Kylän keskusta on jäänyt 80-luvun kuntoon muun tienoon kohentuessa. Mitä saadaan aikaan päivässä kun Hinthaara sissipuutarhuroidaan lättähatun, moottoripyörien, resiinan ja torvisoiton voimin? Pääsissinä Minna Kivelä.
Esitetty: Yle TV2
Katsottu: 329 kertaa( Katseltavissa vain Suomessa )
Kylän keskusta on jäänyt 80-luvun kuntoon muun tienoon kohentuessa. Mitä saadaan aikaan päivässä kun Hinthaara sissipuutarhuroidaan lättähatun, moottoripyörien, resiinan ja torvisoiton voimin? Pääsissinä Minna Kivelä.
Isku nuorisotila Elzun pihaan. Rumuudelle kyytiä ja tilalle viihtyisyyttä vaikka väkisin! Nuorisotilan vakiokäyttäjät saavat viherpeukalointiinsa sissiapua mm. vankilasta. Pääsissinä näyttelijä Minna Kivelä.
Ohjelmien todellinen julkaisuaika Areenaan saattaa vaihdella. Esimerkiksi suorien lähetysten tallenteet julkaistaan lähetyksen päättymisen jälkeen viiveellä, joka yleensä on noin ohjelman keston verran.