Näköalapaikka

Klipit

  • Mika Kojonkoski on syntynyt vuonna 1963 Raumalla. Koulunsa hän kävi Kuopiossa ja harrasti mäkihypyn lisäksi muun muassa jalkapalloa ja purjehdusta. Kojonkoski on koulutukseltaan liikuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta. Hän on toiminut päävalmentajana Itävallan, Suomen ja Norjan mäkihyppymaajoukkueissa. Hän on kuulunut Suomen huippu-urheilun muutosryhmään viime syyskuusta lähtien, täysipäiväisenä työ alkoi toukokuun alussa. Kojonkoski on mukana myös jääkiekkojoukkue KalPan fyysisessä valmennuksessa. Näköalapaikan toimittaa Markku Malinen.

  • Markku Rossi on syntynyt Suonenjoella vuonna 1956. Rossi on koulutukseltaan ylioppilasmerkonomi Pieksämäen kauppaoppilaitoksesta. Rossi on toiminut sekä valtakunnallisissa että alueellisissa luottamustehtävissä pitkään, eduskuntaan hänet valittiin ensimmäisen kerran jo 20 vuotta sitten. Rossi on työskennellyt politiikan ohessa myös toimittajana ja päätoimittajana paikallisradio Oikealla Asemalla. Sotilasarvoltaan Rossi on yliluutnantti. Harrastuksena on muun muassa golf. Näköalapaikan toimittaa Seppo Tikkanen.

  • Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja -valtuuskunnan toimitusjohtaja Sixten Korkman pitää tärkeänä hyvää talouspolitiikkaa. Korkmanin mukaan uudella hallituksella ja eduskunnalla riittää suuria haasteita. Korkman on huolissaan Suomen tulevaisuudesta, sillä taloutta ei voi rakentaa vanhojen, vahvojen toimialojen varaan. Myös Portugalin tukipakettikuvio tuo paineita päättäjille. Sixten Korkman pitää myös selvänä, että kansalaisten työuria on pidennettävä Suomessa. Näköalapaikan toimittaa Jukka Eskanen.

  • Juho Nummela aloitti Ponssen toimitusjohtajana vuonna 2008. Pian alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi ja finanssikriisi koettelivat rajusti myös Ponssea, mutta nyt eletään taas vahvan nousun aikaa.
    Nummela sanoo, että olennainen menestystekijä on vahva Ponsse-henki, jonka henkilökunta on hyvin sisäistänyt. Ponssen perustajan ja yhtiön menestystarinan luoneen Einari Vidgrénin työtä halutaan Ponssella jatkaa sitoutuneesti ja tinkimättömästi, mutta samalla pilke silmäkulmassa. Näköalapaikan toimittaa Seppo Tikkanen.

  • Reino Panula on syntynyt Teuvalla vuonna 1948. Panula opiskeli Turun yliopistossa pääaineenaan kemia. Valmistuttuaan hän siirtyi Varkauteen ensimmäiselle kierrokselle silloisen Ahlströmin laboratorioon. Panula toimi myös sellutehtaassa tuotekehitystössä ja Enso Gutzeitin hienopaperitehtaan johtajana. Tervakosken erikoispaperitehtaan johtajaksi Panula siirtyi vuonna 1996 ja takaisin Varkauteen Stora Ensolle hän palasi vuonna 2002, tuolloin paikallisjohtajaksi. Panula on naimisissa, perheellä on kolme aikuista lasta ja lastenlapsia on neljä. Näköalapaikan toimittaa Seppo Tikkanen.

  • Petri Keränen on Itä-Suomen tiestön päällekatsoja. Tiejohtaja on erityisen tyytyväinen siitä, että kaikki meneillään olevat suuret tiehankkeet Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa ovat sujuneet hyvin ja aikataulussaan. Keränen toivoo, että seuraava suuri hanke Pohjois-Savossa, valtatie 5:n parantaminen välillä Leppävirta-Kuopio saataisiin liikkeelle mahdollisimman pian. Perustienpitoon pitäisi ohjata Itä-Suomessa vuodessa 10 - 15 miljoonaa nykyistä enemmän, jotta tiet pystyttäisiin pitämään kunnossa. Näköalapaikan toimittaa Seppo Tikkanen.

