Areena
  • TV
  • Radio
  • Luonto lähellä

    • Kesto: 5 min

    Varpunen saattaa kohta kuulua nk. katoavaan kansanperinteeseen, jos varpusen taantuminen edelleen jatkuu. Suomen varpuskantaa harventavat syyt tunnetaan toistaiseksi puutteellisesti.

    • Esitetty: Yle Areena
    • Katsottu: 72 kertaa ( Katseltavissa ulkomailla )

    Sarja Ylen aamu-tv »


    Ylen aamu-tv: Jaksot (555) fi:Program:rss

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Juontajina Anna Lehmusvesi ja Juha Hietanen. - 22-vuotias Noora rakastaa ultrajuoksua - Noora Honkala on harvinainen urheilija, sillä ultrajuoksijoilla on yleensä takanaan paitsi valtavasti juoksukilometrejä myös kohtalaisesti vuosia. 22-vuotias Noora juoksi pari kuukautta sitten maailman kovimpiin ultrakisoihin lukeutuvan Spartathlonin. Hän oli kisojen nuorin nainen. - Suomalaismeppien toiveet uudelle komissiolle - EU:n päätöksenteko on tällä viikolla vahvasti esillä. Vasta aloittanut komission puheenjohtaja Juncker joutuu ensimmäisenä puheenjohtajana europarlamentin luottamusäänestykseen. Meppikeskustelussa Paavo Väyrynen, Petri Sarvamaa ja Liisa Jaakonsaari. - Perheille apua jo ennen lastensuojelua - Viikonvaihteen puheenaiheita oli perhesurmat ja niiden ennaltaehkäisy. Aamu-tv:n vieraana on kokenut lastensuojelun asiantuntija, ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja. - Poliittiset puolueet satuhahmoina - Puoluesihteerit saivat valita, mikä satu- tai sarjakuvahahmo kuvaisi parhaiten Suomen poliittisia puolueita. Mikä puolueista on Peppi Pitkätössu, mikä B. Virtanen ja mikä kiroileva siili? - Vieraana Klemolan sisarukset Leea ja Klaus - He ovat yhdessä kirjoittaneet näytelmän Maaseudun tulevaisuus.

    • · Yle TV1
    • Kesto: 50 min

    22.11.2014

    9.06 Lypsääkö EU suomalaista maidontuottajaa? 9.20 Viikonlopun sää 9.27 Sukupuolineutraalin kasvatuksen puolestapuhujat 9.39 Voita & Sokeria 9.44 Suomi-rockia päivittävä bändi Tiisu

    • · Yle TV1
    • Kesto: 54 min

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Juontajina Sari Huovinen Helsingin rautatieasemalla ja Mikko Haapanen studiossa. - Jonne Aaronin hyvä joulumieli - Mistä syntyy laulaja Jonne Aaronin hyvä joulumieli? Hänen lapsuuden jouluihin liittyy myös varjoisampi puoli. - Vieraina ralliuransa päättänyt Mikko Hirvonen ja kartturi Jarmo Lehtinen - Rallikuskin ja kartturin suhde on erittäin tiivis. Jatkuuko yhteydenpito uran jälkeenkin. Juuri päättynyttä uraa ja tulevaisuuden suunnitelmia valottaa huipputiimi Mikko Hirvonen ja Jarmo Lehtinen. - Mitä kuuluu suomalaiselle lapsiperheelle? - Hyvä joulumieli - keräyksen järjestävät Aamu-tv:n kanssa yhteistyössä Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Vieraina ovat SPR:n varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta sekä MLL:n järjestöjohtaja Milla Kalliomaa. - Jälkiviisaat - Putinin kalsea kohtelu G20-kokouksessa, Slush eli loska ja poliisien protesti - siinä sytykettä Kreeta Karvalalle, Jan Erolalle ja Kalle Isokalliolle.

