Suomen ja Islannin korutaiteilijat kantavat huolta luonnon säilymisestäHanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa on marras-joulukuussa esillä viiden suomalaisen ja islantilaisen taiteilijan koruja. Nykykorulle tyypilliset piirteet näkyvät uusista materiaaleista ja ideoista syntyneissä koruteoksissa. Heidi Rautionmaa tapasi Vesi ja maa-näyttelyn kuraattorin Päivi Ruutiaisen sekä korutaiteilijoita.
Kultakuumeen vieraina näyttelijä Marja Packalén, teatterinjohtaja Pekka Milonoff sekä toinen KOM-historiikin toimittajista Anneli Ollikainen. Sibelius Akatemian oopperakoulutuksen opiskelijoita sapettaa - syntyi versio Taikahuilusta. Neulegraffitit päivittävät vanhan harrastuksen. Juontajana Kai Ristola.
Kuvataidealan ahdinkoa Kultakuumeessa perkaavat Suomen taiteilijaseuran puheenjohtaja Petra Havu ja kuvataiteilija Erkki Pirtola. Aktivistikääntämiseen erikoistunut kansainvälinen Kääntäjät ilman rajoja -järjestö perustettiin tasan kaksikymmentä vuotta sitten, mutta toiminta on tuntematonta jopa alan ammattilaisille. Tanssien ympäristön puolesta. Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kevätkauden päättää The Earth Song -teos. Juontajana Anu Heikkinen.
Kati Outinen on Kultakuumeen haastattelussa. Saksalaisen säveltäjän Richard Wagnerin syntymästä tulee tänään kuluneeksi 200 vuotta. Kultakuumeen toimittaja Lisa Enckell kulkee Richard Wagnerin jalanjäljillä Saksassa. Kulttuuriväki muuttaa Unkarista pois. Galleristi Ari Kupsus kommentoi tilannetta Budapestista. Juontajana Tuomas Karemo.
Multi-instrumentaristi Jarmo Saari tunnetaan ennakkoluulottomasta asenteestaan musiikkiin. Hän on perinteisten soitinten ohella soittanut muun muassa vanhoja konjakki- ja viinilaseja. Luuposliiniastioiden soittamisesta hän innostui tilaustyön myötä.
Wagneria ja wagnerismia tutkinut kulttuurihistorian professori Hannu Salmi on Kultakuumeen vieraana säveltäjän 200-vuotisjuhlan aattona. Luuposliini soi kuin kirkonkello. Multi-instrumentaristi Jarmo Saari innostui luuposliinien soittamisesta tilaustyön myötä. Azerbaidzanissa euroviisut otetaan vakavasti. Minkä takia azerit ovat niin huolissaan siitä, loukkaantuuko Venäjä? Juontajana Teemu Laaksonen.
Vieraina Antti Salminen ja Tere Vadén, jotka ovat kirjoittaneet öljystä "naftologisen esseen". Alvar Aalto -säätiö vahtii Aallon rakennuskantaa. Säätiön johtaja Tommi Lindh haastattelussa. Juontajana on Pietari Kylmälä.
Kultakuume suorana Kirkkopäiviltä Kuopiosta. Vieraina Sotkamon kappalainen Antti Lankinen ja kolumnisti Jukka Relander, musiikintuottaja ja sanoittaja Ilkka Vainio sekä piispa Kaarlo Kalliala. Perjantaina elokuvateattereihin saapuu jo viides elokuvaversio F. Scott Fitzgeraldin romaanista Kultahattu. Juontajina Tuomas Karemo ja Lisa Enckell.
Torstain Kultakuumeen vieraana on suomentaja Saara Villa. Guggenheim Helsinki elää edelleen! Haastattelussa kulttuuriasioista vastaava Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen sekä taidevaikuttaja Markku Valkonen. Suomeen muualta maailmasta muuttaneiden naisten on vaikea saada töitä. Juontajana Kai Ristola.
Hulluuden historia -teoksen kirjoittaneen Petteri Pietikäisen mukaan hulluus ei ole sama asia kuin mielisairaus. Ilmajoella Musiikkijuhlilla esitetään kesällä kymmenes omatuottoinen ooppera, joka tällä kertaa kertoo Kekkosen monivivahteisesta elämästä. Guggenheimia pusketaan taas Helsinkiin! Haastattelussa Osku Pajamäki, Markus Kåhre ja Otso Kantokorpi. Juontajana Teemu Laaksonen.