  • Hannu Tsupari aloitti Varkauden kaupunginjohtajana vuonna 2007. Sen jälkeen kaupunkia on koetellut rankka rakennemuutos ja työpaikkakato on ollut mittava. Katse on kuitenkin vankasti kohti uutta nousua. Akkuteollisuus, vahvistuvat vientiveturit ja kaupungin pitkä teollinen perinne ovat hyviä valttikortteja. Hannu Tsupari haluaisi myös radikaaleja muutoksia nykyiseen maakuntajakoon; kuntien yhteistyötä pitäisi selvästi vahvistaa ja luoda kokonaan uusi Keski-Savon kaupunki. Näköalapaikan toimittaa Seppo Tikkanen.

  • Eija Vähälä on käsityöläisyyden ja muotoilun vahva vaikuttaja. Vähälä on toiminut Kuopion käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa, nykyisessä Muotoiluakatemiassa 40 vuotta opettajana, apulaisrehtorina, rehtorina ja nyt viimeksi koulutuspäällikkönä. Hän on myös intohimoinen savolaisen jalkapallon, etenkin KuPS:n taustavaikuttaja, joka jaksoi uskoa seuraan ja teki sen puolesta työtä myös kaikkein vaikeimpina aikoina.Näköalapaikan toimittaa Seppo Tikkanen.

  • Juha Hämäläinen on Itä-Suomen yliopiston sosiaalipedagogiikan professori. Oppiala sijoittuu kasvatus- ja yhteiskuntatieteiden välimaastoon. Yhteiskuntatieteiden koulutus Itä-Suomen yliopistossa on muuttumassa ja jatkossa Kuopion kampuksella profiloidutaan erityisesti koettuun hyvinvointiin ja hyvinvoinnin mekanismeihin. Joensuussa puolestaan opetussuunnitelmissa korostuvat globaali koulutusyhteiskunta, reuna-alueiden ja muuttoliikkeen tutkimus sekä muuttuva työelämä. Näköalapaikan toimittaa Seppo Tikkanen

  • Suonenjoen kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen luotsaa kaupunkiaan toiminnalliseen kumppanuuteen Kuopion kanssa. Hän uskoo, että yhteistyö kantaa hyvää hedelmää. Ruotsalainen on mukana myös monissa merkittävissä luottamustehtävissä. Hän on Kuntien eläkevakuutuksen valtuuskunnan puheenjohtaja, Pohjois-Savon kuntataloustyöryhmän puheenjohtaja, maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja ja laajakaistahanke Savon Kuidun varapuheenjohtaja. Näköalapaikan toimittaa Seppo Tikkanen.

  • Arto Luukkanen on syntynyt Savonlinnassa vuonna 1964. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Talvisalon lukiosta Savonlinnassa vuonna 1983. Teologian opinnot Helsingin yliopistossa alkoivat seuraavana vuonna. Teologian maisteriksi hän valmistui vuonna -88 Luukkanen toimi valmistuttuaan pastorina mm. Kauniaisissa. Teologian tohtoriksi hän väitteli vuonna -94. Helsingin yliopiston lehtorina hän aloitti 2000-luvun alussa. Luukkanen toimii myös Venäjän historian dosenttina Tampereen yliopistossa ja poliittisen historian dosenttina Turun yliopistossa ja vielä yleisen kirkkohistorian dosenttina Helsingin yliopistossa.

  • Petri Kervola on työskennellyt pitkään eri rooleissa. Työ alkoi elokuvatoimen ohjaajana Kuopion kulttuuritoimistossa 1990-luvun alussa. Sittemmin hän on toiminut mm. kulttuurisihteerinä ja läänintaitelijana. Kervola on vetänyt myös Terve Kuopio -ohjelmaa, joka korostaa aktiivisen elämäntavan ja arkiliikunnan merkitystä sekä ongelmien ennaltaehkäisyä. Terve Kuopio -ohjelman periaatteet soveltuvat hyvin myös Kuopion uuden palvelualueuudistuksen johtoteemoiksi, Kervola sanoo. Hän toimii nyt uudessa asiakaspäällikön työssä, joka perustettiin palvelualueuudistuksen myötä tämän vuoden alussa. Näköalapaikan toimittaa Seppo Tikkanen.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä