Prisma Studio
Muistuttavatko pariskunnat toisiaan? Tuijottaako peilistä anoppi vai rakastutko itsesi näköiseen ihmiseen? Koira ja omistaja - kuin kaksi marjaa.
Muistuttavatko pariskunnat toisiaan? Tuijottaako peilistä anoppi vai rakastutko itsesi näköiseen ihmiseen? Koira ja omistaja - kuin kaksi marjaa.
1/2. Luonto voi yllättää kokeneetkin tutkijat saati sitten tavallisen autonomistajan, jonka ajopeli on muuttunut perhostoukkain koteloksi. Miksi sammakot räjähtelevät ja millaista tuhoa heinäsirkat saavat aikaan? T: BBC.
1/2. Järjen ja tiedon merkitystä korostava valistusaate syntyi Euroopassa 1700-luvun jälkipuoliskolla. Millaisia länsimaista yhteiskuntaa muokkaavia uudistuksia valistusajan johtohahmot panivat alulle? T: BBC
Coloradon Kalliovuorilta on löydetty valtava määrä mammuttien, mastodonttien ja muidenkin sukupuuttoon kuolleiden eläinten fossiileja. Mitä muinaisen järven rannalla tapahtui noin 20 000 vuotta sitten?
Ennätyshyppy kuumailmapallosta - näin se tapahtuu! Kuinka lujaa ampaisee matkaan kuohuviinipullon korkki?
Mikä saa Antonio Stradivarin rakentaman viulun soimaan niin kauniisti? Käytetyn puulajin tiheys on yksi arvoituksen avaimista. Tutkijaryhmä koettaa löytää nykypuusta tehtyyn soittimeen saman soinnin sienen avulla.
Meristä on tullut maailman suurin kaatopaikka ja meriin päätyvää muovijätettä on arvioitu aikamme pahimmaksi ekokatastrofiksi. Muovista irtoavat myrkyt voivat kalojen kautta päätyä myös ihmiseen.
Aivoja tutkitaan saippuaoopperan avulla. Mitä päässämme liikkuu leffan aikana? Näin syntyy elokuvan taistelukohtaus.
Professori Svante Pääbon ryhmä on tutkinut 30 000 vuotta sitten Euroopasta hävinneiden neandertalilaisten fossiileja. Miksi neandertalilaiset katosivat, ja kuinka paljon he muistuttivat geneettisesti nykyihmistä?
Teleskoopit. Hubblen avaruusteleskooppi on tuottanut henkeäsalpaavia ja uskomattoman tarkkoja kuvia maailmankaikkeudesta jo yli kymmenen vuoden ajan ilman että Maan ilmakehä olisi päässyt vääristämään kuvia.
Sotakorvaukset. Sotakorvauksista leivottiin menestystarina ja Suomea taloudellisesti hyödyttänyt urakka. Kuinka sodan kokenut kansa saatiin hankkeen taakse? Juontajana Fatbardhe Hetemaj.
Dokumentti tupakoinnin muuttuneista kulttuurisista merkityksistä: miten elokuvien tyylikäs sauhuttelija muuttui terveyskampanjoiden avuttomaksi potilaaksi? Käsittelyssä mm. Mad Men. (Mind If I Smoke?, Ranska 2012)
Skoda. Helppo koota - neljä pyörää ja loota. Käsikirjoitus ja ohjaus Martti Lyyra.
3/9. Hiihtohissin jumiutuessa ovat hyvät neuvot tarpeen. Miten yläilmoihin nalkkiin jääneet evakuoidaan?
Yli 10 vuotta sitten taidekauppias Peter Silverman kiinnostui tuntemattoman taiteilijan 1800-luvulle ajoitetusta piirroksesta. Voisiko se olla Leonardo da Vincin kadonnut työ? (U)
1/3. Ensimmäinen kerta. Kaikki muistavat ensimmäisen rakastelukertansa, mutta millaisia fysiologisia, neurologisia ja psykologisia muutoksia kehossamme tapahtuu ennen sitä, sen aikana ja sen jälkeen? T: BBC.
Nuijasota. Tarina 1500-luvun lopun verokapinasta ja siitä, kuinka suomalaisia talonpoikia käytettiin pelinappuloina isompien valtapolitiikassa.
4/9. Sumussa eksyneet ihmiset alkavat kulkea ympyrää, ja sama tapahtuu uimareille avomerellä. Mitä suuntavaistollemme tapahtuu?
Monet täpärästi kuolemasta pelastuneet kertovat samanlaista tarinaa: jokin outo voima ohjasi heidät turvaan. Mitä aivoissamme äärimmäisen uhan alla tapahtuu, ovatko enkelikokemukset selviytymisrefleksin ilmentymiä? (U)

