Pianotaitelijat Tiina ja Salla Karakorpi kävivät toukokuussa nauhoittamassa Ylen M-studiossa Rodion Shchedrin Romanttisia duoja. Toimittaja Timo Asikainen tapasi sisarukset heidän "toisessa kodissaan" Espoon musiikkiopistossa 30.5.2012.
Violan (ja Orvokin) päivä 3.6. on Suomen alttoviuluseuran perinteinen tapahtumapäivä. Tänä vuonna seura sai Violan päivänä uuden puheenjohtajan Atte Kilpeläisen. Haastattelu Tiina-Maija Lehtonen.
Säveltäjä ja pianisti Eero Hämeenniemen ja ystävien neljäs ja viimeinen improvisaatiotuokio Musiikkitalon yleisölämpiössä keskiviikkona 29.5.2013. Mukana Nada-yhtye eli Eeron lisäksi viulisti John Storgårds, saksofonisti Pentti Lahti, bassoklarinetisti Heikki Nikula, rumpali Markus Ketola ja basisti Eerik Siikasaari.
Klassisen musiikin lifestyle-ohjelma suorana radio- ja videolähetyksenä Musiikkitalon kahvilasta ke 29.5.2013. Vieraina Juho Pohjonen, Meri Louhos, Diandra Flores, Erik Söderblom, Anu Komsi ja Heinz-Juhani Hofmann. Kahvia kaatamassa Helena Hannikainen ja Riikka Holopainen.
Musiikki antaa voimaa, se voi muuttaa elämän suunnan, muistuttaa kipeistä asioista ja parantaa ihmeellisesti. Timo Asikaisen toimittamassa 12-osaisessa sarjassa oman tarinansa musiikin rajattomasta voimasta kertovat mm. Anna-Maria Helsing ja Sanna Kurki-Suonio. Yle Radio 1 pe klo 11 ja uusinta su klo 14 alkaen 7.6.2013.
Säveltäjä ja pianisti Eero Hämeenniemen ja ystävien kolmas improvisaatiotuokio Musiikkitalon yleisölämpiössä keskiviikkona 22.5.2013. Mukana viulisti ja nyckelharpan soittaja Laura Airola, sellisti Iida-Vilhelmiina Laine, bassoklarinetisti Heikki Nikula ja rumpali Markus Ketola.
Klassisen musiikin lifestyle-ohjelma suorana radio- ja videolähetyksenä Musiikkitalon kahvilasta ke 22.5.2013. Vieraina Mikko Franck, Rilla Kyykkä, Petri Bäckström, Ilkka Paloniemi, Kalevi Aho ja Wille Rydman. Kahvia kaatamassa Janne Koskinen ja Helena Hannikainen.
Säveltäjä ja pianisti Eero Hämeenniemen ja ystävien toinen improvisaatiotuokio Musiikkitalon yleisölämpiössä keskiviikkona 15.5. Mukana viulisti Minna Pensola, sellisti Iida-Vilhelmiina Laine, saksofonisti ja klarinetisti Jouni Järvelä, basisti Sampo Lassila ja Sibelius-lukion kuorolaisia.
Klassisen musiikin lifestyle-ohjelma suorana radio- ja videolähetyksenä Musiikkitalon kahvilasta ke 15.5.2013. Vieraina Lilli Paasikivi, Jesse 'Ekow' Markin, Erja Lyytinen, Erika Turunen, M.A.Numminen ja Margareta Haverinen-Brandt. Kahvia kaatamassa Riikka Holopainen ja Janne Koskinen.
Klassisen musiikin lifestyle-ohjelma suorana radio- ja videolähetyksenä Musiikkitalon kahvilasta ke 8.5.2013. Vieraina Tatu Erkkilä ja Somnium Ensemble, Leena Lehtolainen, Jussi Särkkä, Pietari Inkinen ja Veli-Antti Koivuranta. Kahvia kaatamassa Riikka Holopainen ja Helena Hannikainen.
Pianotaiteilija Nikolai Luganski lähtee RSOn kanssa kiertueelle Eurooppaan, mutta sitä ennen saamme kuulla hänen soittoaan Musiikkitalossa 8.5.2013. RSOn tiedottaja Paula Rahtu ihmetteli venäläispianistille, miksi Tšaikovskin ystävä Nikolai Rubinstein ei aluksi pitänyt hänen pianokonserttoaan juuri minään. Mutta Nikolai Luganskilla löytyy ymmärrystä Rubinsteinille.
Mezzosopraano Virpi Räisänen on RSOn solisti 3.5.2013.RSOn sellistille Mikko Ivarsille Virpi Räisänen oli tuttu entuudestaan viulistina ja hän haluaakin tietää, miten muutos viulistista laulajaksi tapahtui. RSOn konsertissa Virpi Räisänen laulaa Berion Kansanlauluja.
V Kansainvälisen Paulon sellokilpailun tunnelmia lauantain finaalin jälkeen 27.4. Mukana Jukka Rautasalo, John Storgårds, Joona Pulkkinen, Jukka Iisakkila ja varjoraati. Toimittajina Kare Eskola ja Laura Lehtola. Musiikkitalo 27.4.2013. Ohjaaja Hannu Kamppila.
Helsingin kaupunginorkesteri, kapellimestari John Storgårds ja Kian Soltani esittävät Witold Lutoslawskin sellokonserton. Musiikkitalo 27.4.2013. Ohjaus Hannu Kamppila.