Areena
  • TV
  • Radio
  • Uutiset - Uusimmat

  • Uutislähetykset
  • Uusimmat
  • Katsotuimmat
  • Vielä ehdit
  • A-Ö
  • 29 kohdetta joissa yhteensä 804 ohjelmaa

    Yle Uutiset Kaakkois-Suomi

    100-vuotias kylpylä palaa arvoiseensa käyttöön. Lappeenrannan vanhan kylpylän remontti on alkamassa toden teolla alustavien töiden jälkeen. Jugend-rakennuksen vesikatto yllätti hyvällä kunnollaan.

    Yle Uutiset Pohjanmaa

    Vaasassa Kivihaan liikenneruuhkat helpottuvat kesällä. Vaasan Kivihaassa on kärsitty viime aikoina pahoista ruuhkista. Liikenne on puuroutunut paitsi ruuhka-aikaan myös erityisesti viikonloppuisin ostostentekoaikaan. Helpotusta on luvassa juhannuksen jälkeen, kun yhteys 8-tielle avataan.

    Jälkipörssi

    Jälkipörssissä euro aisoihin. Kun euron tulevaisuus on vaakalaudalla, avuksi tulee jälkipörssi. Heikki Ali-Hokan johdolla ratkaisuja pohtivat Elena Gorschkow-Saloranta, Piia-Noora kauppi ja Pekka Seppänen.

    Oddasat

    Saamenkieliset tv-uutiset. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.

    Viikko viitottuna

    Markku Jokinen Gallaudetin yliopiston kunniatohtoriksi. Yhdysvaltalainen Gallaudetin yliopisto on myöntänyt Kuurojen Liiton toiminnanjohtajalle Markku Jokiselle kunniatohtorin arvon. Arvonimi myönnetään Jokiselle perjantai-iltana Washingtonissa järjestettävässä promootiotilaisuudessa. Kunniatohtoruus myönnetään Jokiselle hänen huomattavista saavutuksistaan kuurojen yhteisön johtajana.

    Lyhyesti viitottuna

    Pääkaupunkiseudulla on paljastunut suuri huumeiden-tuonti-liiga. Rikollisjoukon epäillään salakuljettaneen Suomeen Subutexia, ekstaasia ja muita huumeita. Helsingin poliisi on saanut jutun esitutkinnan valmiiksi ja kuullut rikoksesta epäiltynä yli 30:a ihmistä. Kiinniotetuista kahdeksan on edelleen vangittuna epäiltynä törkeistä huumausainerikoksista. Helsigin poliisi on kuulustellut epäiltyinä yli 30:a ihmistä - tällä hetkellä vangittuina on kahdeksan.

    Aamutohtori

    Aamutohtorissa aivotutkimusta. Aamutohtorin vastaanotolla päivystysvuorossa on Mikael Ojala. Aiheena ovat aivosairaudet ja niiden hoito.

    YLE Lappi

    Esko Lotvonen lunastaa lupauksensa. Rovaniemen kaupunginjohtajaksi valittu Lapin maakuntajohtaja lupasi ennen valintaansa laulaa Rovaniemen markinoilla kappaleen mikäli hänet valitaan. Toimittaja Marjatta Rautio tapasi Esko Lotvosen Helsingissä valinnan jälkeen.

    Muualla Yle.fi:ssä