Ruotsalainen tiedustelukone katosi vuonna 1952 Itämerellä, ja vasta vuonna 1991 Venäjä myönsi silloisen Neuvostoliiton ampuneen sen alas. 2000-luvun alussa ruotsalaiset ryhtyivät etsimään koneen hylkyä tosi mielellä.
Yli 10 vuotta sitten taidekauppias Peter Silverman kiinnostui tuntemattoman taiteilijan 1800-luvulle ajoitetusta piirroksesta. Voisiko se olla Leonardo da Vincin kadonnut työ? (U)
3/3. Mitä eurooppalaiset ajattelevat ruotsalaisista? Kristina Kappelin kysyy vastauksia Riminin rantapummilta, Kööpenhaminan olutkauppiaalta ja nostalgiselta britiltä, joka antaa hänelle oppitunnin perhokalastuksessa.
Presidentti Kennedyn vierailu Irlannissa vuonna 1963 on jäänyt historiaan, mutta hän kävi maassa kolmeen otteeseen aiemminkin. Mikä Kennedyä veti Irlantiin, ja millainen merkitys hänen vierailuillaan oli irlantilaisille?
Ermei Kanninen ja sodan jäljet.
Ermei Kanninen ja sodan jäljet. Toukokuussa 2004 kenraaliluutnantti Ermei Kanninen teki muistojen matkan Karjalan Kannakselle Metsäpirttiin, jossa hän jatkosodan aikana palveli maataan nuorena miehenä etulinjassa vastuullisissa tehtävissä. Jatkosota päättyi Moskovan välirauhaan syyskuussa 1944. Kun aikaa taisteluista on kulunut yli 60 vuotta, on luonto tehnyt tehtävänsä ja korjannut sodan jälkiä. Tutut korsut ja komentopaikat löytyivät kuitenkin etsimisen jälkeen. Veteraanin mieleen nousivat sodan kipeimmät muistot ja tärkeimmät opetukset. Sodan jälkeen upseerinurallaan pääesikunnan päälliköksi edennyt Ermei Kanninen kertoo ohjelmassa ajatuksiaan myös Karjalan nykytilasta ja alueen palauttamisesta. Toimittaja Elina Kaakinen.
Kansankodin kuokkavieraat: Muistatko.
Viimeinen. Lyhytelokuvasarja suomalaisten siirtolaisten kokemuksista Ruotsissa. Osittain mv. Ohjaus: Ari Matikainen. Tuotanto: Kinocompany