    • · Yle TV1
    • Kesto: 40 min

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Juontajina Anu Vilkman ja Nicholas Wancke. - Jalkojen virheasentojen korjaaminen tukipohjallisilla - Jalkaterän ongelmat voivat aiheuttaa monenlaisia vaivoja. Moni korjaa jalkojen virheasentoa tukipohjallisilla, mutta onko niistä oikeasti hyötyä? Haastattelussa jalkakirurgian ja ortopedian erikoislääkäri Reijo Paukku. - Jari Aarnion tapaus rikostoimittajien silmin - Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio on ollut tutkintavankeudessa jo yli vuoden ajan. Osasta Aarnioon kohdistuvista rikosepäillyistä on nostettu syytteet ja osa on vielä syyteharkinnassa. Miten poikkeuksellisesta tapauksesta on kyse, siitä keskustelivat Alibin päätoimittaja Mika Lahtonen, MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä sekä Yle Uutisten oikeustoimittaja Päivi Happonen. - Osaavatko suomalaiset lobata? - Hyvää olutta voi panna myös itse - Moni mieltää kotioluen olevan niin sanotusti kuraa. Olutharrastajien mukaan kotona voi kuitenkin tehdä yhtä hyvää olutta kuin panimoissakin. Mutta kuinka paljon tekeminen vaatii aikaa ja rahaa, siitä kertoivat olutharrastaja Harri Metsäjoki sekä pienpanimoyrittäjä Jari Leinonen.

    • · Yle TV1
    • Kesto: 44 min

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Juontajina Anu Vilkmann ja Annika Damström. - Poliisien resurssit - Poliisit järjestävät tänään mielenilmauksen Helsingissä, noin tuhannen ihmisen odotetaan osallistuvan marssille. Liian vähän väkeä, liikaa tekemistä on poliisien viesti. Vieraana Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen. - Lasten paikannus - Mitä oikeuksia vanhemmilla on seurata lastensa tekemisiä - niin ulkona kuin kännykässä tai tietokoneellakin. Vieraana Hanna Heinonen Lastensuojelun keskusliitosta. - Jukka Lindstöm - Uutiset on paitsi tiedon, myös ehtymätön huumorin lähde. Siitä todistaa mm. Uutisvuodon ja Yle Leaksin kestosuosio. Nyt tutut ohjelmat ovat saaneet pari uutta haastajaa, joista toinen on Jukka Lindströmin juontama "Noin viikon uutiset". Vieraana Jukka Lindström. - Aamutohtori - Keskustelua perinnöllisistä sairauksista. Vieraana Hannu Väänänen, sisätautien erikoislääkäri.

    • · Yle TV1
    • Kesto: 35 min

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Juontajina Nicklas Wancke ja Juha Hietala. - Nauru parantaa työkykyä - muista hekottaa myös marraskuussa! - Naurujoogaopiston rehtori Anu Saari-Gomez sanoo, että parin minuutin nauru vastaa kolmen vartin täydellistä rentoutumista. Hetken hekottelu joka päivä parantaisi myös monen työpaikan ilmapiiriä ja työtehoa. - Talvi iskee Ukrainaan - osa leireillä kesävarustuksessa - Vanhempi tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista arvioi, kenen etuja Ukrainan konfliktin pitkittyminen palvelee. Ukrainasta kotoisin olevat Gennadiy Naumov ja Olga Silfver yrittävät parhaansa mukaan auttaa kotimaassa olevia läheisiään. - Slush - mikä takaa menestyksen kasvuyrittäjälle? - Kasvuyritystapahtuma Slush kokoaa pariksi päiväksi Helsinkiin valtavan määrän rahaa himoavia yrittäjiä sekä sijoittajia pulleine masseineen. Slushin pääjärjestäjä Miki Kuusi ja toimitusjohtaja Lasse Leppäkorpi Beddit-yrityksestä valottavat kasvuyritysten toimintaa.

    • · Yle TV1
    • Kesto: 34 min

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Juontajina Mikko Haapanen ja Sari Huovinen. - Pikkujoulukausi on tulipalojen aikaa - Pikkujouluna viina virtaa ja palokunnille tulee kiire. Erityisen vaarallista on, se kun juhlija alkaa yöllä kokata hiukopalaa. Palomiesten neuvo onkin syödä yöruoka ulkona tai kylmänä. - Politiikan toimittajien raati kokoontuu - Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvosteli viime vuosien hallitusten saamattomuutta. Politiikan toimittajien kolmikko Pekka Ervasti, Yle, Johanna Vesikallio, STT ja Ville Pernaa, Suomen Kuvalehti, ovat samoilla linjoilla. - Evira ja lörtsygate - Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran linjaus siitä, saako lörtsyä kutsua lörtsyksi, nosti ison kohun sosiaalisessa mediassa. Eviran pääjohtaja Matti Aho ja viestintäkonsultti Harri Saukkomaa kommentoivat viime päivien somesotaa. - Jälkihiki - Tero Karhu, Kaj Kunnas, Saku Tuominen viikon urheiluaiheiden parissa. Suomen tappio Unkarissa jalkapallon EM-karsnnoissa kirvelee yhä.

