Presidentti Tarja Halonen on tehnyt yllätysvierailun suomalaisjoukkojen luo Afganistaniin. Presidentti palasi kaksipäiväiseltä matkaltaan tänä iltana. Turvallisuussyistä matkasta kerrottiin vasta, kun Halonen oli jo poistunut maasta.
Norjan keski- ja eteläosia riivaavat rajut tulvat. Monet kylät ovat veden vallassa. Silminnäkijät arvelevat tilanteen olevan pahin miesmuistiin.
Vaikein tilanne on Opplandin läänissä, missä ainakin sata tieyhteyttä on joko kokonaan tai osittain poikki. Monin paikoin jokien virtaamat ovat nousseet hallitsemattomiksi.
Junaliikenne Oslosta Trondheimiin ja Dombåsiin on katkaistu, eikä korvaavaa liikennettä todennäköisesti kyetä järjestämään. Valtatiet ovat paikoin ajokelvottomassa kunnossa vesimassojen tuhottua sillat tai vietyä teiden perustat. Oheisesta Norjan yleisradioyhtiö NRK:n videosta näkyy tuhojen laajuus.
Kvamin pikkukaupungin keskusta jäi keskiviikkona useita metrejä nousseiden Stoåa- ja Vesleå-jokien valtaan. Vedet ovat nyt jakaneet keskustan kahtia ja pelastusmiehistöillä on vaikeuksia päästä kuohuvan veden yli.
Godbrandsdalenissa kehotettiin väestöä pysymään kotonaan. Monet olivat jumissa autoissa, kun tulva oli katkaissut tien. Poliisi neuvoi ihmisiä nukkumaan yön autossa, koska nopeasti nousevat tulva-aallot olivat vaarallisia teillä liikkuville.
Sääennusteen mukaan sade jatkuu vielä tänään torstaina, mutta perjantai olisi jo poutapäivä.
Lontoossa keskiviikkona tapahtunut raaka surma on houkutellut kaupungin kaduille muslimivastaisia aktivisteja. Poliisin mukaan puukotuspaikan lähettyvillä sijaitsevalle Woolwich Arsenalin juna-asemalle kokoontui surman jälkeen yli 200 anti-islamistisen English Defence Leaguen kannattajaa, jotka heittelivät pulloja ja kahakoivat poliisin kanssa.
Lisäksi ainakin kaksi moskeijoihin surman jälkeen pyrkinyttä miestä on pidätetty. Ensimmäinen pidätys tehtiin Itä-Lontoossa Braintreen kaupunginosassa, kun 43-vuotias mies käveli veitsi kädessä moskeijaan pian verityön jälkeen. Toinen mies pidätettiin Kaakkois-Englannin Gillinghamissa epäiltynä moskeijan rasistisesta töhrinnästä.
Britannian hallitus epäilee, että Lontoon keskiviikkoinen raaka surma liittyy terrorismiin. Mies surmattiin armeijan kasarmin lähellä Woolwichissä Kaakkois-Lontoossa hyökkäyksessä, jossa käytettiin muun muassa viidakko- tai lihaveistä. Useiden silminnäkijöiden mukaan hyökkääjät mestasivat uhrinsa.
Poliisi ampui kahta hyökkääjää, jotka haavoittuivat. Toisen vammoja kuvaillaan vakaviksi.
Vahvistamattomien tietojen mukaan surmansa saanut oli sotilas, joka oli pukeutunut sotainvalideja tukevan Help for Heroes -järjestön paitaan.
Pääministeri David Cameronin mukaan on vahvoja viitteitä siitä, että välikohtaus liittyi terrorismiin. Nimettömänä esiintyvien virkamieslähteiden mukaan hyökkäyksen motiivit näyttäisivät liittyvän radikaaliin islamiin, uutistoimisto AP sanoo.
- Vannomme kaikkivaltiaan Allahin nimeen, ettemme lopeta taistelua, toinen hyökkääjistä sanoo ohikulkijan tapahtumapaikalla kuvaamalla videolla.
- Pahoittelen sitä, että naiset joutuivat näkemään tämän, mutta meidän maassamme naisemme joutuvat näkemään saman. Ette ole koskaan turvassa. Syrjäyttäkää hallituksenne, se ei välitä teistä, mies sanoo videolla.
Britannian muslimien järjestö on tuominnut iskun jyrkästi.
- Tälle barbaariselle iskulle ei ole mitään perustetta islamissa. Tuomitsemme tapahtuneen täysin, Muslim Council of Britain painotti julkaisemassaan lausunnossa.
