Kiteitä

Ruokahössötykset

  • 3 min
  • ei kuunneltavissa

Lähetykset

  • to 29.9.2011 8.35 • Yle Areena

Klipit

  • Millainen paistos jatkuvista koulusäästöistä mahtaa syntyä? Kysymykseen Kiteissä tarttuu Tarja Oinonen.

  • Päivän kiteilijä on Tapio Laakkonen. Teknologia on avuksi, joskus.

  • Tänään on vuorossa rasvakiteet, jotka on tiristänyt Marja-Liisa Kämppi.

  • Jouki Väinämö kertoo, miksi hänet valtasi epäusko ja kiusaantuminen.

  • Kiteissä pörrätään kulttuurin kuluttamisen ympärillä. Yhtenäiskulttuuriin ei ole paluuta - onko vaikkapa kirjallisuuden lukijan pakko etsiä kaltaistaan lokeroimalla itsensä? Tätä pohtii Veli-Pekka Hämäläinen:

  • Antti Makkonen kiteilee hyvistä uutisista...

  • Suunnitteilla oleva lehtitilausvero kalahtaisi raskaimmin pieniin lehtiin. Pohdittuaan veronkorotusaikeita Matti Asikainen suivaantui, siteeraa Jaakko Teppoa ja toimii myös numeropalvelutehtävissä.

  • Sitä ei kukaan halua itselleen eikä läheiselleen. Silti 12 000 uutta tapausta Suomessa vuosittain tekee kymmenessä vuodessa 120 000, joten yhä useampia se kohtaa vaikkei kukaan haluaisi.
    Siis mikä? Arja Airaksinen kertoo Kiteissä:

  • Tämän päivän Kiteilijä on Tapio Laakkonen. Luvassa on omakohtaisia havaintoja sekä kuntaliitospohdintoja.

  • Kiteissä Tarja Oinonen tekee paluuta arkeen unelmien toteutumisen jälkeen.

  • Suomalaisten yleisurheilumenestyksen rintamatoverina on kuollut myös perinteikäs urheilukupletti. Olympiaralleja huudattaa Kiteissä Veli-Pekka Hämäläinen.

  • Pekka Sivukari pohtii muun muassa merkittäviä tapahtumia ja niiden ajankohdan säätä.

Kuuntele myös

    Muualla Yle.fi:ssä