Helsingin huuhkajat.Helsingin keskustassa Forumin rakennuksessa majailevat huuhkajat ovat herättäneet hämmennystä. Rakennuksen 7. kerroksessa työskentelevän veroasiantuntija Markku O. Tunturin keskittymiskykyä ikkunasta tuijottelevat huuhkajanpoikaset koettelevat.
Vuosituhansien ajan nuotiolla on valmistettu mitä erilaisempia ruokia. Nykyään hiilien lämmössä paistetaan nopeasti valmistuvia grillimakkaroita, mutta Luonto-Suomen nokikokit eivät tähän tyydy vaan ohjelmassa sukelletaan todellisten makujen maailmaan. Nokikokit asettuvat liekkien äärelle Nastolan Sylvöjärvellä ja valmistavat herkullista ruokaa. Nastolan Sylvöjärvellä ovat Jukka Vesanen ja Asko Hauta-aho, Yle Radio Suomen studiossa Markus Turunen.
Luonto-Suomen nokikokit valmistivat jälleen ruokaa nuotion loimussa. Tällä kertaa puiselle lautaselle saatiin haukea, kuhaa ja hirvenlihaa höysteen kera. Mutta miltä valmis ruoka näytti, se selviää videolta.
Sopulivaelluksen aikaan huhtikuun lopussa 2011 otuksia vilisteli tuhansittain Käsivarren maastoissa. Tämä veijari ikuistui Kari Mikkolan kameraan Kuttasen suunnalla. Videolla voi nähdä kuinka tunturisopuli ärhentelee sekä näyttää hampaitaan retkeilijälle ja ainakin hetken se vaikutti varsin pelottomalta.
Västäräkki teki ylimääräisen sylinterin luontotoimittaja Juha Laaksosen auton moottoritilaan. Pesä valmistui nopeasti tähän erikoiseen paikkaan ja ainostaan västäräkkien liikehdintä auton läheisyydessä paljasti niiden aikeet. Nyt täytyy toimia nopeasti, sillä pesään ilmestyy kohta munat ja niitä hautova emo.
Kyykäärmeet ottavat keväällä ja kesällä mielellään aurinkoa ja silloin ne hakeutuvat lämpimille ja tuulettomille paikoille. Kaikki liikkeet ovat tarkkaan harkittuja, kun maakolosta tullaan takaisin päivänvaloon. Käärme voi ottaa aurinkoa pitkäksi ja leveäksi venyneenä tai rullalle kietoutuneena, näin se voi halutessaan säädellä auringon vaikutuksen sopivalle tasolle ja ohi kulkevan myyrän voi pyydystää paremmin valmiista iskuasennosta. Videolla kyykäärme huomaa lähellä vielä paremman kohteen ja hakeutuu välittömästi sinne.

Helsingin keskustassa Forumin rakennuksessa majailevat huuhkajat ovat herättäneet hämmennystä. Rakennuksen 7. kerroksessa työskentelevän veroasiantuntija Markku O. Tunturin keskittymiskykyä ikkunasta tuijottelevat huuhkajanpoikaset koettelevat.
Heikot sade- ja sumurintamat, varsinkin ulkosaaristossa, ovat lintuharrastajien mieleen. Tällaisilla keleillä lintuja näkee paljon enemmän kuin korkeapaineella. Hyvällä ruokintapaikalla riittää sumuyön jälkeen melkoinen kuhina. Juha Laaksonen tarkkaili pihapiirin lintuja piilokojussa Utössä huhtikuussa 2011.
Länsi-Turunmaahan kuuluva Jurmo on monen purjehtijan ja linturetkeilijän vakiokohde. Pitkulaisen saaren kokonaispituus on viitisen kilometriä. Jurmo on kolmannen Salpausselän jatke. Maaperä on kivistä ja kivisyys jatkuu myös merenpinnan alle. Rikkaan kasvi- ja lintulajiston takia sitä pidetään yhtenä Saaristomeren arvokkaimmista kohteista. Saarella on muutama vakinainen asukas. Luontotoimittaja Juha Laaksonen kuvasi Jurmoa helikopterista maaliskuussa 2011.
Vuonna 1906 rakennettu Bengtskärin majakka sijaitsee pienellä kallioisella saarella Saaristomerellä 15 meripeninkulmaa eli noin 28 km Hangosta länsilounaaseen. Pohjoismaiden korkeimman majakan huippu on 52 metriä merenpinnasta. Luontotoimittaja Juha Laaksonen vieraili saarella maaliskuussa 2011.
Yleläiset saivat seurata Helsingin Pasilassa kanahaukan ateriointia muutaman tunnin ajan perjantaina 18.3.2011. Kanahaukka oli iskenyt saaliikseen pulun, jonka jälkeen syömispuuhat käynnistyivät varjoisan pensaan juurella. Vaikka haukka oli erinomaisessa piilossa, niin sen toimet näkyivät ikkunasta Pasilan radiotalon sisäpuolelle. Elävän elämän "avaraa luontoa" seurasi ikkunoiden takana lukuisat yleläiset. Varsinkin talvisaikaan varpus- ja kanahaukat pyydystävät kaupunkialueella sopivaa saalista ja silloin ne päästävät katsojat varsin lähelle. Aikansa syötyään haukka otti pulun viimeiset rippeet kynsiinsä ja suuntasi siniselle taivaalle.
Lintujen ruokintapaikoilla liike jatkuu myös yöllä, kun hiiret ja myyrät saapuvat valmiiksi katettuun ruokapöytään. Lähimmät kolot saattavat olla aivan lintulaudan vieressä ja pikkunisäkkäiden jälkiä seuraamalla piilopaikka löytyy nopeasti. Nisäkäsharrastaja Riku Lumiaro esittelee metsähiiren elämää Espoossa. Metsähiiren elämää käsitellään myös Radio Suomen Luontoretki-ohjelmassa 6.3.2011.
Tietokirjailija Erkki Norell on Radio Suomen Luonto-Suomi -ohjelmassa kerrannut kalastuksen ja pyyntivälineiden historiaa. Uistimet ja perhot vaativat tekijältään aina runsaasti aikaa ja tietoa siitä minkälaista kalan ravinto on.
Radio Suomen Luonto-Suomi-ohjelmassa tietokirjailija Erkki Norell on kertonut kalastuksen ja pyyntivälineiden mielenkiintoisesta historiasta. Kalastajat tekivät menneillä vuosikymmenillä pyyntivälineitä mitä erikoisimmista raaka-aineista mm. kuparipannusta ja lusikoista.
Luonto-ohjelmien toimittajat vierailivat marraskuussa Pallaksen alueella Lapissa. Lunta oli maassa jo sen verran, että kanalinnut saattoivat yöpyä kiepeissä. Pakkanen ei pääse lintuja puremaan lumen sisällä, mutta kettu saattaa yöllä tutkia kummallisia kieppejä ravinnon toivossa.