UP+: Tanssii poikien kanssa (osa 2/2)
Kolme kuukautta raskasta harjoittelua on takana, mutta koreografia on vielä viimeistelemättä. Ehtiikö tanssi valmiiksi? Ja kun kuvauspäivä koittaa, mikä vielä voi mennä pieleen?!?! Tule mukaan kulissien taa.
Kolme kuukautta raskasta harjoittelua on takana, mutta koreografia on vielä viimeistelemättä. Ehtiikö tanssi valmiiksi? Ja kun kuvauspäivä koittaa, mikä vielä voi mennä pieleen?!?! Tule mukaan kulissien taa.
Tanssia ei voi näytellä, vaan tanssia pitää tanssia. Tanssin oppiminen vaatii treeniä, treeniä, treeniä. Mitä tapahtuu, kun muusikko-näyttelijä Kalle Ruusukallio laitetaan tanssijaksi Virtauksen lukion kevätnäytökseen? Uuden päivän kevätnäytöstä harjoitellaan myös sarjan ulkopuolella. Näytöstansseja harjoiteltiin viikkokausia Tampereen Balettiopistosa koreografi Riikka Korven johdolla. Vihreiden valojen kanssa tanssivat Saara Kilpinen, Anni Haikka, Daria Kukharchik, Eve Metsäranta ja Henna Keskitalo. Seuraava UP+ poikeuksellisesti perjantaina 3.5.2013!
Tässä he nyt ovat! Uuden päivän avoin näyttelijähaku käynnistyi viime joulukuussa, ja ensimmäisiin koekuvauksiin tammikuussa Helsinkiin ja Tampereelle kutsuttiin 304 nuorta. Kaikkiaan kolmen koekuvauskierroksen jälkeen sarjaan tulivat valituiksi Amelie Blauberg Lappeenrannasta, Anette Aghazarian Kangasalta ja Ville Rossi Tampereelta.
Millainen oli Uuden päivän ensimmäinen jakso? Mitä mieltä sarjassa alusta asti olleet ovat siitä nyt? UP+ vei näyttelijät aikamatkalle vuoteen 2010. Uusi päivä uusitaan alusta asti 8.5.2013 alkaen. Jaksot 1 - 135 nähdään kesän aikana TV2:ssa maanantaista perjantaihin klo 20.00, kaksi jaksoa illassa. Kesäuusintojen kunniaksi UP+ istutti sarjan tähdet katsomaan ihan ensimmäisen jakson.
Maistiaisia Märkien säpikkäiden toisen tulemisen ensimmäisestä jaksosta.
Vihreiltä Valoilta ilmestyi kaksi musiikkivideota. Nuoret muusikot kertovat miten biisit syntyvät. Vihreiden Valojen keikkakesä. Höpsylän pöpsylän hilipati-pim-pum.
Vielä on talvea jäljellä! Säv. Siiri Partanen & Kalle Ruusukallio San. Kalle Ruusukallio Sov. Vihreät Valot
Karri Palomäkeä näyttelevä Eemu Korpela joutuu Noin yhdeksän kysymyksen tiukkaan piinapenkkiin. Mitä eroa on Eemulla ja Karrilla? Mikä Eemusta tulee isona? Noin yhdeksän kysymystä on haastattelusarja, jossa yksi Uuden päivän näyttelijä istuu Johanna Pirttilahden haastateltavaksi. Kenet te haluaisitte haastatteluun seuraavaksi?
Noin yhdeksän kysymystä on haastattelusarja, jossa yksi Uuden päivän näyttelijä istuu Johanna Pirttilahden haastateltavaksi. Tällä kertaa toteutetaan yleisötoive ja päästään kuulemaan Rosa Hautalan ajatuksia näyttelemisestä, elämästä ja tulevaisuudensuunnitelmista. Onko Vilma Haavisto on ihan oikeasti raskaana, mutta onko Vilmaa näyttelevä Rosa Hautala?
R&B-artisti ja räppäri Karri Koira kävi vierailulla Uudessa päivässä. Mies joutui paitsi Aleksi Ruuskasen haastatteluun, myös UP+toimitus nappasi hänet käsittelyynsä. Kenen virtauslaisen rooliin Karri Koira loikkasi?
Antti Majanlahti ja Anu Raipia pitävät sinulle nyt yksityisen asuntoesittelyn Haavistojen sukutilalla. Mitä salaisuuksia kaapeista ja komeroista löytyykään? Kuka yllättävä vieras livahtaa Haavistojen makuuhuoneeseen?
