Euroviisujen salattu historia 2.
Osa 2/2: Uusi Eurooppa. Hauska ja paljastava kertomus maailman suosituimman musiikkishow'n jännittävästä historiasta. Australialaisdokumenttia on kuvattu myös Suomessa, mukana Marion Rung, Kojo ja Lordi.
Minna Parikka.
Minna Parikan kengät ovat tunnettuja korkeista koroista ja naisellisuudesta, mutta myös leikkimielisyydestä ja huumorista. Kenkäsuunnittelija luotsaa yritystään intohimoisella otteella. Millainen on Parikan työpäivä? Toinen esitys.
Urbanisaatio.
Kun suomalaiset muuttivat maalta kaupunkiin, tarvittiin halpoja asuntoja ja suurempia kauppoja - syntyivät mm. lähiöt ja ostoskeskukset. Entä miltä juppiaika tänä päivänä näyttää? Asiantuntijana professori Laura Kolbe.
(Bailey: Four Beats to the Bar and No Cheating, Ranska 2010). Henkilökuva 1960-luvun svengaavan Lontoon symboliksi nousseesta englantilaisesta valokuvaajasta. O: Jérôme de Missolz.
Muodin huipulle 1970-luvun punkin myötä noussut Lady Westwood on yhä muotimaailman kapinallinen. Ranskalaiset dokumentintekijät seurasivat brittimuodin kuningattaren vauhdikasta elämää vuoden verran.
Rysähtääkö Guggenheim Katajanokalle? Keskustelussa mukana mm. kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen, Helsingin kaupunginhallituksen pj. Risto Rautava sekä kaupunkitutkija Kaarin Taipale.
Ivan Puopolon ja Tuulianna Tolan juontama ajankohtaisohjelma Strada löytää kiinnostavimmat ilmiöt ja ihmiset kulttuurin alalta joka viikko. Toinen esitys.
Buffalo Bill.
Buffalo Bill oli aikanaan suuri ja maineikas biisoninmetsästäjä, joka tuli tunnetuksi tehtävästään George Armstrong Custerin joukoissa. Vuosina 1894 - 1916 kuvatut filminpätkät maalaavat toisenlaista kuvaa legendasta.
Johanna Tuukkanen.
Esittelyssä suomalaiset eturivin nykytanssikoreografit. Taiteilijahaastatteluissa pääosassa ovat tekijät ja teokset. Tuotanto Grape prodcutions Oy.
Sebastian Janssonin muotoilufilosofia. Daniel Buren täyttää pariisilaisen näyttelyhallin installaatiollaan. Iskelmäparodia on tuloillaan. Masters of Aalto - tulevaisuutta vanhoin ihantein. pixel.kulturen.fi
Eikö siellä kaupungissa ole yksinäistä ilman lehmiä? Näin alkaa ruotsalaistekijöiden rakkaudentunnustus lehmille. Lehmä on ollut ihmisen seurana ja antanut meille ravintoa 10 000 vuotta.
Osa 3/9. Ella saapuu Genovaan, Kolumbuksen kotikaupunkiin ja yhteen Välimeren merkittävimmistä satamakaupungeista. Yhdessä symbolitutkija Liisa Väisäsen kanssa Ella sukeltaa kaupungin värikkääseen historiaan.
Stiina Saaristo. 10 suomalaista kuvataiteilijaa katsoi Kalevalaa uusin silmin. Tv-sarja tulkitsee nämä uudet visiot televisiolle. Toteutus Laura Joutsi, Jonni Roos ja Liisa Vihmanen. Tuotanto YLE Kulttuuri.
Rothström-Juurivirta-Jurkan suku puhuu viidellä suulla. Kertojina Vappu, Sakari, Mikko ja Laura Jurkka, Ville Sandqvist sekä Matti Kassila ja Seppo Pääkkönen. Ohjelma esitetään Vappu Jurkan muistoksi. Toinen esitys.
Kristiina Halkola.
Näyttelijä kertoo kuinka novellista Vuorelle nousu tuli yksi hänen elämänsä rakkaimmista monologirooleista ja valottaa hieman kirjailija Elvi Sinervon taustaa. Toimittaja Marko Gustafsson.
Dokumentti vihaisesta amerikkalaisesta stand up -koomikosta, joka kuoli 1994 vain 32-vuotiaana. Mustaa huumoria viljelleen Hicksin fanijoukko kasvaa jatkuvasti. (American: The Bill Hicks Story, USA 2009)
Charles ja Ray Eamesia pidetään Yhdysvaltojen merkittävimpinä suunnittelijoina. Aviopari tunnetaan laajasta tuotannostaan, erityisesti lasikuitu- ja vanerituoleistaan, mutta myös mm. valokuvista ja multimediateoksista.
Osan 3 ennakkomainos.
Jarkko Martikainen tekee muistolaulun Oulun asemanseudun rakennuksille. Tuomas ratkoo kaavoituskiistaa Savonlinnassa. Minna käy Pyhäjoella Suomen vanhimmassa skeittihallissa.