Luokkakokous Langinkoskella. Peltsi kutsui kalastusoppaat kilpasille. Ruunaan kosket, kumivene ja perhovehkeet. Äijien laatuaikaa. Joki siellä, vesiperä täällä. Lapin kalaonnea. Haavi auki osa 3.
Peltsi korkkaa kevään, fillari laulaa saariston rengasreitillä. Ajokoiran haukku on kuin sinfoniaa metsämiehen korville. Periksi ei anneta, ja sopu sijaa antaa. Kalastusmatka Lapissa jatkuu.
Ensimmäisen illan epäonnistuminen ei varmaankaan johtunut miehistä, vaan haastavista olosuhteista. Periksi ei tietenkään anneta, joten Kuusinkijoella jatketaan. Kertyy ainakin sitä kokemusta. Kuulemma perho kalastaa paremmin joessa kuin koivunoksassa.
Räpylät jalkaan, kelluntarengas alle ja kohti kaislikon haukipaikkoja. Peloton kolmikko kohtaa villisti kuohuvan meren. Luonnon huvipuisto. Haavi auki! Neljä miestä ja Lapin kutsu. Matka alkaa.
Uistelijat vastaan järvilohi, kuka vetää pisimmän korren? Kevät ja kutevat kuoreet, pimeän tultua lasketaan haavit. Hyvää seuraa ja puuterilumiset vuoret. Matka Pohjois-Karjalasta Pohjois-Norjaan.
Kaksi miestä, umpihanki ja vapaus: parin päivän hiihtovaellus Hetasta kohti Pallasta. Elokuinen kyyhkyjahti auringonnousun aikaan. Syysmyrsky, kova aallokko, puuskaava tuuli ja suomisurffarit. Ainutlaatuinen fiilis.
Jarkko Henttonen 41v elää vuorista ja viihtyy Pohjois-Norjan rinteillä. Freeride eli vapaalasku koskemattomilla puuterilumilla on niin upea ja koukuttava elämys, että siitä muodostuu monelle kokonainen elämäntapa. Turvallisuudesta arvaamattomilla vuorilla ei kuitenkaan tingitä. Jarkon haastattelun Norjan Tamokissa kuvasi Juha Korhonen.
Miehistönkuljetusvaunu on lastattu kalastus- ja kuvausvälineillä sekä neljällä saamamiehellä. Tästä alkaa kahden viikon A-luokan kalareissu. Mielessä kytee ajatus ennätysharjuksista ja -taimenista. Ensin on kuitenkin päästävä perille, yllättäen panssarivaunun kuljettaminen junassa ei olekaan itsestäänselvyys. Kun Kuusinkijoen campingalueelle vievä asvalttitie vaihtuu hiekkatieksi, tunnelma kohoaa ja odotukset saaliista nousevat. Luontoäiti laittaa kuitenkin ukot heti ojennukseen. Tätäkö tämä nyt on, perkele?
Neljä miestä, miehistönkuljetusvaunu ja kaksi viikkoa Lapin erämaassa. Aikaisempaa kokemusta juuri sopivasti, ei ainakaan yhtään liikaa. Mutta kuinka pitkälle kaupunkilaisen kalavainu riittää? Kysyvä ei ehkä kalapaikalta eksy, mutta nyt olisi tarkoitus pärjätä omin neuvoin. Ja tietenkin luonnon armoilla, eikä missään homeisessa motellissa. Kasassa on siis katastrofin ainekset. Matkan alkumetreillä miesten silmissä kiiluu harjusten ja taimenten kylkiviivat ja korvissa soi räikkäjarrun sorja surina. 8-osainen sarja alkaa Erätulilla 11.5.12. Neljä osaa keväällä, toiset neljä syksyllä.
"Kolmen viikon roskat mahtuu yhteen nyrkkiin." Maaliskuussa 2012 Erätulien Mikko "Peltsi" Peltola lähti retkeilijä Joel Aholan mukaan hiihtovaellukselle Lappiin (ensilähetys 27.4.12). Tässä muutama Joelin vinkki mm. tuvissa vieraileville retkeilijöille. Kuvaus Juha Korhonen, leikkaus Sami Kivimäki.