Mystinen mies Elina Haaviston menneisyydestä, Niklas Järvelä ihastutti ja vihastutti heti saapuessaan Virtaukseen. Lyhyen vierailunsa aikana Niklas ehti tekemään vaikutuksen ja särkemään sydämen jos toisenkin. Nyt Niklas teki todellisen yllätyspaluun Virtaukseen! Vaan mitä ajattelee Niklaksen näyttelijä Kai Vaine hahmostaan Uudessa päivässä? Noin yhdeksän kysymystä on haastattelusarja, jossa yksi Uuden päivän näyttelijä istuu Johanna Pirttilahden haastateltavaksi. Kenet te haluaisitte haastatteluun seuraavaksi?
Elina Haavisto jätti haikeat jäähyväiset Virtaukselle vuosi sitten. Pitkä odotus palkitaan, sillä Elina on täällä taas. Sanni Haahdenmaan näyttelemä hahmo palaa ruutuun 5. maaliskuuta 2013. Mitä Sanni ajattelee Elinan suosiosta ja Elinasta itsestään? Noin yhdeksän kysymystä on haastatteluarja, jossa yksi Uuden päivän näyttelijä istuu Johanna Pirttilahden haastateltavaksi. Kenet te haluaisitte haastatteluun seuraavaksi? UP+ on sarja juuri sinulle Uuden päivän ystävä. UP+ ilmestyy joka torstai YouTubessa, Areenassa ja osoitteessa uusipäivä.fi. Mitä sinä haluaisit nähdä UP+:n tulevissa jaksoissa? Kerro meille ja kommentoi!
Millainen on näyttelijän tyypillinen työpäivä? UP+ sukeltaa jälleen Uuden päivän näyttelijän arkeen. Tällä kertaa seikkailuun ja poikien pukuhuoneeseen teidät vie Tomi Karhua näyttelevä Antti Väre. Vaan mitä tekee Thelma kun kamera käy?
Ystävänpäivän kunniaksi UP+ istutti sarjasta tuttuja näyttelijöitä lemmensohvalle ystävyyttä pohtimaan. Mukana on myös kilpailu!
Onko tässä UP+:ssa sarjan tulevia tähtiä? Ainakin meno Tampereen-koekuvauksissa 26.1.13 oli reipasta ja hyväntuulista - kuin Virtauksessa ainakin!
Onko tässä UP+:ssa sarjan tulevia tähtiä? Ainakin meno Helsingin-koekuvauksissa 19.1.13 oli reipasta ja hyväntuulista - kuin Virtauksessa ainakin!
Vuoden ensimmäinen UP+ paljastaa juonia ja miehiä... naisia myös. Onko tulossa UP-historian tapahtumarikkain kevät? Tietävätkö edes näyttelijät millaisiin juonenkäänteisiin heidän roolihahmonsa joutuu? Lähde ottamaan selvää! Lisää UP:sta www.facebook.com/UusiPaiva ja www.uusipäivä.fi
Tässä hän nyt on! Uusi päivä kahmi lämpimään syleilyynsä Kotikadusta tutun Inka Kallénin eli Mirja Mäkimaan. UP:n nettitiimi seurasi Inkan ensimmäistä työpäivää Uudessa päivässä.
Uuden päivän jouluaatto on ainutlaatuinen musiikin juhla! UP+ vie sinut jo etukäteen kulissien taa tutustumaan Virtauksen joulujuhlaan ja sen valmisteluihin. Kuka tuttu vieras tulee jouluna Virtaukseen? Virtauksen joulujuhla TV2:lla 24.12.2012 klo 20!
Nettitiimin Johannaa jännittää näytellä Virtauksen ilmaisutaidon lukion tiedotusopin opettajaa. Johanna pyysi apua ohjaaja-näyttelijä Anu Raipialta ja Anu paljastaakin, mistä näyttelemisessä on kyse. Mikä on näyttelijän tärkein työkalu? Mitä tapahtuu, kun unohtaa hengittää?
Oletko kyllästynyt siihen, että Linnan juhlien selostajat taplailevat vieraiden kohdalla eivätkä tunnista heitä? Ei hätää! Vaihtoehtoinen selostus on juuri sinua varten. Tässä selostuksessa voit olla 100%:n varma siitä, että ketään ei tunnisteta. Mukana myös kuva. Och samma på svenska.
Lissu ja Vihreät Valot sekä koko Virtauksen ilmaisutaitavat tempaisivat luovuuden puolesta.