    • · Yle TV1
    • Kesto: 49 min

    Pikkujoulukausi on tulipalojen aikaa

    Pikkujouluna viina virtaa ja palokunnille tulee kiire. Erityisen vaarallista on, se kun juhlija alkaa yöllä kokata hiukopalaa. Palomiesten neuvo onkin syödä yöruoka ulkona tai kylmänä.

    • Kesto: 7 min

    15.11.2014

    9.06 Sote nytkähti eteenpäin 9.11 Koko maailma seuraa Rosettaa 9.22 Viikonlopun sää 9.30 Ylen uuden sarjan teemana on ekoterrorismi 9.42 Kuvanveistäjän monet materiaalit 9.52 Voita & Sokeria: Toast skagen

    • · Yle TV1
    • Kesto: 55 min

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Juontajina Anna Lehmusvesi ja Anu Vilkman. - Pitäisikö nastarenkaiden käyttöä rajoittaa? - Talvirengasvalinta on jokasyksyinen ja -keväinen kuuma keskustelunaihe. Suomessa nastat ovat ylivoimaisia, sillä lähes 90% suomalaisista ajelee nastoilla. Mitä haittaa nastoista on? Ja mitä toisaalta vaatisi teiden ylläpidolta ja meiltä kuljettajilta, jos kitkat yleistyisivät? Aamu-tv:ssä siihen tarjosivat näkemyksensä yli-insinööri Panu Sainio Aalto-yliopistosta ja johtava asiantuntija Jussi Pohjonen liikenteen turvallisuusvirastosta Trafista. - Mitä palkoille tapahtuu, SAK:n Lauri Lyly ja EK:n Jyri Häkämies? - Miten käy suomalaisten palkkojen lähivuosina ja kuinka suhtautua yritysten veronkiertoon Luxemburgin kautta? Muun muassa näistä kysymyksistä Aamu-tv:ssä peistä taittoivat SAK:n puheejohtaja Lauri Lyly sekä Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies. - Levin maailmancupin ennakkotunnelmat - Aamu-tv piipahti Levillä, jossa järjestetään viikonloppuna pujottelun maailmancupin avauskilpailu. Kävijöitä odotetaa 20 000. Lauantaina on vuorossa naisten kisa ja sunnuntaina miehet. Millaisessa kunnossa mäki ja laskijat ovat? Yle Urheilun asiantuntijaa Kalle Palanderia haastatteli Nina Vanhatalo. - Mikä on naisen paikka pelikulttuurissa? - Millaisia ennakkoluuloja ja jopa häirintää digtaalisia pelejä pelaavat naiset kohtaavat verkossa? Ja mikä ylipäätään on naisen paikka pelikulttuurissa? Aiheesta Aamut-tv:ssä keskustelivat pelitutkija Mikko Meriläinen ja peliyhtiö Tribe Studiosin toimitusjohtaja Elina Arponen.

    • · Yle TV1
    • Kesto: 40 min

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. - Muista tämä kun ostat lentoja netistä - Moni törmää lentoja etsiessään siihen, että hinnat ovat nousseet vain parissa päivässä, vaikka niitä katsoisi saman nettisivuston kautta kuin ensimmäisellä kerralla. Syynä saattaa olla niin sanottu dynaaminen hinnoittelu. Ylijohtaja Päivi Hentunen Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kertoi, miten kuluttaja voi varmistaa edullisimman hinnan. - Suomi onnistuu - Uutiset ja sosiaalinen media ovat täynnä uutisia siitä miten huonosti Suomella menee. Moni asia on kuitenkin todella hyvin. Toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes, käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen ja hallituksen puheenjohtaja Anne Berner listasivat asioita, joissa Suomi onnistuu ja menestyy. - Ikäpuvun sisällä voi kokea vanhuuden vaivat - Aamu-tv:n juontaja Juha Hietanen testasi Age man -ikäpukua. Puvun kanssa pystyy kokemaan vanhuuden vaikutukset liikuntakykyyn. Aira Samulin ja esteettömän elinympäristön asiantuntija Terhi Tamminen keskustelivat esteettömyyden huomioimisesta rakentamisessa. - Rosetta-luotain - Rosetta on Euroopan avaruusjärjestön miehittämätön komeettaluotain. Luotaimen tavoittena on tutkia kometta57p/ Churyumov-Gerasimenkoa. - Elävä arkisto - Näin oli naapurissa.