Levottomuudet Tukholman lähiöissä ovat jatkuneet neljättä yötä. Kiviä heitettiin ja autoja sytytettiin tuleen muun muassa Hagsätrassa, Hjulstassa ja Husbyssa.
Poliisin mukaan eteläisessä Hagsätran kaupunginosassa nelisenkymmentä nuorta heitteli kiviä ja autoja on sytytetty tuleen. Yksi poliisi on loukkaantunut päähän osuneesta kivestä.
Poliisin mukaan yksi ihminen on pidätetty tuhopoltosta epäiltynä Fruängenissä Etelä-Tukholmassa. Rågsvedin kaupunginosassa puolestaan poliisiasema sytytettiin tuleen. Tuli tuhosi osia asemasta, mutta se saatiin nopeasti hallintaan.
Myös mellakoiden alkukohteessa Husbyssa naamioituneet nuorisojoukot kerääntyivät kaduille pian iltakymmenen jälkeen keskiviikkona. Paikalla oli myös runsaasti poliiseja. Tiedotusvälineiden mukaan muutamia autoja poltettiin. Husbyssa oli poliisin mukaan kuitenkin suhteellisen rauhallista, sillä monet vanhemmat ovat päättäneet partioida kaduilla vapaaehtoisesti.
Mellakat ovat leviämässä myös Tukholman ulkopuolelle. Poliisin mukaan autoja sytytettiin myöhään keskiviikkona tuleen myös Malmössä Etelä-Ruotsissa.
Ylen toimittaja ja kuvaaja törmäsivät talousjuttukeikalla Latviassa Gumball-ajokilpailuun. Kuvausryhmä päätti seurata brittiläisten kilpailijoiden Ferraria Latviassa kaatosateessa. Kadotettuaan auton noin 15 minuutiksi kuvausryhmä kohtasi pelottavan näyn: samanlaisen Ferrarin romuna tienposkessa.
Ferrari on toinen, siinä on ruotsalaiset rekisterikilvet. Toimittaja Boris Salomonin tietojen mukaan kuljettajalle kävi hyvin: hänen tiedetään näyttäytyneen samana iltana Riiassa virallisissa ajojuhlissa.
Tukholman maahanmuuttajavaltaisilla esikaupunkialueilla on mellakoitu jo kolme yötä. Nuoret ovat sytyttäneet tulipaloja, rikkoneet omaisuutta, polttaneet autoja kivittäneet poliiseja ja palomiehiä.Video: NRK
Tukholmassa on ollut tiistain ja keskiviikon välisen yön aikana useita tulipaloja, kertovat ruotsalaiset tiedotusvälineet. Autoja on sytytetty tuleen ainakin Tenstan ja Kistan kaupunginosissa. Lisäksi ikkunoita on rikottu Jakobsbergissä, jossa poliisia myös heiteltiin kivillä.
Mooren kaupungin asukkaille jäi vain 16 minuuttia aikaa valmistautua läpimitaltaan lähes kilometrin mittaisen tornadon saapumiseen.
Jason Legerin video näyttää karulla tavalla miten maisema oli muuttunut perheen noustessa kotitalonsa myrskykellarista sen jälkeen, kun tornado oli pyyhkäissyt sen yli.
Vanha rouva tuli ikionnelliseksi keskellä Oklahoman tuhoa, kun viereisistä kodin raunioista esiin kömpi yllättäen hänen kadoksissa ollut koiransa. Video: CBSN
Kiivaat pelastustyöt ovat jatkuneet läpi yön paikallista aikaa Oklahoman tuhoalueella. Eilen iltapäivällä iskenyt tornado on tuhonnut suuria alueita Mooren esikaupunkialueella Oklahomassa. Ainakin 91 ihmisen arvellaan kuolleen.Pelastustöillä on kiire, sillä myrskyjä on luvattu lisää alueelle. Rakennukset ovat rikkoutuneet suurelta alueelta aivan lautakasoiksi.Video:CBSN
Suomalainen myrskynmetsästäjä pääsi lähes tornadon viereen Oklahomassa. Haapavedeltä kotoisin oleva Jari Ylioja tallensi videolle kymmeniä ihmisiä surmanneen tornadon.
Tornado on iskenyt rajusti Oklahoman kaupunkiin Yhdysvalloissa. Pyörremyrskyssä on kuollut 51 ihmistä. Kuolleiden määrän uskotaan vielä lisääntyvän. Yli sata ihmistä on joutunut sairaalahoitoon.