Hulluuden historia -teoksen kirjoittaneen Petteri Pietikäisen mukaan hulluus ei ole sama asia kuin mielisairaus. Ilmajoella Musiikkijuhlilla esitetään kesällä kymmenes omatuottoinen ooppera, joka tällä kertaa kertoo Kekkosen monivivahteisesta elämästä. Guggenheimia pusketaan taas Helsinkiin! Haastattelussa Osku Pajamäki, Markus Kåhre ja Otso Kantokorpi. Juontajana Teemu Laaksonen.
Lahden ooppera on tasapainoillut 50 vaihtelevaa vuotta talkootyön ja kaupungin satunnaisen innostuksen varassa. Kannattaisiko yhteiskunnan tukea alueoopperaa kysyvät studiovieraat oopperalalaja Heikki Keinonen ja oopperaohjaaja Anselmi Hirvonen. Vanha palaa -kansalaisliike puolustaa kulttuurin tiloja Vanhalla Ylioppilastalolla ja Elmu muuttaa uusiin tiloihin Konepajahalliin. Turku Biennaale tarjoaa uusinta pohjoismaista kuvataidetta. Kultakuumeen juontaa Paula Nurmentaus.
Yle uutisten venäjänjänkieliset uutiset aloittavat maanantaina. Lähetykset teksitetään suomeksi. Miksi venäjänkielisten tv-uutisten lähettäminen on tärkeää myös niille, jotka eivät puhu äidinkielenään venäjää? Tänä kesänä Fiskarsin käsityöläisten, taiteilijoiden ja muotoilijoiden osuuskunta järjestää 20. näyttelynsä. Millaista on tehdä luovaa työtä sadan jäsenen luovassa yhteisössä? Kaukasiassa sijaitsevaa Georgiaa pidetään viinivalmistuksen kehtona. Maassa valmistetaan vielä tänäkin päivänä omista rypälelajeista viinejä samalla ikivanhalla tavalla kuin tuhansia vuosia sitten. Ohjelman juontaa Teemu Laaksonen.
Oikeusvaltio lakeineen on yksi länsimaisen kulttuurin komeimmista saavutuksista. Kankealta tuntuvan lakitekstin ja monimutkaisen juridisen tilkkutäkin takana on vuosisatojen sinnikäs kehitystyö ja kamppailu mielivaltaa vastaan. Juristien mielestä laki voi joskus olla jopa kaunis. Mitään kaunista ei kuitenkaan ole esimerkiksi Guantanamon vankileirissä - se on länsimaisen oikeushistorian musta aukko ja uusi nollapiste.Oikeusvaltion luonteesta ja lain estetiikasta ovat keskustelemassa yleisen oikeustieteen professori Panu Minkkinen ja vertailevan oikeushistorian professori Heikki Pihlajamäki Helsingin yliopistosta.
Neljännen kerran järjestettävän Helsinki African Film Festivalin muusikkovieraisiin kuuluu Burkina Fasosta kotoisin oleva griottimuusikko Zoumana Dembele. Tuuli Saksalan haastattelussa Dembele perehdyttää djembe-soittimensa historiaan ja soiton saloihin.
Murteet herättävät tunteita, ne ärsyttävät ja ihastuttavat. Kultakuumeessa aiheesta keskustelemassa ovat Suomen murrekirjan kirjoittajat Erkki Lyytikäinen ja Jaakko Yli-Paavola. Mestarirumpali Zoumana Dembele esiintyy afrikkalaisen elokuvan festivaaleilla Helsingissä. Kultakuumeessa Dembele perehdyttää djembe-soittimensa historiaan ja soiton saloihin. Keskiviikon kolumnisti on elokuvaohjaaja Saara Cantell. Juontajana on Anu Heikkinen.
Säveltäjä Kaija saariaho ja senegalilainen muusikko Youassou N'Dour saavat tämänvuotisen Polar-musiikkipalkinnon. Palkintosumma on molemmille miljoona Ruotsin kruunua. Arvostetun palkinnon on perutanut ABBA-yhtyeen edesmennyt manageri Stikkan Anderson. Teemu Laaksonen tavoitti yllättyneen Kaija Saariahon Ranskan maaseudulta.
Tulevat jaksot
Jakso
Julkaisuaika
Poistumisaika
Kesto
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.