    • · Yle TV1
    • Kesto: 44 min

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Juontajina Juha Hietanen ja Annika Damström. - Riita naapurin kanssa? Kutsu naapurustosovittelija! - Riidat naapurien välillä voivat syntyä pienistä asioista, kuten yhteisten tilojen käytöstä, parkevetuulettamisesta tai omakotitalojen välisistä rajoista. Joskus riidat saadaan loppumaan vain sovittelijan avulla. - Mikko Hyppösen vinkit salasanojen laatimiseen - Tietomurtoja tapahtuu yhä useammin ja tietokoneen käyttäjille se merkitsee salasanojen vaihtoa. Käytännössä harva ihminen toimii suositusten mukaan. - Rosetta-luotaimen pitkän matkan huipennus - Yli vuosikymmen sitten avaruuteen laukaistun tutkimusluotaimen Rosettan matka huipentuu tänään historialliseen laskeutumisoperaatioon. Ensi kertaa komeetan pinnalle yritetään laskeutua maan päällä rakennetulla laitteistolla. Laskeutujassa on myös Ilmatieteen laitoksen instrumentteja. - Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mietteitä Ukrainan kriisistä - Ukrainan tilanne on jälleen kiristynyt separistialueilla pidettyjen vaalien jälkeen. Sodan leviämisen uhka on suuri. Mitä ulkoministeri Erkki Tuomioja ajattelee Venäjälle asetetuista pakotteista ja niiden mahdollisesta laajentamisesta? - Kehonhuollon uudet työkalut - Urheilu- ja fitnessboomin myötä myös kehonhuolto on saanut entistä enemmän huomiota. Markkinoille on tullut runsaasti lisää välineitä lihasten vetreytykseen. Personal trainer Anu Kiiveri kertoo niiden käytöstä. - Aamutohtori: niskakivut - Aamutohtori, fysiatri Jukka Pekka Kouri kertoo istumatyöläisten yleisestä vaivasta, niskakivuista.

    • Kesto: 61 min

    Kehonhuollon uudet työkalut

    Urheilu- ja fitnessboomin myötä myös kehonhuolto on saanut entistä enemmän huomiota. Markkinoille on tullut runsaasti lisää välineitä lihasten vetreytykseen. Personal trainer Anu Kiiveri kertoo niiden käytöstä.

    • Kesto: 9 min

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Juontajina Sari Huovinen ja Mikko Haapanen. - Pääministeri Alexander Stubb: Raha on paras rauhanvälittäjä - Pääministeri Alexander Stubbin mukaan Euroopan unionin on jatkettava keskustelua Venäjän vastaisista talouspakotteista taistelujen kiihdyttya Itä-Ukrainassa. Stubb sanoi Ylen Aamu-tv:ssä, että hän pitää pakotteita parhaana mahdollisena keinona Venäjän painostamisessa. - Ennaltaehkäisevään nuorisotyöhön ei riitä rahaa - Viime vuoden alusta voimaan astunut nuorisotakuu on muuttanut nuorisotyön painopisteitä. Nuorisotyöntekijät ovat huolissaan siitä, ettei perinteiseen, ennaltaehkäisevään työhön riitä enää rahaa. Mitä tästä voi seurata? Asiaa pohtivat Helsingin nuorisotoimen johtaja Tommi Laitio ja Allianssin pääsihteeri Olli Joensuu. - Miten kaamosmasennuksen voi selättää? - Marraskuu alkaa olla synkimmillään ja moni valittelee erilaisia kaamokseen liittyviä oireita. Aamu-tv:ssä oli vieraana kaamosmasennuksesta väitellyt tutkimusprofessori Timo Partonen. Miten kaamos tutkimusten mukaan vaikuttaa?

