Lämminsointista orgaanista elektroniikkaa, kosmista sumua ja aurinkotuuliaUutta musiikkia meiltä ja muualta, levyltä ja verkosta. Mukana Hazard Wings, E-Musikgruppe Lux Ohr, Ari Porki, Frans Kedes, Parallel Worlds & Dave Bessell sekä Teemu Hirvilammi & Ari Taskinen. Toimittajana Jukka Mikkola.
"En suunnittele musiikiani etukäteen", sanoo amerikkalainen Jeffrey Koepper. Hän tekee musiikkiaan improvisoiden, vanhalla analogisella laitteistolla. "Se laitteisto, jolla musiikkia tehdään, määrää pitkälti sen millaiselta musiikki kuulostaa", hän sanoo, ja samaa mieltä on hänen oppi-isänsä, elektronisen musiikin veteraani Steve Roach. Toimittajana Jukka Mikkola.
Äänitaidetta kolmesta kaupungista: Vancouverista, Madridista ja Berliinistä. Taiteen syntymäpäivän Art's Birthday 2013 satoa. Esiintyjinä Absolute Value of Noise & Anna Friz, espanjalais-kolumbialais-meksikolais-argentiinalainen äänitaiteilijaryhmä Resonoser, sekä kansainvälinen äänitaidekollektiivi Soundwalk Collective. Ohjelman on toimittanut Jukka Mikkola.
Amerikkalainen avantgardistinen kokoonpano The Residents tunnetaan omalaatuisesta ja arvaamattomasta taiteestaan, nyrjähtäneestä musiikistaan jossa elektroninen ilmaisu ja surrealistinen taiderock kohtaavat kokeellisen teatterin, performanssit ja multimedian. Erikoisen tästä yli 40 vuotta toimineesta ryhmästä tekee se, että sen jäsenet ovat salanneet henkilöllisyytensä ja esiintyvät edelleen naamioituina. Ohjelman on toimittanut Jukka Mikkola.
Avaruushenkistä seikkailua uuden kotimaisen musiikin seassa: The Surftones, Magnus Crawford, Vääristymä, Seppo Tapaninen, Frans Kedes, JanneH ja Ari Porki. Toimittajana Jukka Mikkola.
Kuluvan vuoden lopulle voimme odottaa erästä vuosikymmenen, joka vuosisadan upeimmista pyrstötähdistä. Komeetta lähestyy Maata ja ohittaa Marsin tulevan lokakuun alussa. Virittäydymme tunnelmaan kahden suomalaisen ryhmän, E-Musikgruppe Lux Ohrin ja Sigman, uudella musiikilla. Lisäksi juhlimme kevyesti 70 vuotta täyttänyttä Vangelista. Ohjelman on toimittanut Jukka Mikkola.
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.