Sunnuntai 19.5.2013 klo 21Suomessa aiotaan tiukentaa lakeja, jotka koskevat seksuaalirikoksia. Tanska on voittanut Euroviisut. Yhdysvallat voitti pronssia jääkiekon MM-kisoissa.
Suomessa aiotaan tiukentaa lakeja, jotka koskevat seksuaalirikoksia. Tanska on voittanut Euroviisut. Yhdysvallat voitti pronssia jääkiekon MM-kisoissa.
Suomessa aiotaan tiukentaa lakeja, jotka koskevat seksuaalirikoksia. Tanska on voittanut Euroviisut. Suomi pelaa Yhdysvaltoja vastaan jääkiekon MM-kisoissa.
Hallitus toivoo yhä laajaa sopimusta palkoista. Pohjois-Korea on laukaissut kolme ohjusta merelle. Monet ihmiset loukkaantuvat pyöräilyonnettomuuksissa. Suomi pelaa pronssimitalista jääkiekon MM-kisoissa.
Hallitus toivoo yhä laajaa sopimusta palkoista. Pohjois-Korea on laukaissut kolme ohjusta merelle. Monet ihmiset loukkaantuvat pyöräilyonnettomuuksissa. Euroviisujen finaali on illalla Ruotsin Malmössä.
Atte ja Leila Kaleva ovat kertoneet ajasta, kun he olivat panttivankeina Jemenissä. Aasiassa myrsky Mahasen on tehnyt vähemmän vahinkoa, kuin pelättiin. Suomen Krista Siegfrieds laulaa torstai-iltana Euroviisuissa.
Atte ja Leila Kaleva ovat kertoneet ajasta, kun he olivat panttivankeina Jemenissä. Sanomalehtien toimittajat ehkä aloittavat lakon. Suomen Krista Siegfrieds laulaa tänään Euroviisuissa.
Keskiviikkona on ihmetelty vakuussopimusta, jonka Suomi ja Kreikka tekivät viime vuonna. Suomen talous pieneni vuoden alussa. Guggenheimin taidemuseosta puhutaan taas. Suomalainen aviopari kertoo torstaina, mitä heille tapahtui vankeuden aikana Jemenissä.
Keskiviikkona on ihmetelty vakuussopimusta, jonka Suomi ja Kreikka tekivät viime vuonna. Suomen talous pieneni vuoden alussa. Guggenheimin taidemuseosta puhutaan taas.
Lotto loppuu Ylen kanavilla. Ennätysmäärä ihmisiä sai Suomen kansalaisuuden viime vuonna. Suomi on kertonut lisää tietoja Kreikan vakuussopimuksesta. Eurovision laulukilpailut alkavat tiistaina.
Ylen täytyy lopettaa Loton näyttäminen televisiossa. Ennätysmäärä ihmisiä sai Suomen kansalaisuuden viime vuonna. Ylen venäjänkielisten tv-uutisten ensimmäinen lähetys sai paljon katsojia. Euroviisujen laulukilpailut alkavat tänään.
Itävaltalainen lehti väittää, että Jemenin panttivangeista maksettiin 40 miljoonaa euroa. Unkarin pääministeri vierailee Suomessa. Yle aloitti venäjänkieliset tv-uutiset.
Nawaz Sharifin musilimiliitto on voittanut Pakistanin vaalit. Bulgarialaiset ovat äänestäneet parlamenttivaaleissa. Jemenin panttivankitapauksesta puhutaan taas. Sunnuntaina on vietetty äitienpäivää.
Nawaz Sharifin musilimiliitto on voittanut Pakistanin vaalit. Bulgarialaiset äänestävät tänään parlamenttivaaleissa. Jemenin panttivankitapauksesta puhutaan taas. Tänään on äitienpäivä.
Yle Uutiset selkosuomeksi: Muut audiot (10) fi:Program:rss
Haitissa Karibian alueella oli tiistaina paha maanjäristys. Talouden huonot uutiset jatkuvat Suomessa. Helsingin lentokentän matkalaukkukiista jatkuu. Suomessa jäi viime vuonna paljon ihmisiä eläkkeelle.Selkouutisten koko teksti on osoitteessa yle.fi/selkouutiset.
Kansainvälinen ilmastokokous Kööpenhaminassa jatkuu vielä ensi viikon. EU-maat antavat kehitysmaille yli 7 miljardia euroa apua seuraavan kolmen vuoden aikana. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on ottanut vastaan Nobelin rauhanpalkinnon. Pankkilakko alkaa maanantaina.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama saa Nobelin rauhanpalkinnon. Kuluneella viikolla Suomessa on puhuttu pääministeri Matti Vanhasen talon rakennuslaskuista. Vaalirahakohu jatkuu. Viisi nuorta on kuollut Naantalissa omakotitalon tulipalossa. Selkouutisten koko teksti on osoitteessa yle.fi/selkouutiset.
Talousnäkymät paranevat. Egyptiläinen isoäiti ei saa jäädä Suomeen. Viranomaiset sanovat, että sikainfluenssa voi kasvaa Suomessa epidemiaksi. Nainen on kuollut sienimyrkytyksen takia. Selkouutisten koko teksti osoitteessa www.yle.fi/selkouutiset
Tulevat jaksot
Jakso
Julkaisuaika
Poistumisaika
Kesto
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.