    • · Yle TV1
    • Kesto: 35 min

    Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa

    Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. Juontajina Anna Lehmusvesi ja Anu Vilkman. - Vaatturi neuvoo: Näin silität paitasi oikein - Saako paidan sileäksi ilman hihalautaa? Mistä silittäminen oikein kannattaa aloittaa? Näihin ja muihin kysymyksiin vastasi vaatturi Joonatan Karkiainen. - Suomalaisen taiteen tulevaisuus - Taide- ja kulttuurimaailman vaikuttajat sekä poliitikot kerääntyvät tänään Helsinkiin pohtimaan, millaista taidetta ja kulttuuria Suomessa tulevaisuudessa tehdään. Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Stuba Nikula, tanssija Satu Herrala sekä kansanedustaja Juho Eerola (ps.) ottivat varaslähdön illan tilaisuuteen ja pohtivat, millainen remontti taidekentälle pitäisi tehdä? - Näin toimii suomalainen eliitti - Suomalaiseen eliittiin on mahdollista nousta, vaikkei olisikaan mahtisuvun vesa. Naisilla ei vieläkään ole juuri asiaa elinkeinoelämän eliittiin. Muun muassa nämä asiat selviävät professori Ilkka Ruostetsaaren tekemästä tutkimuksesta. - Luonto lähellä: Kolin kansallismaiseman geologiaa - Taiteilija Juha Valkeapää maalaa äänellään Miltä kuulostaa äänelmä marraskuisesta aamusta, ja mikä ylipäänsä on äänelmä? Äänellä taiteilusta kertoi Juha Valkeapää.

    Ylen aamu-tv: Muut videot (4622) fi:Program:rss

    Farkkujen historiaa

    Matti Majava tietää kaiken farkuista. Hän perusti suomen ensimmäisen farkkukaupan vuon 1969. Aamu-tv:ssä Majava kertoi farkkujen historiasta Suomessa ja sen vaikutuksesta nuorisokulttuuriin. Majava antoi myös vinkkinsä farkkujen pesuun. Kannattaako farkkuja ylipäätään pestä?

    • Kesto: 9 min

    Siivouksessa ei pidä pyrkiä täydellisyyteen

    Unohda viikkosiivous, ja solahda arjen virtaan jossa paikat pysyvät kunnossa siinä sivussa. Tee mielummin vähän sinnepäin kuin täydellisesti, mutta tee asiat heti. Näin Aamu-tv:ssä neuvoivat siivouksesta kirjan kirjoittaneet Saara Henriksson ja Aino-Maija Leinonen.

    • Kesto: 9 min

    Robotit tulevat - miten käy työpaikkojen?

    Miten robotiikka muokkaa tulevaisuuden yhteiskuntaa? Robotit kehittyvät ja tulevat tulevat näkymään yhä useammalla elämänalalla, mutta miten käy työpaikkojen? Robotiikasta Aamu-tv:ssä keskustelivat Cristina Andersson Robotics Finlandista ja Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen (TIEKE) tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki Kasvi.

    • Kesto: 12 min

    Vaatteiden haitalliset kemikaalit

    Vedät uuden vaatteen päällesi ja kohta kutisee. Vaatteissa käytettävät kemikaalit voivat aiheuttaa monenlaisia iho-oireita. Miksi? Sen kertoi Aamu-tv:ssä Esa Nikunen Tukesista.

    • Kesto: 6 min

    Naisiin kohdistuva väkivalta Suomessa

    Suomalaisista naisista noin 30% kokee vuosittain fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa. Miksi väkivaltaa kohdannut nainen useimmiten salaa asian? Aiheesta aamu-tv:ssä oli keskustelemassa Naisten Linjan toiminanjohtaja Pia Puu Oksanen.

    • Kesto: 10 min

    Vieraana Klemolan sisarukset Leea ja Klaus

    Kansallisteatterissa saa ensi-iltansa näytelmä Maaseudun tulevaisuus, jossa eläimet ovat pääosissa. Näytelmän ohjaaja Leea Klemola ja pääroolia esittävä Klaus Klemola kävivät Aamu-tv:ssa kertomassa näytelmästä.

    • Kesto: 10 min

    Hyvä Joulumieli 2014: Villapaita

    Käsikirjoitus: Gaia Saarinen & Inka Immonen Ohjaus: Gaia Saarinen Kuvaaja: Juulia Kalavainen Leikkaus: Senja Ruohonen Äänisuunnittelu: Jonne Lydén Musiikki: Inka Immonen Lavastus: Joonas Ranta Puvustus: Elle Mikkola Maskeeraus: Anniina Sipola Tuottaja: Anniina Sipola Tuotanto: Metropolia AMK, Elokuvan ja television koulutusohjelma / Arto Tuohimaa

