Esinäytös. Stinger päättää toimia, kun D'Angelo kertoo tahtovansa kääntää uuden lehden elämässään. T: HBO. Huom. Ohjelma siiryy myöhemmäksi, jos edeltävässä liigaottelussa pelataan jatkoaika.
3/12. Daniel aikoo karistaa jaloistaan takapajulan pölyt ja järjestää läksiäiset, jotka muistetaan pitkään. Eilisen surffarilegenda Blake Oldfield muistelee kaiholla uransa huippuhetkiä. T: HBO
Miehuus hukassa. Tomia tympii, että naiset ovat parisuhteen nokkimisjärjestyksessä aina ensimmäisenä. Nostaakseen miehistä itsetuntoaan hän päättää hankkia ajokortin.
Martha puolustaa nuorta Rickya, joka on hajottanut kulmakauppansa ja pahoinpidellyt omistajan. Pojan väkivaltainen ja itsetuhoinen käytös hämmästyttää Marthaa, ja hän yrittää ohjata poikaa kaidalle tielle. T: BBC
Voitto tai kuolema. Tohtoria tarvitaan II maailmansodan Britanniassa. Sir Winston pyytää apua, vaikka hänen hallussaan on salainen ase. Tohtorin varoitukset kaikuvat Churchillin kuuroille korville. Kuka lopulta voittaa?
6/10. Alex miettii ikääntymistään ja haluaisi testata viehätysvoimaansa. Mutta kuka lähtisi kaveriksi baanalle? Ruotsalaisen draamakomedian 1. tuotantokausi.
Narttupoweria. Lukukauden loppu häämöttää. Josie ja Vod innostuvat seksijuhlista. JP ja Ralph panevat pystyyn kilpailevan projektin. Howard saa luottotehtävän. Tuleeko Kingsleyn ja Josien jutusta pannukakkua kummempaa?
6/10. Merkki Jumalan vihasta. Della Rovere ryhtyy valmistelemaan nuorta munkkia paavin myrkyttämiseen. Macchiavellin avulla Cesare onnistuu ryöstämään Medicien kultalastin. Lucrezialle haetaan uutta puolisoa.
Miranda (S).
Lähdön hetkellä. Miranda päättää vaihtaa maisemaa, ehkä lopullisesti, ja laukut on jo pakattu. Äiti höyryää omiaan, eikä Stevie saa naisen päätä kääntymään. Kuka sanoisi ne taikasanat, jotka saavat naisen jäämään? 6/6
Välirikko. Cam ja Ben eivät ole enää puheväleissä, ja Ben jatkaa yksin Crispin parissa. Cam ja Domingo yrittävät paikata töppäilyjään, mutta Rene ottaa ohjat käsiinsä. Kaplanille järjestetään jäähyväisbileet. T: HBO.
4/12. Vielä kohdataan. Pam opettaa Taralle vampyyrina olemista. Neuvosto lähettää Billin ja Ericin etsimään Russell Edgingtonia. Roman löytää Neuvostosta petturin. Sookie tunnustaa tekonsa Jasonille. T: HBO. 5. kausi.