli Raino Hurme. Kuva: Raino Hurme / Yle
Parikymmentä vuotta sitten Suomessa pesi vain viitisenkymmentä paria valkoselkätikkoja. Laji oli erittäin uhanalainen. Metsähallitus aloitti lajille sopivien elinympäristöjen kartoituksen, minkä seurauksena tikalle saatiinkin ostettua ja rauhoitettua pesintään soveltuvia sekametsiä. Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalvelujen suunnittelija Timo Laine on vuosien mittaan liikkunut laajasti näissä metsissä. Vanajaveden keväisillä rannoilla hänen seuranaan retkeili Risto Salovaara. Kuva: Risto Salovaara / Yle
Mitä tulee mieleen ksylitolista? Purkka ja pastilli nyt ainakin, ja ehkä myös valkoiset koivunrungot. Suomessa on tutkittu pitkään ksylitolin terveysvaikutuksia erityisesti suun ja hampaiden osalta, ja maastamme tuskin löytyy päiväkotia, missä ei tarjoiltaisi aterian jälkeen ksylitolimakeisia. Ksylitoli on arkikielessä koivusokeria, mutta raaka-aine tuotetaan nykyisin muista lehtipuista tai jopa viljasta. Metsäradio lähti selvittämään miten ksylitolia tänä päivänä valmistetaan ja käytetään. Ennen makeistehtaalle ja purkkapakettiin päätymistä raaka-aine pitää jalostaa ksylitoliksi, kertoi tehtaanjohtaja Sisko Posti DuPontin tuotantolaitokselta Kotkasta. Kuva: Anna-Kaisa Brenner
Metsurit siirtyvät istutustöihin. Luminen talvi vaikeutti metsurien hommia, mutta töitä on metsissä riittänyt. Puuliiton puheenjohtaja Sakari Lepola mukaan metsureita työllistävät nykyään eniten metsänhoitoyhdistykset. Eniten puuliiitolla on jäseniä mekaanisessa metsäteollisuudessa. Sahojen synkistä ennusteista huolimatta, työllisyystilanne on ollut varsin vakaa. Toimittajana oli Raino Hurme. Kuva: Rani Hurme / Yle
Metsäradion saunailta tuli suorana lähetyksenä Asikkalan Iso-Äiniöltä. Teppo Hurmeen savusaunan lämmityspuuhissa ovat myös Pekka Laaksonen Suomen saunaseurasta ja toimittaja Asko Hauta-aho. Radio Suomen studiossa studiossa on juontaja Päivi Nieminen.
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.