    Hyvä Joulumieli 2014: Varuskunnan Joulu

    Käsikirjoitus: Veera Auvinen, Saara Honkanen, Ville-Veikko Niemelä ja Nea-Maria Törmänen Ohjaus: Ville-Veikko Niemelä Kuvaaja: Patrik Sundberg Leikkaus: Ville Karasjoki Äänisuunnittelu: Oona Ylönen Musiikki: Eero Evijärvi Lavastus: Gaia Saarinen Puvustus: Ella Snellman Maskeeraus: Laura Ahola Tuottaja: Nea-Maria Törmänen Tuotanto: Metropolia AMK, elokuvan ja television tutkinto-ohjelma / Arto Tuohimaa

    Hyvä Joulumieli 2014: Hissi

    Käsikirjoitus: Iiti Yli-Rinne Ohjaus: Iiti Yli-Rinne Kuvaus: Ville Karasjoki Äänisuunnittelu: Joona Jaakkola Musiikki: Lauri Uusitalo Leikkaus: Juuso Koivisto Puvustus: Elle Mikkola Maskeeraus: Maricel Esparagoza Lavastus: Juulia Kalavainen Tuottaja: Jenni Pulli Tuotanto: Metropolia AMK, elokuvan ja television tutkinto-ohjelma / Arto Tuohimaa

    Hyvä Joulumieli 2014: Ensilumi

    Käsikirjoitus: Iiti Yli-Rinne, Tuuli Hostikka, Oona Haapaniemi Ohjaus: Oona Haapaniemi Kuvaus: Juuso Koivisto Äänisuunnittelu: Essi Vakkila Musiikki: Kasperi Pitkänen Leikkaus: Juulia Kalavainen Puvustus: Elle Mikkola Maskeeraus: Maricel Esparagoza Tuottaja: Aliina Aavaluoma Tuotanto: Metropolia AMK, elokuvan ja television tutkinto-ohjelma / Arto Tuohimaa

    • Kesto: 1 min

    Poliittiset puolueet satuhahmoina

    Puoluesihteerit saivat valita, mikä satu- tai sarjakuvahahmo kuvaisi parhaiten Suomen poliittisia puolueita. Mikä puolueista on Peppi Pitkätössu, mikä B. Virtanen ja mikä kiroileva siili?

    • Kesto: 10 min

    Perheille apua jo ennen lastensuojelua

    Viikonvaihteen puheenaiheita oli perhesurmat ja niiden ennaltaehkäisy. Aamu-tv:n vieraana on kokenut lastensuojelun asiantuntija, ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja.

    • Kesto: 6 min

    Suomalaismeppien toiveet uudelle komissiolle

    EU:n päätöksenteko on tällä viikolla vahvasti esillä. Vasta aloittanut komission puheenjohtaja Juncker joutuu ensimmäisenä puheenjohtajana europarlamentin luottamusäänestykseen. Meppikeskustelussa Paavo Väyrynen, Petri Sarvamaa ja Liisa Jaakonsaari.

    • Kesto: 12 min

    22-vuotias Noora rakastaa ultrajuoksua

    Noora Honkala on harvinainen urheilija, sillä ultrajuoksijoilla on yleensä takanaan paitsi valtavasti juoksukilometrejä myös kohtalaisesti vuosia. 22-vuotias Noora juoksi pari kuukautta sitten maailman kovimpiin ultrakisoihin lukeutuvan Spartathlonin. Hän oli kisojen nuorin nainen.

    • Kesto: 8 min

    Mikrobiologiset uhat

    Suomeenkin saapuu nykyään lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja, mutta niiden leviäminen on kyetty estämään. Kasvava uhka on tuberkuloosi, kertoo THL:n tutkimusprofessori Mika Salminen.

    • Kesto: 7 min

    Uutisluokkalaiset levittävät hyvää joulumieltä

    Vieläkö kasiluokkalaiset uskovat joulupukkiin? Mistä syntyy teinin joulutunnelma? Vastaamassa Jani Alanen, Elli Holmström, Kasper Korpela ja Christian Lausund Helsingin Kruununhaan yläasteelta.

    Tulevat jaksot

    JaksoJulkaisuaikaPoistumisaikaKesto
    227/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    228/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    229/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    35/3057 Ylen aamu-tv: 29.11.2014 53 min
    230/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    231/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 33 min
    232/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    233/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    234/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    235/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    236/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 33 min
    237/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    238/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    239/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min
    36/3057 Ylen aamu-tv: 13.12.2014 53 min
    240/3057 Ylen aamu-tv: Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 48 min

    Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.

    Muualla Yle.fi:ssä